1930-luku ja yhdistyksen perustaminen sekä 1940-luku

1930-luku ja yhdistyksen perustaminen 1929

 

1929


Perustamiskokous 28.12.1929

Pöytäkirja laadittu Marttayhdistyksen perustavassa kokouksessa Paimion Kalevalla joulukuun 28 p:nä 1929, missä rouva Aino Härmälä selosti Marttayhdistyksen toimintaa ja sen tarpeellisuutta paikkakunnalla. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin emäntä Hanni Ali-Frosti, sihteeriksi emäntä Helmi Kajanoja.

1 § Päätettiin perustaa Marttayhdistys Paimion Kalevan seudulle. Yhdistyksen nimeksi hyväksyttiin Paimion Kalevan Marttayhdistys.
2 § Luettiin Marttayhdistyksen säännöt ja hyväksyttiin ne.
3 § Jäsenmaksu päätettiin 3 markaksi.
4 § Päätettiin liittyä Varsinais-Suomen Marttayhdistyksen piiriliittoon.
5 § Johtokunnan jäseniksi valittiin emännät Hanni Ali-Frosti, Helmi Kajanoja ja Anna Ali-Markula sekä neidit Aili Alava, Lyyli Alitalo ja Aili Hulmi.
6 § Yhdistykseen kirjoittautui heti 11 jäsentä.
7 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Anna Ali-Markula ja Aili Alava.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti, puheenjohtaja
Helmi Kajanoja, sihteeri

 
 
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja laadittu Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Työväentalolla 28 p:nä joulukuuta 1929, missä saapuvilla olivat emännät H. Ali-Frosti, A. Ali-Markula, H. Kajanoja ja neidit Aili Alava, Lyyli Alitalo ja Aili Hulmi.

1 § Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin emäntä Hanni Ali-Frosti ja sihteeriksi emäntä Helmi Kajanoja.
2 § Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Helmi Kajanoja

1930


Pöytäkirja tehty Paimion Kalevan Marttayhdistyksen kokouksessa 9 p:nä maalisk. 1930 Rukkijoen Ali-Frostilla. Puhetta johti Neiti Sylvi Saarinen piiriliitosta ja sihteerinä Helmi Kajanoja.

1 § Suunniteltiin ensi vuoden tulo- ja menoarviota. Mutta kun yhdistys on niin alkutaipaleella, jätettiin asia tuonnemmaksi.
2 § Valittiin entinen johtokunta kokonaisuudessaan. Puheenjohtajaksi tuli siis emäntä Hanni Ali-Frosti ja sihteeriksi Helmi Kajanoja sekä rahastonhoitajaksi emäntä Signe Kari.
3 § Työmuotoja suunniteltaessa päätettiin ruveta pitämään ompeluiltoja kerran kuukaudessa, kunkin Martan luona. Kokoonnutaan joka kuukauden ensimmäinen tiistai k:lo 7 ajoissa. Lausuttiin toivomus, ettei tarjota paljoa ettei tule rasitukseksi, vain kahta lajia leipää kahvin kanssa. Huhtikuun 1 p:nä kokoonnutaan emäntä Signe Karin luo Rukkijoelle.
4 § Suunniteltiin ensi kesän retkeilyjä samoin kurssien pitoa. Mutta lopullinen päätös jätettiin tuonnemmaksi.
5 § Luettiin Varsinais-Suomen maanviljelysseuran kirjelmä, käsittäen maatalousnäyttelyyn osallistumisesta. Päätettiin osallistua käsitöillä, jos vaan saadaan tarpeellinen määrä kokoon.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Frosti
Helmi Kajanoja


Paimion Kalevan Marttayhdistyksen kokouksessa tehty pöytäkirja 1 p:nä huhtik. 1930 Rukkijoen Kuotisella. Saapuvilla oli 14 jäsentä. Puhetta johti H. Ali-Frosti sihteerinä H. Kajanoja.

1 § Luettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. Samoin luettiin Marttayhdistyksen säännöt, joihin ei vielä jokainen ollut tutustunut. Ne hyväksyttiin sellaisenaan.
2 § Edellisessä vuosikokouksessa oli unohdettu valita varajäsenet johtokuntaan. Valituiksi tulivat emännät Signe Kari, Salli Mäkilä ja opettajatar N:ti Ester Lindgrén.
3 § Kalevan kulmalta oli tiedusteltu, jos voitaisi sinne järjestää keittokursseja. Luvattiin tiedustella, jos saataisi kurssien pitäjää piiriliitolta kevään kuluessa.
4 § Ompeluiltojen pidosta luvattiin ilmoittaa uutisena Kunnallislehdessä. Jos se menee ilmaisena.
5 § Päätettiin ruveta käsitöitä tekemään ompeluilloissa. Kukin omista aineistaan mitä tahtoo.
6 § Päätettiin pyytää lisää ilmoituskaavakkeita maanviljelysseuralta. Pyytäminen jäi sihteerin huoleksi.
7 § Toivottiin ohjelmaa ompeluiltoihin. Päätökseksi tuli, että jokainen ompeluillan pitäjä hommaa ohjelmaa omalta paikkakunnaltaan.
8 § Kokoonnutaan ensi kerralla Kajanojalle 6 p:nä toukok.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Helmi Kajanoja

Opettaja Elma Ester Linnovaara (Lindgren). Kuva: Sauli Immaisi.



Paimion Kalevan Marttayhdistyksen kokouksen pöytäkirja. Tehty Kajanojan ompeluillassa 6 p:nä 5. 1930. Puhetta johti Hanni Ali-Frosti sihteerinä allekirj.

1 § Keskusteltiin Tohtori Karin A Spoofin kirjelmän johdosta, jossa pyydetään Valtioneuvostolta apua kumoamaan nykyinen alkoholilainsäädäntö, siis kieltolaki. Mutta koska meikäläiset Martat ovat kieltolain kannattajia, ei katsottu asiaksi ryhtyä enempään toimenpiteisiin.
Seuraava ompeluilta päätettiin pitää Inkerijäisten Mäkilässä.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Frosti
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja laadittu Paimion Kalevan Marttayhdistyksen kokouksessa Askalan Alitalossa 2/9 30. Puheenjohtajana toimi Hanni Ali-Frosti sihteerinä allekirj.

1 § Keskusteltiin retkeilylle menosta. Päätettiin kysyä konsulentilta ja kysellä lähemmin siitä.
2 § Myyjäiset päätettiin järjestää syksyn kuluessa, joista myöhemmin.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja laadittu Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 11 p:nä syysk. 1930 Kalevan koululla. Läsnä olivat emännät Hanni Ali-Frosti, Anna Markula, Signe Kari, Helmi Kajanoja ja neidit Aili Alava, Lyyli Alitalo, Aili Hulmi sekä piiriliitosta neiti Sylvi Saarinen. Puhetta johti H. Ali-Frosti ja sihteerinä H. Kajanoja.

1 § Keskusteltiin, jos vielä tänä syksynä tehtäisiin retkeily Turkuun ja sieltä Naantaliin, Kultarantaan asti. Päätettiin yrittää t:kuun 19 p:nä linjapiileillä.
2 § Päätettiin pitää iltama lokakuun 12 p:nä Työväentalolla. Ohjelmaa seuraavaa: Tervehdyspuhe Aili Alavalta, runo: H. Kajanoja, pilaesitys Lea Markula, esitelmä: S. Saarinen. Näytelmä. Tanssimusiikin soittajaksi Köpilä. Sanomalehti-ilmoituksen laatiminen jäi sihteerin huoleksi. Nimismiehen luvan sekä järjestysmiesten hankkiminen jäi Lyyli Alitalon huoleksi. Pääsymaksuksi ajateltiin 8 mk.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Helmi Kajanoja


Anna Markula



Pöytäkirja laadittu Paimion Kalevan Marttayhdistyksen kokouksessa 2/12 Tomerolla. Puheenjohtajana toimi H. Ali-Frosti sihteerinä H. Kajanoja.

1 § Selostettiin Turun Marttojen kokouksen ohjelmaa. Siellä oli yhdistyksestämme emäntä Hanni Ali-Frosti ja neiti Aili Alava.
2 § Yhdistyksemme ei ole vielä rekisteröity, oli siis keskusteltava kuka ottaa hommakseen sen lähettämisen. Valituksi tuli puheenjohtaja.
3 § Käsitöiden myyjäiset päätettiin pitää Kalevan työväen talolla 13 p:nä joulukuuta. Valittiin toimikunta arvostelemaan ja hinnoittelemaan töitä. Valituksi tuli johtokunta kokonaisuudessaan.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Helmi Kajanoja


Vuosikertomus 1930 Paimion Kalevan Marttayhdistyksen toiminnasta

Hiljaista ja vaatimatonta on toimintamme ollut. Alku aina hankalaa, sanotaankin ja alkua se on meillä, sillä ensimmäinen vuosi vasta umpeen kului. Työtapa oli outoa, kun kukaan ei ennen ole kuulunut Marttoihin. Mutta sitä innostuneempina on ainakin yritetty johonkin saavutuksiin päästä.

Yleisiä kokouksia on ollut 5 kertaa ja johtokunta on kokoontunut 2 kertaa. Joitakin äkkinäisiä asioita on myös suunniteltu puhelimessa johtokunnan jäsenten kesken.

Ompeluiltoihin on kokoonnuttu kerran kuukaudessa, kunkin jäsenen luona. Ensin tehtiin yksi lahjatyö, sitten ostettiin tarpeita yhdistyksen varoilla, ja valmistettiin ne. Töitä kerääntyi koko lailla, niinpä pidettiin Kalevalla joulukuussa myyjäiset, joista kerääntyi varoja noin 500 mk. Pienempi määrä töitä jäi myymättä, jotka jäivät varastoon.

Keväällä pidettiin keittokurssit Kalevan koululla, syksyllä jatkettiin samoja kursseja samassa paikassa. Kursseja johti konsulentti Sylvi Saarinen. Osanottajat olivat erikoisen innostuneita kuulemaansa ja oppimaansa.

Syyskuussa pidettiin iltama Kalevalla monipuolisella ohjelmalla. Tuloja tästäkin oli lähes 500 mk. Samassa tilaisuudessa arvottiin Turun marttojen meille lahjoittama nukke, tästäkin tuli noin 115 mk.

Sitten joulukuussa pidettiin vapaa raittiusiltama Sukselan koululla. Ohjelma siinä oli erikoisen arvokas.

Syyskuussa teimme retkeilyn n:ti Saarisen johdolla Turkuun, Naantaliin ja Kultarantaan asti. Vahinko vain, että oli jo niin syksy, ettei ollut paljon nähtävää, eikä päässyt kaikkiin paikkoihin ollenkaan. Mutta joka tapauksessa oli se aika virkistävä retkeily.

Hiljaista eteenpäin menoa on havaittavissa, mutta ehkä, kun asia tulee tutummaksi, innostutaan vieläkin enemmän. Eihän sitä näin syrjäseudun eläjiltä voi paljoa vaatiakaan. Yhdistyksemme toimiala ei näet ulotu keskipitäjälle asti, ainakaan vielä.

Tulevaisuus on vielä hämärän peitossa. Mutta toivomuksemme on, että edes vähänkin hyvää jälkeä pystyisimme jättämään.

Hanni Ali-Frosti, puheenjohtaja
Helmi Kajanoja, sihteeri


1931


Pöytäkirja laadittu Paimion Kalevan Marttayhdistyksen vuosikokouksessa Rukkijoen Kuotisilla tammikuun 18 päivänä 1931. Puheenjohtajana toimi Neiti Lempi Tarvainen, sihteerinä Lea Markula.

1 § Luettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. Samoin vuosikertomus. Ne hyväksyttiin sellaisenaan.
2 § Esiteltiin tilit, hyväksyttiin ne ja johtokunnalle myönnettiin vastuuvapaus.
3 § Keskusteltiin työsuunnitelmasta ja menoarviosta, mutta kumpaakaan ei laadittu, vaan toimitaan asioiden vaatiessa.
4 § Johtokuntaan valittiin kaikki uudelleen, paitsi Aili Hulmin tilalle Emäntä Signe Kari, joka valittiin rahastonhoitajaksi.
5 § Varajäseniksi johtokuntaan valittiin Opettajatar Neiti Ester Lindgrén, Emäntä Sally Mäkilä ja Neiti Saara Mäkilä.
6 § Tilintarkastajiksi Neiti Tyyne Alava ja Neiti Lempi Tarvainen. Varalle Neiti Sylvi Ränni ja Neiti Helvi Ali-Frosti.
7 § Edustajiksi piiriliiton kokouksiin valittiin Emännät Helmi Kajanoja ja Signe Kari. Varalle Emännät Hanni Ali-Frosti ja Anna Markula.
8 § Johtokunnalle myönnettiin vapaa toimintavapaus.
9 § Kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Neidit Lempi Tarvainen ja Saara Mäkilä, Emäntä Sally Mäkilä.

Kokouksen puolesta:
Lea Markula, sihteeri

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty
Lempi Tarvainen, puheenjohtaja
Salli Mäkilä
Saara Mäkilä


Pöytäkirja laadittu Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Alifrälsissä kesäkuun 5 p:nä 1931. Läsnä olivat Hanni Ali-Frosti, Helmi Kajanoja, Aili Alava, Ester Lindgrén. Puheenjoht. H. Ali-Frosti, siht. H. Kajanoja.

1 § Päätettiin yleiselle kokoukselle esittää, jos kesän aikana pidettäisiin Marttapäivät Vistalla.
2 § Työtarpeita päätettiin hommata lisää neulomailtoihin.

Kokouksen puolesta:
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja tehty Paimion Kalevan Marttayhdistyksen kokouksessa Alifrälsissä 5 p:nä kesäkuuta 1931. Puhetta johti Hanni Ali-Frosti, sihteerinä Helmi Kajanoja.

1 § Suunniteltiin Marttapäivien pitämisestä kesän kuluessa. Ajateltiin pyytää Kansanopistosta huoneita tarkoitusta varten. Pyytäjäksi valittiin Helmi Kajanoja. Ajaksi päätettiin 23 p:nä elokuuta. Ajateltiin pyytää soittokuntaa, kuoroa ym. Vieraiksi puhujiksi Maisteri Laitista Helsingistä, Neiti Sylvi Saarista ja mahdollisesti muitakin.
2 § Juhlatoimikuntaan valittiin Hanni Ali-Frosti kokoonkutsujana, jäseninä Opettajat H. Laaksonen, Ester Lindgrén, Lyyli Alitalo, Edla Frosti, Jeninna Ernvall, Ruth Isotalo, Helmi Kajanoja, Minne Keskitalo, Opettajatar Siviä Siltanen.
3 § Samassa tilaisuudessa päätettiin ensin aamulla mennä kirkkoon ja muu juhla iltapäivällä.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Helmi Kajanoja

Opettaja Hilda Emilia Laaksonen. Kuva: Matti Uotila.


Edla Frosti


Minne Keskitalo

Pöytäkirja tehty Paimion Kalevan Marttayhdistyksen kokouksessa Heikosten Alitalossa 5 p:nä heinäkuuta 1931. Puheenjohtajana toimi Sylvi Saarinen, sihteerinä Helmi Kajanoja.

1 § Keskusteltiin työtehokilpailusta. Muissa yhdistyksissä on ollut kodinhoitokilpailuja, ruuanlaittokilpailuja, silityskilpailuja. Meilläkin jo oli perunankuorimiskilpailu ja vielä ajateltiin sukankudontakilpailu toimeenpanna.
2 § Keskusteltiin jos joku lähettäisi Viipurin näyttelyyn ensi kesänä hilloja, säilykkeitä, siemeniä. Talvella pitäisi jo lähemmin ilmoittaa.
3 § Päätettiin ostaa yhdistykselle 10 kpl laulukirjoja à 5 mk kpl.
4 § Suunniteltiin lähemmin Marttapäivien ohjelmasta. Ensiksi aamujumalanpalvelukseen kirkkoon, k:lo 1 alkaa päiväjuhla Yhteiskoululla. Pianonsoittajiksi on pyydetty Neiti Ines ja herra Harry Leiwo. Tervehdyspuhe Aili Alava. Johtajatar Karin Vahlström esittää havaintoesityksen erilaisista pöydänkattamistavoista. Konsulentti Sylvi Saarinen esitelmöi keittiön sisustuksesta. Runoja Opettajatar Falénilta ja emäntä Helmi Kajanojalta. Juhlapuhujiksi päätettiin pyytää Rouva Aili Talgrénia Turusta ja Maisteri Maili Laitista Helsingistä. Kuvaelma päätettiin myös ottaa. Lopuksi "Maamme".

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Frosti
Helmi Kajanoja


Paimion Kalevan Marttayhdistyksen kokouksessa tehty pöytäkirja 5 p:nä marraskuuta 1931 Sukselan alakoululla.

1 § Suunniteltiin pikkujoulujuhlan pitämisestä ja myyjäisten järjestämisestä Sukselan koululle. Käsityöt päätettiin levittää näkyville ja aloittaa myyjäiset k:lo 3 ip. Itse juhla alkaa k:lo 6 ip. samassa paikassa. Ohjelmaa suunniteltiin. Tilapäinen laulukuoro op. H. Laaksosen johdolla. Tervehdyspuhe emäntä E. Marttila, runo Lucina Mannerberg. Juhlapuhujaksi päätettiin pyytää pastori Vaalasta. Kertomus op. E. Lindgrén, puhe op. Hilda Laaksonen. Kuvaelma. Kuva-arvoitus. Joulupukki. Ravintola päätettiin myös hommata, sen ottivat huolehtiakseen Sukselan puolen Martat.
Lopuksi päätettiin myydä huutokaupalla käsitöitä.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti, puheenjohtaja
sihteeri

Sukselan koulu. Kuva: Sauli Immaisi.


Vuosikertomus 1931 Paimion Kalevan Marttojen toiminnasta

Jälleen on vuosi umpeen kulunut. Pula-ajasta huolimatta ovat Martatkin uurastaneet yhteisen asian eteen. Eipä taida tosiaan ne saavutukset niin suuria olla. Mutta onpahan ainakin hyvällä tahdolla yritetty.

Neulomailtoja on ollut 12 kertaa. Säännöllisesti kerran kuukaudessa on kokoonnuttu jonkun jäsenen luokse. On tehty käsitöitä, laulettu, toisinaan on ollut muutakin ohjelmaa. Ja niin on ilta hupaisasti vierähtänyt.

Pikkujoulujuhlamme yhteydessä Sukselan kansakoululla toimeenpanimme käsitöiden myyjäiset. Ne onnistuivatkin yli odotuksen. Melkein kaikki tavarat menivät kaupaksi. Samalla arvottiin muutamien Marttojen yhteisesti virkkaama kaunis sängynpeite. Kokonaisuudessaan muodostui tästä pikkujoulujuhlasta vakavahenkinen arvokasohjelmainen tilaisuus, jota jälkeenpäinkin lämpimästi muistelee.

Retkeilyjä emme tänä vuonna järjestäneet ollenkaan. Samoin kursseja ei ollut tänä vuonna missään lajissa.

Vain kahdet kilpailut oli järjestetty nim. keväällä oli perunankuorimiskilpailut, johon otti osaa 7 henkilöä. Joulun jälkeen taas oli sukankudontakilpailut, niihin otti myös osaa 7 Marttaa.

Kesällä pidimme Yhteiskoululla Emäntäpäivät. Ohjelman puolesta olivat juhlat erikoisen onnistuneet. Mutta sattui ruma sadesää, joka pilasi tulopuolen. Yleisöä oli nimittäin kovin vähän.

Yleensä emme saa olla vuoden saavutuksiin tyytymättömiä. Eteenpäin on menty joskin hitaasti. Uudella innolla taas on otettava alkava vuosi vastaan, tuoneepa se mitä tahansa tullessaan. Yksimielisyys antaa rohkeutta!

Siispä tarmolla työhön taas, niin yhteinen kekomme kasvaa valtavaksi.

Hanni Ali-Frosti, puheenjohtaja
Helmi Kajanoja, sihteeri


1932


Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa tehty pöytäkirja 7 p:nä tammikuuta 1932 Lautelassa. Läsnä olivat H. Ali-Frosti, S. Kari, N:ti S. Saarinen, L. Alitalo, A. Alava ja H. Kajanoja. Puhetta johti Hanni Ali-Frosti, sihteerinä Helmi Kajanoja.

1 § Suunniteltiin vuosikokouksen pitämisestä. Kysytään maamiesseuralta, jos sopisi sen kanssa yhdessä järjestää. Ohjelmaa voitaisi Marttojen taholta järjestää.
2 § Keskusteltiin kyläkerhojen perustamisesta. Matkojen ym. tähden pidettiin suotavana. Johtokunta esittää asian vuosikokoukselle.
3 § Suunniteltiin työaineiden ostosta. Yksi iso verkainen pöytäliina ajateltiin neuloa sellaiseksi isommaksi työksi. Samoin muita käsityötarpeita päätettiin ostaa, viime myyjäisissä kun tuli vanhat työt kaikki myydyksi.

Kokouksen puolesta:
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja laadittu Paimion Marttayhdistyksen vuosikokouksessa Kalevan T.y.talolla 31. päivänä tammikuuta 1932. Puheenjohtajana toimi Konsulentti Olga Autere ja sihteerinä Lea Markula.

1 § Luettiin toimintakertomus edelliseltä vuodelta. Esitettiin tilit, hyväksyttiin ne ja johtokunnalle myönnettiin vastuuvapaus.
2 § Jos tarpeellinen määrä osanottajia ilmaantuu ja saadaan opettaja, niin päätettiin panna toimeen kutomakurssit. Valittiin toimikunta asiaa eteenpäin viemään. Toimikuntaan valittiin Emäntä Anna Markula ja Lempi Alitalo.
3 § Ompeluseuroihin päätettiin kokoontua entiseen tapaan, kerran kuussa.
4 § Suunniteltiin yhteisesti maamiesseuran kanssa pidettävistä emäntä-isäntä-päivistä, jotka päätettiin panna toimeen elo-syyskuun vaihteessa. Mitään eri toimikuntaa ei valittu, vaan johtokunta saa ottaa apua tarvittaessa.
5 § Esitettiin kysymys yhdistyksen jakamisesta kyläkerhoihin, mutta siirrettiin asia tuonnemmaksi.
6 § Jäsenmaksuja keräämään valittiin: Kalevan piiriin Lea Markula, Vistan Milda Koivula ja Sukselaan Edla Frosti.
7 § Johtokunta valittiin kokonaisuudessaan uudelleen, johon tulivat: puheenjohtajaksi Hanni Ali-Frosti, sihteeriksi Signe Kari, rahastonhoitajaksi Helmi Kajanoja. Muiksi jäseniksi Anna Markula, Lyyli Alitalo ja Aili Alava.
8 § Varajäseniksi johtokuntaan valittiin Sally Mäkilä, Saara Mäkilä ja Ester Lindgrén.
9 § Tilintarkastajiksi valittiin Lempi Tarvainen ja Tyyne Alava. Varalle Sylvi Ränni ja Helvi Ali-Frosti.
10 § Edustajiksi piiriliiton kokouksiin valittiin emännät Signe Kari ja Helmi Kajanoja. Varalle emännät Hanni Ali-Frosti ja Anna Markula.
11 § Kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin neidit Impi Karlsson ja Ester Ruohonen.

Kokouksen puolesta:
Olga Autere, puheenjohtaja
Lea Markula, sihteeri

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty
Impi Karlsson
Ester Ruohonen


Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa tehty pöytäkirja 31 p:nä tammik. 1932 Työväentalolla. Läsnä olivat H. Ali-Frosti, S. Kari, L. Alitalo, A. Alava, Anna Markula ja allekirjoittanut. Puheenjohtajana toimi H. Ali-Frosti, sihteerinä H. Kajanoja.

1 § Johtokunta valitsi puheenjohtajakseen seuraavaksi vuodeksi emäntä Hanni Ali-Frostin. Sihteeriksi emäntä Helmi Kajanojan. Rahastonhoitajaksi emäntä Signe Karin.
2 § Päätettiin ostaa vihko, johon sihteeri voi tehdä pieniä selontekoja kaikista tapahtumista seuran toiminnassa.

Kokouksen puolesta
Helmi Kajanoja


Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa tehty pöytäkirja 17 p:nä helmik. 1932 Kajanojalla. Läsnä olivat Hanni Ali-Frosti, Anna Markula, Signe Kari, Aili Alava ja allekirjoittanut. Puhetta johti H. Ali-Frosti, sihteerinä allekirj.

1 § Keskusteltiin yhteisen iltaman pitämisestä Kansanopiston marttakerhon kanssa yhdessä. Se pidettäisi Kansanopistolla. Lähemmin suunnitellaan opiston Johtajattaren kanssa yhdessä.
2 § Luettiin Marttaliiton kiertokirje käsittäen Emäntälehden tilauksien keräämisestä. Lehden tilaajamäärä on vähentynyt tänä vuonna. Päätettiin jokainen kartuttaa tilaajamäärää, mikäli se siitä auttaa.

Kokouksen puolesta:
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja tehty Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 5 p:nä elokuuta 1932. Saapuvilla olivat H. Ali-Frosti, A. Markula, S. Kari, L. Alitalo ja A. Alava. Yhdistyksen sihteerin ollessa estettynä kokoukseen saapumasta valittiin pöytäkirjan kirjoittajaksi allekirjoittanut.

1 § Päätettiin tehdä opintoretkeily elok. 10 p:nä. Matka suunniteltiin tehtäväksi linja-autoilla. Käydään katsomassa Taimiston kanala, Loimaan mylly, Jokioisten pienviljelijäkoulu ja kartano sekä Mustiala. Retken oppaaksi pyydetään konsulentti neiti Saarinen.
2 § Koska retki tulee olemaan opintoretki ja Marttayhdistysten tarkoitus on juuri opastus- ja valistustyön tekeminen jäsentensä keskuudessa, päätti johtokunta myöntää retkeen osallistuville Martoille 50 % alennuksen matkakuluissa. Retkeen voivat osallistua muutkin kuin yhdistyksen jäsenet, mutta he eivät saa alennusta.

Kokouksen puolesta:
Aili Alava


Pöytäkirja tehty Paimion Kalevan Marttayhdistyksen kokouksessa 2 p:nä marrask. 1932 Tomerolla. Saapuvilla oli 16 jäsentä. Puheenjohtajana Hanni Ali-Frosti, sihteerinä A. Alava.

1 § Keskusteltiin myyjäisten pitämisestä ja tuli yksimieliseksi päätökseksi, että ne tänä vuonna järjestetään Kyysilän koululle joulukuun 3 p:nä. Myyjäisten jälkeen on illanvietto samassa paikassa. Ohjelmasta ja illanvieton järjestämisestä huolehtivat Kyysilän ja Tomeron Martat rouva Jokiniemen johdolla. Pääsymaksu illanviettoon on 3 mk.
2 § Pyydetään Piiriliitolta neuvoja pitämään kaakunkoristuskursseja. Jos mahdollista, pidetään ne iltakursseina, kolmena iltana. Kurssipaikaksi pyydetään Kansanopistoa.
3 § Luettiin Naisten Raittiuskeskuksen lähettämä kirjelmä. Luetun johdosta keskusteltiin, jonka tuloksena oli päätös, että Marttayhdistys liittyy jäseneksi Naisten Raittiuskeskukseen.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Aili Alava


Vuosikertomus 1932 Paimion Kalevan Marttojen toiminnasta

Me arkiset ahertajat Paimion Martat saamme taas piirtää pisteen kuluneen vuoden perään. Kolmas vuosi siinä jo taas tulikin kuluneeksi. Marttatyön merkeissä on eletty, joskaan ne saavutukset eivät taida niin perin loistavia olla. Mutta tyytyväisellä mielellä sittenkin ajattelemme tuloksiamme, näin pienien olojen parissa toimivalta yhdistykseltä.

Jäsenmäärä on kohonnut viime vuodesta, joten se nyt on 74 henkilöä.

Johtokunnan ovat muodostaneet Hanni Ali-Frosti puheenjohtajana, Helmi Kajanoja sihteerinä, Signe Kari rahastonhoitajana. Muina jäseninä Anna Markula, Lyyli Alitalo ja Aili Alava vakinaisina. Sekä varalta Salli Mäkilä, Saara Mäkilä ja Ester Lindgrén.

Johtokunta kokoontui 4 kertaa. Yleisiä kokouksia oli 3 kokousta.

Neulomailtoja on ollut kerran kuukaudessa, siis 12 kertaa. On kokoonnuttu vuoron perään kunkin jäsenen luo, tehden käsitöitä, laulettu, joskus muutakin ohjelmaa ym. Näissä neulomailloissa on ollut keskimäärin noin 15-16 henkilöä.

Vuoden alussa toimeenpantiin kananhoitokursseja. Markulassa, Tomeron Mäkilässä ja Hahkapyölissä. Näitä johti tunnetulla taidollaan konsulentti Olga Autere. Niistä muodostui todella virkistäviä ja opettavia tilaisuuksia, joissa kana-asia tuli puhutuksi puoleen jos toiseenkin.

Kevättalvella pidettiin Kyysilässä kutomakursseja, joihin otti osaa noin 10 henkilöä. Kurssien loputtua oli käsityönäyttely ja illanvietto Kyysilän koululla. Paljon nähtävää siellä olikin sen 7 viikon aikana ehditty valmistaa.

Kesällä oltiin opintoretkellä, käytiin aina Mustialassa asti. Välillä poikettiin muuallakin nähtävyyksiä katsomassa. Oppaana seurasi konsulentti Sylvi Saarinen.

Kesällä oli iltama Kuotisen makasiinissa. Ohjelmasta huolehtivat kutomakurssilaiset, näin kooten varoja kurssimenojen peittämiseksi. Väkeä olikin harvinaisen paljon, joten rahallinen tulos oli hyvä.

Joulun edellä toimeenpantiin myyjäiset Kyysilän kansakoululla. Siellä myytiin loppuun kaikki käsityöt, joita vuoden ajalla oli tehty. Näistä kertyikin sievoinen summa. Lopuksi oli illanvietto vaihtelevalla ohjelmalla. Yleisöä oli runsaasti.

Vuoden lopulla arvottiin suuri verkainen pöytäliina. Sen sai omakseen neiti Rauha Uotila.

Tässä on vaan kosketeltu sieltä täältä toimintaamme. Tiliasemamme selviää rahastonhoitajan kertomuksessa. Siinä näkyy, että pienissä puitteissa on liikuttu.

Mutta olkaamme sittenkin tyytyväisiä saavutuksiimme. Sanotaanhan sananlaskussakin: "Hiljaa hyvä tulevi, ajatellen aivan kaunis!"

Helmi Kajanoja


1933


Pöytäkirja tehty Paimion Kalevan Marttayhdistyksen kokouksessa 3 p:nä tammik. 1933 Markulassa. Saapuvilla oli 14 jäsentä. Puheenjohtajana Anna Markula, sihteerinä Helmi Kajanoja.

1 § Keskusteltiin vuosikokouksen pidosta. Päätettiin pitää 29 p:nä tammik. 1933 Yhteiskoulun aamiaishuoneessa k:lo 3. Huoneen tilaaminen ja ilmoittaminen jätettiin Emäntä Ali-Frostin huoleksi. Samaan tilaisuuteen pyydetään Neiti S. Saarista perustamaan Vistan kyläkerhoa.
2 § Koska kaikki liput oli myyty, millä sai osuuden Marttojen verkaisen pöytäliinan arvontaan, niin toimitettiin arvonta tässä tilaisuudessa. Liinan voitti numerolla 5. Neiti Rauha Uotila.

Kokouksen puolesta:
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja tehty Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Ali-Frostilla 26 p:nä tammik. 1933. Läsnä olivat Hanni Ali-Frosti, Anna Markula, Signe Kari, Lyyli Alitalo ja Helmi Kajanoja. Puhetta johti H. Ali-Frosti, sihteerinä H. Kajanoja.

1 § Oli suunniteltu juurikasvikilpailuja. Mutta päätettiin jättää ne kuitenkin pois työsuunnitelmasta.
2 § Keskusteltiin kutomakurssin pidosta. Päätettiin pyytää piiriliitolta opettajaa. Pidettäisi nämä kurssit Rukkijoen seudulla.
3 § Suunniteltiin retkeilylle menosta. Katsottaisiin kanaloita ym. Jos päästään niin mennään Laitilaan päin, tai yleensä Vakka-Suomeen.
4 § Päätettiin pitää rekiretki, jos huone saadaan ja lunta tulee, että reki luistaa. Lähempi suunnittelu jätettiin tuonnemmaksi.

Kokouksen puolesta:
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja pidetty Paimion Marttayhdistyksen vuosikokouksessa V-S Kansanopistolla tammikuun 29 p:nä 1933. Puheenjohtajana toimii opettajatar nti Malmi ja sihteerinä allekirjoittanut.

1 § Luettiin vuosikertomus edelliseltä vuodelta, johon oltiin tyytyväisiä.
2 § Esitettiin tilit ja hyväksyttiin ne. Johtokunnalle myönnettiin vastuuvapaus.
3 § Johtokunta ehdotti pidettäväksi kutomakurssit Rukkijoen seuduilla, retkeilyä Vakka-Suomen kanapitäjiin Laitilaan ym., sekä vielä rekiretkeä, jos keliä saadaan. Kaikki ylläolevat suunnitelmat hyväksyttiin.
4 § Johtokuntaan valittiin kaikki entiset jäsenet uudelleen paitsi poismuuttaneen Saara Mäkilän tilalle neiti Rauha Uotila.
5 § Tilintarkastajiksi valittiin entiset neidit Tyyne Alava ja Lempi Tarvainen uudelleen, samoin varalle neidit Sylvi Ränni ja Helvi Ali-Frosti.
6 § Edustajiksi piiriliiton kokouksiin valittiin puheenjohtajan lisäksi rva Mannerberg, varalle emännät Markula ja Kari.
7 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin rva Luonnonmaa ja nti Koivula.
8 § Jäsenmaksujen kerääjiksi valittiin Vistalle nti Koivula, Signe Kari, Kalevalle Lea Markula, Sukselaan Edla Frosti.
9 § Keskusteltiin kyläkerhon muodostamisesta Vistalle ja pidettiin se tarpeellisena. Valittiin johtokunta, johon tulivat rouvat Ruuth Isotalo, Lehmus, Anni Lähteenmäki, neidit opettajatar Rantanen, Hilda Koivula, Varma Kontu, varalle rouvat Salmivirta, Naima Lähteenmäki ja neiti Hilda Salmén.

Kokouksen puolesta
Varma Kontu, sihteeri


Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirja, pidetty 29:1:33 Kansanopistolla.

1 § Puheenjohtajaksi valittiin edelleen emäntä Hanni Ali-Frosti. Sihteeriksi emäntä Helmi Kajanoja, varalle neiti Aili Alava. Rahastonhoitajaksi emäntä Signe Kari, varapuheenjohtajaksi emäntä Anna Markula.
2 § Käsitöitä päätettiin taas hankkia neulomailtoihin. Töiden hankkijaksi valittiin Signe Kari.
3 § Kutomakurssien opettajaa päätettiin tiedustella. Pyytämään valittiin H. Ali-Frosti.
4 § Rekiretkeä hommaamaan valittiin puheenjohtaja. Päätettiin pyytää retkipaikaksi Heikosten Alitaloa.
5 § Kodinhoitokursseja suunniteltiin pidettäväksi. Jos saataisi kurssipaikka Mannerbergilta. Lähempi suunnittelu jätettiin tuonnemmaksi.

Kokouksen puolesta:
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja tehty Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 27:4:33 Ali-Frostilla. Läsnä olivat H. Ali-Frosti, S. Kari, A. Markula, A. Alava, S. Mäkilä, H. Kajanoja. Puhetta johti Hanni Ali-Frosti, sihteerinä Helmi Kajanoja.

1 § Keskusteltiin kutomakursseista ja niiden rahoittamisista. Opettajana toimi neiti Alli-Maija Virta Uudeltakirkolta. Kurssilaisia oli kaikkiaan 14 henkilöä nim: Tyyne Junnila, Helvi Ali-Frosti, Irma Vastamäki, Aili Ränni, Enna Lindholm, Signe Kari, Maire Markula, Aino Frosti, Aulikki Kupilainen, Alli Tuomi, Evi Kotiranta, Elma Marttila, Hanna Hulmi, Maire Kankare.
2 § Tuloja kursseista oli vähän vähemmän kuin menoja. Siksi päätettiin pitää näyttely ja koota 2 mk henkilöltä pääsymaksuksi. Oppilailta koottiin 100 mk pääsymaksuksi. Opettaja sai 800 mk ynnä 300 mk ruokarahoiksi. Huoneen vuokraa ym. menoja oli lisäksi.

Kokouksen puolesta
Helmi Kajanoja




Aili Ketola (os. Ränni)
Aino Frosti


Pöytäkirja tehty Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 4:7:33 Kajanojan Ylitalossa. Läsnä olivat: Hanni Ali-Frosti, Anna Markula, Signe Kari, Salli Mäkilä, Aili Alava ja Helmi Kajanoja. Puhetta johti Hanni Ali-Frosti, sihteerinä Helmi Kajanoja.

1 § Luettiin piiriliiton kiertokirje No 3 käsittäen piiriliiton arpajaisia ja kesäkokouksia Vehmaalla.
2 § Keskusteltiin retkeilylle menosta. Päätettiin mennä omalla kustannuksella Vehmaalle Kesäjuhlille, jos tarpeellinen määrä osanottajia ilmaantuu. Päätettiin pyytää Maanviljelysseuran puutarhuria T. Siléniä retkeilyn ohjaajaksi, jos saadaan mihin mennä kesän kuluessa. Marttayhdistys 50 % matkakuluista avustaa retkeilijöitä.
Luettiin kiertokirje No 15 käsittäen raakaravinto-, komposti- ym. asioista. Kirje ei antanut aihetta enempiin toimenpiteisiin.

Kokouksen puolesta
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja pidetty Paimion Kalevan Marttayhdistyksen kokouksessa 1 pv. 8. 33 Heikosten Alitalossa. Läsnä oli jäseniä noin 20 henk. Puhetta johti emäntä Hanni Ali-Frosti, sihteerinä allekirj.

1 § Luettiin Marttaliiton kiertokirje.
2 § Päätettiin pyytää Kyysilän koulua esitelmätilaisuutta varten. Esitelmöitsijäksi saapuu N:ti Galamnius puhuen pihanhoidon tarpeellisuudesta. Rouva Jokiniemi tiedustelee huoneen. Emäntä Ali-Frosti ilmoittaa Kunnallislehdessä lähemmin asiasta.

Kokouksen puolesta:
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja tehty Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 1:11:33 Sukselan koululla. Puhetta johti H. Ali-Frosti, siht. Aili Alava.

1 § Keskusteltiin myyjäisten pidosta. Ne päätettiin pitää pikkujouluaattona Sukselan koululla. Myyjäiset aloitetaan klo 4 ja illanvietto klo 6. Tervehdyspuheen pitää Aili Ränni, runo Enna Lindholm, kertomus Sylvi Ränni. Juhlapuhe presidentin rouva Sigrid Havu, näytelmäkappale ja kuvaelma sekä tilapäinen kuoro, neiti Laaksosen johdolla. Pääsylippujen myyjäksi Elsa Pohja. Ravintolasta huolehtivat Sukselan puolen tytöt Siiri Penttilän apuna. Illanvieton luvan hankkii nimismieheltä Helmi Kajanoja.

Kokouksen puolesta:
Aili Alava



Vuosikertomus 1933 Paimion Kalevan Marttayhdistyksen toiminnasta

Vuosi on taas umpeen kulunut, meillä Martoilla niin kuin muillakin on tilinpäätöksen aika.

Onko mennyt vuosi ollut menestyksellistä toiminnan aikaa, kysytään. Eihän se todella taida olla vallan erinomaisia saavutuksia täynnä. Onpahan vain hiljaista aherrusta ollut. Eihän meillä kotiemme äiteinä ja tyttärinä perin paljon ole aikaakaan seuratoimintaan osaa ottaa. Mutta kuitenkin me olemme yrittäneet.

Johtokunnan ovat muodostaneet Hanni Ali-Frosti puheenjohtajana, Anna Markula varap., Helmi Kajanoja sihteerinä, Aili Alava varalta, Signe Kari rahastonhoitajana sekä Lyyli Alitalo vakinaisina. Varajäseninä on ollut Salli Mäkilä, Ester Lindgrén ja Rauha Uotila.

Johtokunta kokoontui 5 kertaa. Yleisiä kokouksia on ollut kaksi kertaa.

Jäseniä on kaikkiaan 126 henkilöä mukaan luettuna Vistan marttakerho. Tilintarkastajina ovat Tyyne Alava, Lempi Tarvainen, varalla Helvi Ali-Frosti ja Sylvi Ränni.

Edustajina piiriliiton kokouksissa on ollut H. Ali-Frosti ja Lucia Mannerberg. Varalla Anna Markula ja Signe Kari.

Talvella pidettiin kutomakurssit n:ti Alli Maiju Virran johdolla, kursseihin otti osaa 13 henkilöä, ja hyvin paljon kauniita kutouksia tehtiinkin. Niiden päätyttyä oli näyttelyt, jossa kävi paljon katsojia.

Kesällä retkeiltiin Maanviljelysseuran puutarhuri Silénin johdolla. Käytiin Ala-Lemussa, Itäharjulla, Turun hautausmaalla, kaupungin taimistossa ja Kultarannassa, retkeilyyn otti osaa 36 henkeä. Matkakustannuksiin otti yhdistys osaa 50 %.

Ompeluiltoja on ollut 19 kertaa. On kokoonnuttu jäsenten luona, tehty käsitöitä, laulettu ym. Kahvirahaa on koottu 1 mk henkilöltä.

Sitten pikkujouluaattona oli töiden myyjäiset, jotka onnistuivat koko hyvin. Työt menivät kaikki kaupaksi. Illalla oli samassa paikassa pikkujouluillanvietto puheineen lauluineen näytelmineen ym. Mm. puhui raittiusasiasta Presidentin rouva Sigrid Havu. Pääsymaksu tilaisuuteen oli 3 mk hengeltä. Tämä tilaisuus oli järjestetty Sukselan kansakoululle. Koulun opettajattaret myötävaikuttivat juhlien onnistumiseen, mm. tilapäinen laulukuoro siellä oli harjoitellut tilaisuutta varten.

Rahavarat selviävät lähemmin rahastonhoitajan tiliselvityksessä. Etukäteen voinen mainita, että puhdasta tuloa tuli yli 1000 mk, jota saa pitää hyvänä saavutuksena meikäläisissä pienissä oloissa. Sillä keskim. 15 henkilöä vain käy ompeluilloissakin.

Syksyllä kävi yhdistyksessämme esitelmöimässä pihanhoidosta neuvoja Irja Galamnius. Muutamien jäsenten luona hän kävikin suunnittelemassa. Nämä myös ottivat osaa pihanhoitokilpailuun.

Tässä nyt onkin osapuilleen selostettu vuotinen toimintamme. Uusilla voimilla, uudella innostuksella aloittakaamme uutta vuotta, jotta se muodostuisi tulosrikkaaksi.

Johtokunnan puolesta, Helmi Kajanoja


1934


Pöytäkirja tehty Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 2 p:nä tammik. 1934 Ali-Markulassa. Läsnä olivat H. Ali-Frosti, Anna Markula, Signe Kari, Aili Alava ja allekirj. Puhetta johti Hanni Ali-Frosti, sihteerinä Helmi Kajanoja.

1 § Luettiin Marttaliiton kiertokirje No 34, joka ei antanut aihetta pitempiin neuvotteluihin.
2 § Luettiin Marttayhdistyksen piiriliiton kiertokirje No 7.
3 § Keskusteltiin vuosikokouksen pidosta. Päätettiin pitää Sukselan koululla tammik. 23 p:nä k:lo 2. Jos ei siellä sovi, niin sitten Ali-Frostilla. Samalla päätettiin pyytää piiriliitosta neuvojia N:dit Pohjanlehtoa ja S. Saarista esitelmöimään.
4 § Päätettiin lähettää onnittelu konsulentti Saariselle kihlauksensa johdosta, Martoilta yhteisesti.
5 § Päätettiin toimeenpanna kehruukurssit talven aikana. Kurssitaloksi pyydetään Askalan Keskitaloa ja emäntää ohjaajaksi. Ehkä syyspuolella saadaan säilöönpano- ja raakaravintokurssit.
6 § Vistan marttakerholta päätettiin koota sääntöjen määräämä 3 mk hengeltä. Mutta päätettiin näin ensimmäisenä vuotena antaa heidän itse pitää koko tulonsa eikä sääntöjen määräämää 10 % tuloista koota heiltä.

Kokouksen puolesta:
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja tehty Paimion Kalevan Marttayhdistyksen vuosikokouksessa Sukselan kansakoulussa tammik. 23 p:nä 1934. Puheenjohtajana toimi konsulentti Sylvi Saarinen, sihteerinä allekirjoittanut.

1 § Luettiin edellisen vuoden toimintakertomus, joka hyväksyttiin. Luettiin myös Wistan Kyläkerhon vuosikertomus ja tilit.
2 § Esitettiin kuluneen vuoden tilit tarkastettuina. Johtokunnalle myönnettiin vastuuvapaus.
3 § Johtokunnan ehdotuksesta päätettiin toimeenpanna kehruu- ja karstaus- sekä säilöönpano- ja raakaravintokurssit, viimeksi mainitut syksyllä. Kehruu- ja karstauskurssit toivottavasti saadaan pitää Askalan Keskitalossa.
Konsulentti Saarisen ehdotuksesta päätettiin pitää päivän kestävät kompostikurssit, jossa havainnollisesti opetetaan kompostihoitoa. Kurssit lupautui vastaanottamaan emäntä Kari.
Neiti Saarinen huomautti Marttaliiton ehdottamaan tämän vuoden toimintaohjelmaan kuuluvan myös vuode- ja lihakurssit ja ehdotti niitä täällä Paimiossakin pidettäviksi. Ehdotus vuodekursseista varsinkin herätti myötätuntoa ja päätettiin ne pitää Wistalla. Suolaisen sianlihan käyttökurssit päätettiin kevätpuolella pitää Rukkijoen seuduilla.
4 § Johtokunnan kaikki jäsenet valittiin uudelleen.
5 § Tilintarkastajiksi valittiin entiset, nimittäin neidit Lempi Tarvainen ja Tyyne Alava, varalle Helvi Ali-Frosti ja Sylvi Ränni.
6 § Edustajiksi Piiriliiton kokoukseen valittiin emäntä Ali-Frosti ja allekirjoittanut, varalle emäntä Kari ja neiti Edit Marttila. Edustajille päätettiin maksaa yhdistyksen kassasta matkarahat.
7 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin neidit Ester Lindgrén ja Aili Ränni.
8 § Seurasi sitten kotitalouskonsulentti neiti Pohjanlehdon esitelmä "Kodin ruokataloudesta". Esitelmöitsijä selosti eri ravintoaineiden ravintoarvoa, josta ilmeni, että kasvikunnasta saatu raakaravintoaine on vitamiinirikasta ja terveellistä syötäväksi, samaten ne kasvikunnalliset ja eläinkunnalliset ruoka-aineet, jotka jättävät lipeämäisen tuhka-aineen jälkeensä. Kasviksia etenkin olisi siis runsaasti käytettävä ruokataloudessa, sillä ne miedontavat eläinkuntaravinnon ja vilja-aineiden tuottaman hapanjätteen vaikutusta.
Esitelmöitsijä selosti myös, erikoisten kirjanpitokaavakkeiden avulla, ruokatalouskirjanpidon suurta merkitystä taloudessa. Esitelmää seurattiinkin suurella mielenkiinnolla.

Kokouksen puolesta
Hilda Laaksonen, sihteeri




Pöytäkirja tehty Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa helmikuun 6 p:nä 1934. Saapuvilla olivat: Hanni Ali-Frosti, Anna Markula, Signe Kari, Helmi Kajanoja ja Aili Alava.

1 § Puheenjohtajaksi valittiin edelleen Hanni Ali-Frosti, varapuheenjohtajaksi Anna Markula, sihteeriksi Helmi Kajanoja, varalle Aili Alava ja rahastonhoitajaksi Signe Kari.
2 § Yhdistyksen ompeluseuran käsitöiden hankkijaksi lupautui emäntä Helmi Kajanoja.
3 § Kehruukurssit pidetään maaliskuun aikana Askalan Keskitalossa. Kurssit tulevat olemaan kolmepäiväiset.
4 § Päätettiin myöntää yhdistyksen jäsenille vapautus kurssimaksuista kaikilla tämän vuoden aikana toimeenpantavilla kursseilla. Kursseihin voivat osallistua muutkin kuin yhdistyksen jäsenet, mutta heiltä peritään osanottomaksu.

Kokouksen puolesta:
Aili Alava


Pöytäkirja tehty Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 10 p:nä toukok. 1934 Ali-Frostilla. Läsnä oli H. Ali-Frosti, Anna Markula, Signe Kari, Aili Alava, Salli Mäkilä ja Helmi Kajanoja. Puhetta johti Hanni Ali-Frosti ja sihteerinä allekirjoittanut.

1 § Luettiin Marttaliiton kiertokirje No 8 käsittäen kerhoasioita. Päätettiin pyytää opettajia Neiti H. Laaksosta ja rouva V. Jokinientä neulomailloissa selostamaan kirjaa "Kodin kasvatustyöstä" kirj. johtajatar Aino Voipio. Tämä aloitettaisi vasta syksyllä.
2 § Keskusteltiin lomakursseille lähdöstä. Ei päätetty sinne ketään lähettää. Samoin keskusteltiin retkeilylle menosta alustavasti. Jos saadaan paikkoja kesällä niin tehdään retkeily johonkin. Myöhemmin suunnitellaan lähemmin asiasta.
3 § Päätettiin, että joka Martta osallistuu makki- ja komposti- sekä yksivuotiseen pihanhoitokilpailuun, joka on määrätty Marttojen prosenttikilpailuksi. Sally Mäkilä kirjoittaa tästä Kunnallislehteen.

Kokouksen puolesta:
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja tehty Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 20 p:nä kesäkuuta 1934. Kokouksessa olivat Hanni Ali-Frosti, Signe Kari, Anna Markula, Salli Mäkilä, Rauha Uotila ja Aili Alava.

1 § Luettiin konsulentti Lahden kirje, jossa mm. hän pyysi tietoa milloin suunniteltu retki aiotaan tehdä, jotta hän voisi ainakin 3 viikkoa aikaisemmin pyytää luvan päästä niihin paikkoihin, joissa retkeläiset haluaisivat käydä.
2 § Suunniteltiin matkan määräksi Järvenpään kotitalousopisto. Matkalla käydään niillä tiloilla, joihin konsulentti toimittaa pääsyluvan nim. 2 pienempää ja 1 isompi tila. Retki on 2-päiväinen ja tulee maksamaan noin 50 mk. Yhdistys avustaa retkeä 150 mk:lla. Osanottoilmoitukset saa tehdä puheenjohtajalle.
3 § Myyjäiset pidetään syksyllä, ei siis kesällä kuten ensin suunniteltiin.
4 § Makki- ja kompostikilpailun tarkastajiksi valittiin opettajatar Kivekäs alueenaan Kaleva, Kyysilä, Heikosi, Tomero ja Kaimala, ja emäntä Kari muut paikat.

Kokouksen puolesta:
Aili Alava


Pöytäkirja tehty Kalevan Marttojen sekä Vistan Marttakerhon yhteisessä johtokunnan kokouksessa Neiti Konnun luona. Läsnä olivat seuraavat martat: Hanni Ali-Frosti, Helmi Kajanoja, Milda Koivula, Milda Salmén, Ruut Isotalo, Hilda Lehmus, Naima Lähteenmäki, Anna Markula, Varma Kontu, Lucia Mannerberg, Signe Kari, Salli Mäkilä, Lyyli Alitalo, Aili Alava ja Helmi Luonnonmaa. Neuvoja Hilja Lahti oli myös pyydetty kokoukseen. Paimio 5 p. syysk. 1934.

1 § Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin neuvoja Hilja Lahti, sihteeriksi Helmi Luonnonmaa.
2 § Kun Paimion Maamiesseura ja Maatalouskerho tarjosivat martoillekin tilaisuuden osallistua maatalousnäyttelyyn, jonka he järjestävät syyskuun 21-25 p:nä Paimion Kansanopistossa, sekä ehdottivat että martat ottavat ravintolapuolen hoitaakseen. Asiasta keskusteltua päättivät martat yksimielisesti ja innostuneenakin järjestää oman osastonsa näyttelyyn, sekä ravintolan.
Tämän johdosta neuvoja Lahti selosti niitä käytännöllisiä menetelmiä, jotka olisi huomioon otettava näyttelyyn valmistautuessa. Hän kehotti, että järjestettäisi useampia eri ryhmiä, kuten säilyke, ruokatalous ja käsitöitä. Erikoisesti hän kehotti, ettei vanhanaikaiset käsityöt kehruu ja kankaankutomiset saisi unohtua.
3 § Päätettiin järjestää neljään eri ryhmään kuuluvia tuotteita: puutarhatuotteita, säilykkeitä, ruokataloustuotteita ja käsitöitä. Yllämainittuihin ryhmiin kuuluvia asetteita kehotetaan marttojen runsaasti tuomaan näytteille.
4 § Palkintolautakuntaan valittiin seuraavat jäsenet:
säilyke- ja ruokatalousryhmiin: neuvoja Hilja Lahti, opett. Santalahti ja emäntä Maiju Yrjövuori
puutarhatuotteita arvostelemaan: neuvojat Hilja Lahti ja N. Kankare
käsityöosastoon: opett. S. Siltanen, neiti S Leponiemi ja neuv. Hilja Lahti.
5 § Palkintoina päätettiin jakaa (3) kolme palkintoa joka ryhmästä sekä 1 tai 2 kunniakirjaa. Palkinnoiksi ajateltiin joitain taloudessa käytettäviä esineitä ja jaetaan ne jälkeenpäin jossain tilaisuudessa.
6 § Näyttelyn päiväjuhlassa pyydettiin Neiti Lahtea puhumaan marttatyöstä ja hän lupasikin, samalla hän lupasi selostaa ns. Oslon aamiaisesta.
7 § Valittiin toimikunta toisten näyttelytoimikuntien kanssa neuvottelemaan ja järjestelemään käytännöllisiä asioita. Mm. pyytämään palkintotuomarit sekä huolehtimaan ilmoitukset. Näiksi toimihenkilöiksi tuli valituiksi: emännät Hanni Ali-Frosti, Lucia Mannerberg ja Helmi Kajanoja.
8 § Ravintolatoimikuntaan valittiin: emännät Anna Markula ja Signe Kari ja neidit Milda Salmén ja Milda Koivula, viimeksi mainittu kokoonkutsujana.
9 § Näyttelyyn aiotut tavarat on tuotava lauantaina 22 p. syysk. kello 9-12 välisenä aikana Kansanopiston voimistelusaliin.
10 § Osanottomaksua näyttelyasetteista on suoritettava ryhmästä 5:- markkaa ja yhdestä esineestä 2:- markkaa.

Helmi Luonnonmaa
kok. sihteeri


Maiju Yrjövuori



Pöytäkirja Kalevan Marttayhdistyksen ja Vistan marttakerhon yhteisessä johtokunnan kokouksessa Milda Koivulan luona 1 p:nä lokak. 1934. Kokouksessa olivat seuraavat martat: Hanni Ali-Frosti, Helmi Kajanoja, Aili Alava, Signe Kari, Salli Mäkilä, Anna Markula, Varma Kontu, Hilda Lehmus, Milda Koivula, Lucia Mannerberg ja Helmi Luonnonmaa.

1 § Puhetta johti Hanni Ali-Frosti, sihteerinä Helmi Luonnonmaa.
2 § Marttojen näyttelystä syyskuun 23 p:nä kertyneistä tuloista esitettiin tilit, joista näkyy, että rahallinen tulos on seuraava:
ravintolasta tulot Smk 706:-
menot 696:40, joten jäännös 11:60:-
marttakaakusta 99-
sisäänpääsyl. käsityönäyttelyyn 182-
näyttelyn osanottomaksuja 110-
maamiesseura luovutti tuloistaan 116-
yht. 518:60
satunnaisia menoja 16
tulos Smk 502:60
Edellä mainitusta summasta tulee kummallekin sekä Kalevan Marttayhdistykselle että Vistan kerholle 251:30-.
3 § Palkintoihin, joita tuli Vistan martoille I, II, III ja Kalevan martoille I, II, III jaetaan Smk 860 mk, nimittäin I palkinto 30 mk, II p. 20 mk ja III p. 10 mk suuruinen. Palkintoina jaetaan martta-asiaa sekä ruokataloutta käsittelevää kirjallisuutta. Kirjoja hankkimaan valittiin yhdistyksen puheenjohtaja.
4 § Palkinnot jakaa kummankin yhdistyksen puheenjohtaja ompeluilloissaan.

Kokouksen puolesta:
Helmi Luonnonmaa


Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa tehty pöytäkirja 9 p:nä lokak. 1934 Ali-Frostilla. Läsnä olivat Hanni Ali-Frosti, Signe Kari, Anna Markula, Ester Lindgrén, Salli Mäkilä ja Helmi Kajanoja.

1 § Puhetta johti Hanni Ali-Frosti, sihteerinä toimi Helmi Kajanoja.
2 § Keskusteltiin myyjäisten pitämisestä. Päätettiin pitää ne Sukselan koululla 17 p:nä marraskuuta. Ohjelmaa samalla pidettävään illanviettoon suunniteltiin seuraavaa: Tervehdyspuhe opettajalta. Esitelmiä: konsulentti Hilja Lahdelta sekä mahdollisesti tohtorinna Pulkilta. Edellistä pyytää puheenjohtaja, jälkimmäistä Lyyli Alitalo. Pari runoa joltakin. Opettajat ovat luvanneet harjoitella lapsikuoroa. Välillä yhteislaulua.
3 § Ravintola päätettiin myös sinne hommata. Pääsymaksuksi suunniteltiin 3 mk henkilöltä. Luvan nimismieheltä pyytää puheenjohtaja.

Kokouksen puolesta
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja tehty Paimion Kalevan Marttayhdistyksen kokouksessa 15 p:nä marraskuuta 1934 Tomeron Mäkilässä.

1 § Puhetta johti Anna Markula, sihteerinä toimi Helmi Kajanoja.
2 § Luettiin Marttaliiton kiertokirje käsittäen mm. kehotuksen tilaamaan Emäntälehteä. Sitä onkin päätetty levittää entistä enemmän ja antaa 15 mk jäsenille.
3 § Luettiin Piiriliiton kiertokirje, jossa kehotettiin hankkimaan yhteinen neuvoja 9 muun pitäjän kanssa. Toisin sanoen, että piiriliitto jaettaisiin 10 yhdistystä käsittäviin neuvojapiireihin. Palkkaus tulisi yhdistystä kohti maksamaan noin 1000 mk, ja tulisi neuvoja viipymään yhdistyksessä 1 kuukauden. Asiaa pohdittiin monelta taholta, eniten epäiltiin rahallista puolta. Sekä sitä, jos ei saataisi neuvojaa haluamaan aikaan. Toisina aikoina, kun ei ole saatu entisiinkään kursseihin osanottajia. Piiriliiton kokoukseen meneviä edustajia kehotettiin vaan kieltäytymään yhdistyksen puolesta, sekä selittämään syyt kielteiseen kantaan.

Kokouksen puolesta:
Helmi Kajanoja


Vuosikertomus 1934 Paimion Kalevan Marttayhdistyksen toiminnasta

Taas on vuosi eteenpäin eletty, viides vuosi meidän yhdistyksemme alusta alkaen. Yhtä ja toista on sinä aikana jo yritetty ja saavutettukin. Olkaamme tyytyväisiä vähäänkin, jos ei näitä tuloksia vallan suuriksi voisi sanoakaan.

Jäseniä on ollut yhdistyksessämme 147 henkilöä, viime vuonna oli 126 jäsentä, tähän mukaan luettuna Vistan Marttakerho.

Johtokunnan ovat muodostaneet emäntä Hanni Ali-Frosti puheenjohtajana, varalta emäntä Anna Markula, emäntä Helmi Kajanoja sihteerinä, varalta neiti Aili Alava, rahastonhoitajana emäntä Signe Kari sekä kouluhoitajatar Lyyli Alitalo vakinaisina. Varajäseninä emäntä Salli Mäkilä, opettajatar Ester Lindgrén ja neiti Rauha Uotila.

Tilintarkastajina neiti Tyyne Alava ja neiti Lempi Tarvainen. Varalta neidit Helvi Ali-Frosti ja Sylvi Ränni.

Edustajina piiriliiton kokouksissa on ollut emäntä Hanni Ali-Frosti ja opettajatar Hilda Laaksonen. Varalta emäntä Signe Kari ja neiti Edith Marttila.

Kokouksia on ollut 2 yleistä kokousta, keskimääräinen osanottajamäärä 20 henkeä. Johtokunnan kokouksia on ollut 7 kertaa, näissä keskimäärin osanottajia noin 7 henkilöä.

Vuodekurssit järjestettiin talvella Vistan Marttojen kanssa yhdessä Lautelassa. Johtajana opettajatar R. Hannula, osanottajia noin 20 henkilöä. Näiden kurssien päätyttyä piti sama opettaja Vistalla havaintoesityksen voileipä- ja silakkaruokien valmistuksesta. Näissä oli kuulijoita noin 30 henkilöä.

Kehruukursseihin ei tullut osanottajia, vaikka ne oli ilmoitettu pidettäväksi.

Kompostikursseihin otti osaa 12 henkilöä, ne pidettiin toukokuussa Kuotisella ja johti niitä konsulentti Hilja Lahti.

Samana päivänä piti sama neuvoja Rännillä havaintoesityksen suolaisen lihan käytöstä. Näihin otti osaa 30 henkilöä, jotka saivat maistaa millaista ruokaa tuli, kun valmistui.

Edellä mainituista kursseista ei kannettu osanottajamaksua yhdistyksen jäseniltä.

Yhdessä Maamiesseuran ja Maatalouskerhon kanssa järjestettiin syksyllä Vistalla käsityö-, säilyke- ja puutarhanäyttely. Osanottajia oli laimeanlaisesti, kun aika oli lyhyt valmistautua, näiden pitämisestä tiedon saatuamme. Palkintoja jaettiin 18 kpl I palk., 14 kpl II ja 4 kpl III palkintoja. Yhteisesti järjestetyssä juhlassa onnistuimme saamaan kuulun puhujan esitelmöimään nim. Maisteri Elli Saurion Helsingistä. Hän puhui eri ravintoaineiden vaikutuksesta ihmisruumiissa.

Kaksipäiväinen retkeily piti järjestettämän, mutta osanottajien puutteessa se jäi tekemättä.

Neulomailtoihin on kokoonnuttu talvella kerran, kesällä kaksi kertaa kuukaudessa. Yhteensä 18 kertaa. On tehty käsitöitä, laulettu ja luettu ääneen Aino Voipion kirj. kirjaa "Kodin kasvatustyöstä". Käsityöaineiden hankkijana on toiminut Helmi Kajanoja.

Sukselan koululla sitten marraskuun 17 p:nä toimeenpantiin tavanmukaiset käsitöiden myyjäiset illanviettoineen. Ohjelmansa ym. puolesta tilaisuus onnistuikin koko hyvin. Käsityöt menivät vähän halpaan hintaan, kaikki kyllä tuli myydyksi. Tulipahan sentään kolmisen sataa tuloja niistä.

Rahavarat selviävät rahastonhoitajan selostuksesta. Emme ole pyytäneet emmekä saaneetkaan mitään suurempia lahjoituksia. Paitsi maamiesseura antoi näyttelytuloistaan vähän toista sataa markkaa. Sekä eräältä martalta kaakun, joka lipuilla myytynä tuotti yli 100 mk ja muutamia muita käsityölahjoituksia.

Tässä suurin piirtein katsottuna yhdistyksemme toiminta tältä vuodelta. Ja onhan sitä siinäkin saavutusta, varsinkin kun piirimme on kovin hajallaan asuva, joten sekin osaltaan haittaa toimintaamme. Uusi vuosi taas tuokoon uutta uskoa ja uutta innostusta työhömme.

Johtokunnan puolesta, Helmi Kajanoja


1935


Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirja laadittu 2 p:nä tammik. 1935 Rukkijoen Kuotisella. Läsnä olivat Hanni Ali-Frosti, Anna Markula, Signe Kari, Salli Mäkilä, Aili Alava ja Helmi Kajanoja.

1 § Puhetta johti Hanni Ali-Frosti, sihteerinä allekirjoittanut.
2 § Luettiin yhdistyksen vuosikertomus, joka pienillä lisäyksillä hyväksyttiin.
3 § Tilejä ei voitu tarkastaa, kun ei kerho ollut vielä veroja eikä muitakaan tietoja.
4 § Luettiin piiriliiton kiertokirje No 10, jossa mm. kehotettiin yhdistyksen johtokuntia laatimaan vuosikokoukselle ehdotuksia tulevan vuoden toiminnalle. Näyttelyä järjestettäessä ehdotettiin erikoisesti kotikutoisten käytännöllisten kankaiden näyttelyn. Vuosikertomus ja jäsenverot pyydetään lähettämään piiriliitolle sitä mukaa kun kokoon saadaan. Lopuksi huomautettiin Emäntälehden tilausten hakemisesta.
5 § Keskusteltiin neulomailtojen pitämisestä. Ajateltiin ehdottaa, että kokoonnuttaisiin samoin kuin viime vuonnakin ja että töitä taas ostettaisiin ja tehtäisiin.
6 § Vuosikokous päätettiin pitää Vistalla 10 p:nä t.k. Puheenjohtaja pyytää huoneen ja ilmoittaa.
7 § Suunniteltiin pitää raittiusjuhla, jos saataisi huone Kansanopistolta, keväällä heti opiston päätyttyä, ennen kuin lattiat uudesti maalataan. Pyydettäisi joku hyvä raittiuspuhuja.
8 § Retkeilylle menosta päätettäköön keväällä, jos halukkaita menijöitä ilmaantuu.
9 § Yhteisen neuvojan palkkaaminen jätettiin yleisen kokouksen päätettäväksi. Ehdotettiin, jos pyydettäisiin avustusta esim. Sähkö o/y tai Meijeriltä, kun omat rahavarat ovat pienet.
10 § Kursseista ja kilpailuista saataisi päättää vuosikokouksessa. Tuuletuskursseja ehdotettiin pidettäväksi.

Kokouksen puolesta:
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja laadittu Paimion Kalevan Marttayhdistyksen vuosikokouksessa Neiti Kontun kahvilassa tammik. 10 päivänä 1935. Puheenjohtajana toimi konsulentti Hilja Lahti ja sihteerinä Aune Heikkilä.

1 § Luettiin edellisen vuoden toimintakertomus, johon läsnäolijat olivat tyytyväisiä.
2 § Esitettiin kuluneen vuoden tilit tarkastettuna. Myöskin esitettiin Vistan Marttakerhon hyväksytyt tilit. Johtokunnalle myönnettiin vastuuvapaus.
3 § Johtokunta oli jo ennen pitämässään kokouksessa suunnitellut mm. tuuletus- ja teurastuskursseja. Puheenjohtaja ottikin nämä asiat pohdittaviksi. Hän ehdotti, että pidettäisiin kymmenpäiväiset ruuanlaittokurssit ja näiden yhteydessä, siis niiden loputtua, kohta kaksi päivää kestävät teurastuskurssit. Tämä ehdotus saikin kannatusta ja tuli siis näinollen päätetyksi. Myöskin ehdotetut tuuletuskurssit päätettiin pitää. Puheenj. ehdotti pantavaksi toimeen yhdistyksen kesken puutarhahoitokilpailut. Tästä päätettiin kuitenkin keskustella jossakin johtokunnan kokouksessa.
4 § Ehdotus Tuberkuloosijuhlan järjestämisestä yleisenä tuberkuloosipäivänä jätettiin johtokunnan hyväksyttäväksi. Syksyllä aiotaan pitää myöskin raittiusjuhla.
5 § Retkeilyäkään ei aivan unohdettu, vaan päätettiin Vistan MK:n kanssa yhdessä järjestää tämä asia.
6 § Johtokuntaan valittiin seuraavat: puheenjohtajaksi emäntä Hanni Ali-Frosti, varapuheenj. emäntä Anna Markula, sihteeriksi Aune Heikkilä, varasihteeriksi emäntä Salli Mäkilä, rahastonhoitajaksi emäntä Esteri Marttila ja muiksi jäseniksi emäntä Helmi Kajanoja.
7 § Varajäseniksi johtokuntaan valittiin emäntä Signe Kari, neiti Rauha Uotila sekä Vistan Marttakerhosta yhdistyksen johtokuntaan rouva Lucina Mannerberg.
8 § Tilintarkastajiksi valittiin neidit Lempi Tarvainen ja Tyyne Alava, varalle neidit Aili Ränni ja Helvi Ali-Frosti.
9 § Valittiin piirinaiset jäsenmaksuja kokoamaan. Näiksi tulivat valituksi: Emäntä Hanni Ali-Frosti, neiti Lea Markula ja opettajatar Ester Lindgrén.
10 § Edustajiksi piiriliiton kokouksiin valittiin emäntä Hanni Ali-Frosti ja emäntä Salli Mäkilä, sekä varalle emännät Anna Markula ja Ester Marttila.
11 § Neuvojan palkkaamiseen päätettiin ottaa osaa puolella. Johtokunta ehdotti avustuksen pyytämistä, mutta asia ei kuitenkaan saanut mitään päätöstä. Päätettiin, että näyttelyjä ei järjestetä tänä vuonna, vaan kehotetaan valmistautumaan seuraavaksi vuodeksi, jolloin ne ehkä järjestetään. Ompeluiltoja pidetään entiseen tapaan ja tehdään käsitöitä myyjäisiä varten kuten ennenkin.
12 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin emännät Ester Marttila ja Salli Mäkilä.

Kokouksen puolesta:
Hilja Lahti, puheejohtaja
Aune Heikkilä, sihteeri

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty
Salli Mäkilä


Pöytäkirja kirjoitettu Paimion Kalevan marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa tammikuun 28 päivä 1935 Markulassa. Saapuvilla olivat seuraavat johtokunnan jäsenet: puheenjohtajana emäntä Hanni Ali-Frosti ja sihteerinä allekirjoittanut, muut jäsenet: emännät Ester Marttila (Heikkilä), Sally Mäkilä ja Anna Markula.

1 § Kokous todettiin lailliseksi.
2 § Toimihenkilöiden neuvontakursseille Turkuun päätettiin lähettää johtokunnasta emäntä Ester Marttila ja neiti Aune Heikkilä. Kurssit ovat 25 päivä helmikuuta.
3 § Oli kysymys, otetaanko osaa rouva Bertta Wanajan lahjarahaan. Rouva Wanaja kun on eronnut pitkäaikaisesta sihteerin virasta. Yhdistys myönsikin jonkun summan tähän tarkoitukseen.
4 § Päätettiin yrittää panna toimeksi yhdistyksen kesken puutarhahoitokilpailu. Tästä kuitenkin ensin päätettiin kysyä piiriliitolta tarkempia selostuksia.
5 § Keskusteltiin järjestettävistä tuberkuloosijuhlasta. Tultiin siihen päätökseen, että puheenjohtaja puhuu tästä kouluhoitaja neiti Lyyli Alitalolle, jos hän ottaisi juhlan järjestelyn huolekseen.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Frosti
Aune Heikkilä


Pöytäkirja tehty Paimion Kalevan marttojen ja Vistan marttakerhon yhteisessä johtokunnan kokouksessa Alhaisissa 3/3 1935. Läsnä olivat H. Ali-Frosti, H. Lehmus, L. Juhola, L. Mannerberg, I. Ilmanen ja H. Luonnonmaa.

1 § Puheenjohtajana toimi Hanni Ali-Frosti, sihteerinä Helmi Luonnonmaa.
2 § Päätettiin tuberkuloosipäivän johdosta viettää illanvietto Kansanopistolla 10 päivä maaliskuuta 1935. Tulot luovutetaan pitäjän tuberkuloosirahastoon. Illanvieton ohjelma:
1. Tervehdyspuhe
2. Yksinlaulua Anna Leivo
3. Esitelmä Hilja Lahti
Väliaika
4. Soittoa
5. Puhe Tohtori Pulkki
6. Lausuntaa Rva Mäkelä

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Helmi Luonnonmaa


Paimion Kalevan marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Kunnalliskodissa tehty pöytäkirja 30 päivä huhtikuuta 1935. Saapuvilla olivat H. Ali-Frosti, H. Kajanoja, E. Marttila, S. Kari ja A. Kajantila. H. Ali-Frosti toimi puh.j. ja sihteerinä allekirjoittanut.

1 § Kokous todettiin lailliseksi.
2 § Oli kysymys puutarhahoitokilpailuista, ja päätettiin toimeenpantaviksi, jos osanottajia ilmaantuu. Ilmoitetaan Kunnallislehdessä tarkemmin tätä kilpailumuotoa.
3 § Muutamia osanottajia jo ilmaantuikin nim. emäntä H. Ali-Frosti, em. E. Marttila (Heikkilä) ja Kunnalliskoti.
4 § Myöskin oli puhetta kilpailun tarkastajista, ja niin ollen pyydettäisiinkin piiriliitolta joku konsulentti. Tämä konsulentti puolestaan soisi määrätä toisen tarkastajan, esim. neuvoja Kankareen tai kerhoneuvoja Suomisen.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Aune Kajantila


Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa tehty pöytäkirja. Kokous oli Ali-Frostilla 17 päivä lokak. 1935. Saapuvilla olivat: H. Ali-Frosti, H. Kajanoja, E. Marttila, S. Kari, R. Uotila ja A. Kajantila. Puheenjohtajana toimi em. Ali-Frosti ja sihteerinä allekirjoittanut.

1 § Osanottajia oli tarpeellinen määrä, joten kokous katsottiin lailliseksi.
2 § Ensiksikin oli puhetta neuvojan palkkaamisesta ensi vuodeksi. Johtokunta oli aluksi sitä vastaan, siksi että on vaikeaa saada niin suurta summaa kokoon (550:- siis puolet). Kun sitä siinä pohdittiin, niin tuloksena oli, että sittenkin otetaan neuvojan palkkaamiseen puolella osaa. Mutta, jotta saataisiin rahaa kokoon, annettiin nuorempien marttojen hommaksi järjestää esim. joku "paketti-iltama". Pyydettäisiin marttoja lahjoittamaan kukin jokin pieni lahja, joista tehtäisiin paketteja. Nämä sitten pienestä hinnasta myytäisiin siellä iltamassa.
3 § Tavanmukaiset myyjäiset pidetään taas pikkujoulun aattona Sukselan koululla. Ohjelmaakin jo hiukan suunniteltiin. Ainakin joku raittiusaiheinen vuorokeskustelu, tervehdyspuhe, puhe joltakin naishenkilöltä, sekä jotakin musiikin puolta ym.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Aune Kajantila


Pöytäkirja tehty Paimion marttayhdistyksen ja Vistan marttakerhon yhteisessä johtokunnan kokouksessa, joka oli 8 päivä joulukuuta 1935 Osuuskaupan kahvilassa. Saapuvilla olivat: E. Marttila, S. Kari, L. Juhola, L. Mannerberg, H. Luonnonmaa, H. Kajanoja, I. Ilmanen ja A. Kajantila. Puheenj. toimi E. Marttila ja sihteerinä allekirjoittanut.

1 § Koska osanottajia oli tarpeellinen määrä, katsottiin kokous lailliseksi.
2 § Kokouksen tarkoituksena oli päättää ensi vuoden kursseista ja kilpailuista. Suunniteltiin mm. pyykinpesu- ja silityskurssit 3 päivää kestävät, puutarhakurssit 2 päivää, säilykekurssit 3 päivää. Nämä kurssit aikoo siis yhdistys järjestää. Kerholla on taas omat suunnitelmansa. Sitten oli vielä puhetta siitä neuvojan palkkaamisesta, ajateltiin, jos otettaisiin Vistan kerhon kanssa yhteisesti puolella osaa. Tämä asia ei kuitenkaan voinut tulla päätökseen, syystä että tätä asiaa on tarkemmin kysyttävä piiriliitolta, onko se ollenkaan mahdollista.

Kokouksen puolesta:
Esteri Marttila
Aune Kajantila


Vuosikertomus 1935 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Aika rientää, taas on vuosi vierähtänyt ohitsemme. Yhdistyksemme on toiminut nyt kuusi vuotta. Vähän se on noin numeroituna, vaan onhan siinäkin jo aikaa pitkälti. Tosin kyllä olemme vasta alkutaipaleella, edessä on vielä pitkä tuntematon taival. Hiljaista aherrusta on yhdistyksessämme ollut, on yritetty yhtä ja toista. Ja olemme kai sentään jotakin aikaan saaneet.

Jäsenmäärä on pikkuisen lisääntynyt viime vuodelta, jolloin määrä oli 147, nyt kuuluu yhdistykseemme jäseniä yht. 165 kerhot mukaan luettuina.

Kyläkerhoja on kaksi, nimittäin Vistan Marttakerho ja Kevolan Marttakerho.

Johtokuntaan ovat kuuluneet emäntä Hanni Ali-Frosti puheenjohtajana, varalta emäntä Anna Markula, sihteerinä neiti Aune Kajantila, varalta emäntä Salli Mäkilä. Rahastonhoitajana emäntä Esteri Marttila ja emäntä Helmi Kajanoja. Varajäseniä ovat olleet emäntä Signe Kari ja neiti Rauha Uotila. Tilintarkastajina ovat olleet neiti Lempi Tarvainen ja neiti Tyyne Alava, sekä varalta neiti Aili Ränni ja neiti Helvi Ali-Frosti.

Johtokunnan kokouksia on ollut kuusi, Vistan kerhon kanssa yhdessä on ollut kaksi kokousta. Kokouksien osanottajamäärä on ollut noin kuusi tai seitsemän henkilöä.

Edustajiksi piiriliiton kokoukseen oli valittuna emännät Hanni Ali-Frosti ja Salli Mäkilä sekä varalta emännät Anna Markula ja Esteri Marttila.

Kurssit:
Raparperikurssit olivat Sukselan Heikkilässä noin iltapäivän kestävät. Osanottajia oli 15 henkilöä. Opettajana oli neiti Heikkilä. Kurssimaksuna oli vapaaehtoinen kolehti.
Teurastuskurssit pidettiin myöskin Sukselan Heikkilässä, jotka kestivät kaksi päivää. Osanottajamäärä oli 15. Opettajana oli konsulentti neiti Heikkilä. Kurssimaksu oli 3:-.
10 päivää kestäneet ruuanlaittokurssit pidettiin syksyllä Kyysilässä. Kurssilaisia oli kahdeksan ja opettajana konsulentti neiti W. Hollo. Kurssimaksu oli 10:- + ruoka. Kurssilaisten kesken oli perunankuorimiskilpailut, johon otti osaa 5 kurssilaista. Sitten kurssilaiset järjestivät juhlapäivälliset illanviettoineen, yleisöä oli noin 50 henkeä.

Emäntäpäivän yhteyteen oli järjestetty n.k. halpakestitysnäyttely. Näytteillä oli yhdeksän katettua pöytää. Näyttelyssä kävijäin lukumäärä noin 200.

Retkeily järjestettiin kesällä Vehmaalle, Rautilan kotitalouskoululle.

Paimion Marttayhdistys sekä Vistan marttakerho järjestivät tuberkuloosijuhlan Paimion Kansanopistolla maalisk. 10 päivä 1935. Ohjelma oli seuraava: tervehdyspuhe, soittoa, esitelmä, yksinlaulua, lausuntaa, esitelmä, välillä yhteislaulua. Yleisöä oli niukanlaisesti, noin viidettäkymmentä. Sisäänpääsy oli 3:-. Tulot luovutettiin paikkakunnan tuberkuloosirahastoon. Mainittakoon myöskin puheiden ja esitelmien pitäjät. Tervehdyspuheen piti rouva L. Mannerberg. Tohtori M. Pulkin esitelmä koski enimmäkseen tuberkuloosiasiasta ja konsulentti Lahden esitelmä tuuletuksesta, joka tavallaan koskee tuberkuloosiin.

Paimion Martat järjestivät N.K. Yhdistyksen kanssa Sukselan koululla raittiustilaisuuden. Ohjelmassa oli: tervehdyspuhe - neiti Hulmi (aiheesta "Koti"), lausuntaa - neiti Hilkka Heimo, puhe - kirkkoherra Kantele, esitelmä - opettajatar Olga Karlstedt. Yleisömenestys oli hyvä, ehkä toistasataa henkeä. Tulot annettiin Paimion kirkon herranehtoollispikarirahastoon.

Myöskin Paimion Marttayhdistys otti osaa rannikkoseudun marttojen järjestämään emäntäpäivään, joka pidettiin Paimiossa Yhteiskoululla. Ohjelmassa oli mm. tervehdyspuhe, jonka piti rouva L. Mannerberg, esitelmä konsulentti Hilja Lahti, esitelmä maanviljelijä Sulo Kajanojalta sekä rouva Kiviluodon lopettajaispuhe. Emäntäpäivä alkoi jumalanpalveluksella kirkossa. Viimeiseksi oli järjestetty retkeily Varsinais-Suomen parantolaan ja Sukselan Heikkilään. Yleisöä oli emäntäpäivää viettämään tullut pari sataa henkeä.



Sulo Kajanoja


Tavanmukaiset käsitöiden myyjäiset illanviettoineen pidettiin Sukselan koululla pikkujoulun aattona. Käsityöt myytiin huutokaupalla ja tulivatkin hyvään hintaan. Illanvieton ohjelma oli monipuolinen: mm. tervehdyspuhe opettajatar Ester Lindgrén, lausuntaa, kaksinlaulua ja puhe pastori Wihervaara ym. Yleisöä oli salin täydeltä. Joku hyväntahtoinen martta oli lahjoittanut hedelmäkorin hedelmineen, joka arvottiin illanvietossa.

Paimion Marttayhdistys on ottanut puolella osaa neuvojan palkkaamiseen, siis toimiaika 15 päivää ja palkka 550:-. Neuvojana on ollut konsulentti Heikkilä, mutta hänen siirtyessään valittuna (muualle) kotitalousopettajaksi, konsulentti V. Hollo. Mainittakoon, että Vistan kerho on myös puolella osana neuvojan palkkauksessa.

Neulomailtoja on ollut kaikkiaan 21. Näihin on kokoontunut marttoja 20-30 välillä. Ilta on vietetty laulaen ja käsitöitä tehden. Myöskin on luettu kirjaa "Kodin kasvatustyöstä", Kalevalasta on luettu muutamia runoja. Käsityöaineet on hankkinut emäntä Esteri Marttila.

Pihanhoitokilpailuun on yhdistyksestämme ottanut osaa 4 henkilöä. Kaikki pääsivät palkinnoille, mutta eivät ole vielä palkintojaan saaneet.

Arvottavana oli tinainen kynttilänjalka, jonka Yhdistys osti omilla varoilla. Myöskin oli arvottavana puikoille kudottu pyöreä pöytäliina.

Mitään avustuksia yhdistys ei ole saanut, paitsi joitakin pienempiä käsityölahjoituksia. Tulot ja menot selviävät rahastonhoitajan selostuksessa.

Tämän tapaista on toimintamme ollut suurin piirtein katsottuna. Täytynee kai sanoa, että martta-aate on voittanut alaa keskuudessamme. Innostus on näyttänyt hyvältä tai sanoisinko lupaavalta. Toivottavaa olisi, että jatkuisi näin, eikä tulisi mitään alaspäin luhistumisia. Siis Martat, vanhat ja nuoret, alkakaamme tämä uusi vuosi ehkä vieläkin innostuneimpina ja ajatelkaamme laulajan tavoin: "Syntymämaallensa kortensa kantaa Marttojen työ, kodin hiljainen työ. Hyyt, sumut haihtuu, yö valoks' vaihtuu, uskoa, toivoa maan sydän lyö."

Johtokunnan puolesta, Aune Kajantila, sihteeri


1936


Pöytäkirja tehty Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 7 päivä tammik. 1936 Kuotisella. Läsnä olivat H. Ali-Frosti, E. Marttila, H. Kajanoja, S. Mäkilä, R. Uotila, S. Kari ja A. Kajantila. Puhetta johti emäntä Ali-Frosti ja sihteerinä toimi allekirjoittanut.

1 § Osanottajia katsottiin olevan tarpeellinen määrä, joten kokous hyväksyttiin lailliseksi.
2 § Kokouksen tarkoituksena oli tarkemmin ehdottaa (päättää) tulevan vuoden toiminnasta. Viime kokouksessa ehdotetut kurssit aiottiin panna toimeen. Vuosikokouksessa näistä tarkemmin.
3 § Vuosikokous päätettiin pitää Sukselan Heikkilässä 23 päivä tammik. 1936 kello 14.30. Kokoukseen saapuu myöskin konsulentti neiti Lahti.
4 § Kurssimaksuista oli myöskin puhetta, ja ajateltiin, että 3:- hengeltä päivää kohti olisi sopiva. Esitettiin myöskin pidettäviksi noin iltaisin havaintoesityksiä. Esim. neulomailtojen yhteydessä. Liinavaatekilpailuista oli puhetta ja päätettiin kysellä, jos ilmaantuisi halukkaita osanottajia. Tämä kilpailu olisi vuoden kestävä. Näyttelyjä ehkä ei järjestetäkään tänä vuonna.
5 § Ajateltiin kevätpuolella järjestää emäntäpäivät.
6 § Retkeily myöskin järjestetään, jos vaan ilmaantuu tarpeellinen määrä lähtijöitä. Paikka ja aika jätettiin tuonnemmaksi. Yhdistys päätti avustaa retkeilijöitä matkamaksussa ehkä 25 %:lla, nim. yhdistyksen jäseniä. Riippuen myöskin matkan pituudesta sekä yhdistyksen varoista.
7 § Sitten oli kysymyksen alaisena, voitaisko jollain, esim. muutamilla havaintoesityksillä, avustaa Kevolan marttakerhoa. Johtokunta oli kyllä myönteinen siihen.
8 § Kiertokirjeessä mainittiin myöskin järjestettäviksi nk. lastenjuhlat. Tätäkin päätettiin ajatella.
9 § Tulo- ja menoarvio noin 2000:-, nim. ensi vuoden.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Aune Kajantila


Pöytäkirja laadittu Paimion Kalevan Marttayhdistyksen vuosikokouksessa Sukselan Heikkilässä 23/1 -36. Puheenjohtajana toimi konsulentti Hilja Lahti ja sihteerinä Elin Uotila.

1 § Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi, jonka jälkeen luettiin edellisen vuoden toimintakertomus, sekä esitettiin tilit tarkastettuina. Johtokunnalle myönnettiin vastuuvapaus ja hyväksyttiin esitykset.
2 § Siirryttiin alkaneen vuoden työsuunnitelmaan. Päätettiin toimeenpanna 3-päiväiset pyykinpesu- ja silityskurssit, 2-päiväiset puutarhahoitokurssit, 3-päiväiset säilömiskurssit (jos mahdollista päivä kerrallaan eri aikoina). Päätettiin pitää pari havaintoesitystä aiheina kalaruokien valmistus ja vihanneksien käyttö.
3 § Emäntä(- ja isäntä)päivät päätettiin pitää yhdessä Maamiesseuran kanssa.
4 § Vähintäin yksi retkeily päätettiin vuoden kuluessa järjestää ja päätetään myöhemmin lähemmin sen ajasta ja paikasta.
5 § Kevolan Marttakerhoa päätettiin avustaa kustantamalla sille kaksi havaintoesityspäivää. Johtokunnan huoleksi jätettiin asian ilmoittaminen k.o. kerholle.
6 § Vistan Marttakerhon kanssa päätettiin järjestää lastenjuhla kevätpuolella Vistalla myöhemmin määrättävässä paikassa.
7 § Hyväksyttiin johtokunnan ehdotus vuoden tulo- ja menoarvioksi noin Smk 2000:-.
8 § Ompeluiltoja päätettiin pitää entiseen tapaan.
9 § Johtokuntaan valittiin entiset jäsenet uudelleen sillä muutoksella vain, että emännät Anna Markula ja Signe Kari vaihtavat paikkaa, joten Signe Kari on nyt varapuheenjohtaja ja Anna Markula varajäsen.
10 § Tilintarkastajiksi valittiin neidit Elsa Pohja ja Tyyne Alava, varalle neidit Aili Ränni ja Helvi Ali-Frosti.
11 § Edustajiksi piiriliiton kokouksiin valittiin emäntä Anna Markula ja neiti Rauha Uotila, varalle neidit Aune Kajantila ja Aili Alava.
12 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin neidit Enna Arjaluoto ja Aili Alava.
13 § Ehdotettiin yhdistyksen varoista myönnettäväksi joku määrä ns. pikarirahastoon, mutta raukesi ehdotus kannatuksen puuteessa.

Kokouksen puolesta
Hilja Lahti, puheenjohtaja
Elin Uotila, sihteeri


Pöytäkirja tehty Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 23 päivä tammik. 1936 Sukselan Heikkilässä. Läsnä olivat Signe Kari, Ester Marttila, Salli Mäkilä, Helmi Kajanoja, Anna Markula, Rauha Uotila ja Aune Kajantila.

1 § Vuosikokouksen jälkeen valitsi johtokunta keskuudestaan virkailijat. Puheenjohtajaksi valittiin edelleen emäntä Hanni Ali-Frosti, varapuheenjohtajaksi emäntä Signe Kari, sihteeriksi valittiin edelleen neiti Aune Kajantila sekä varasihteeriksi emäntä Salli Mäkilä, rahastonhoitajaksi valittiin edelleen emäntä Esteri Marttila, muiksi jäseniksi emäntä Helmi Kajanoja sekä varalle emäntä Anna Markula ja neiti Rauha Uotila.
2 § Muista asioista päätettiin keskustella tuonnempana johtokunnan kokouksessa.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Aune Kajantila


Pöytäkirja tehty Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 11 päivä helmik. 1936 Kajanojan Ylitalossa. Läsnä olivat: H. Ali-Frosti, S. Kari, H. Kajanoja, S. Mäkilä, A. Markula ja A. Kajantila sekä Vistan kerhon johtokunnasta L. Mannerberg, H. Luonnonmaa ja I. Ilmanen. Puhetta johti H. Ali-Frosti ja sihteerinä toimi allekirjoittanut.

1 § Kokous katsottiin lailliseksi pitää.
2 § Keskusteltiin ja päätettiin pidettävästä paketti-illanvietosta, ajateltiin, että tarvis pitää se maaliskuun puoliväliin mennessä. Paketteja kerätään taas kulmakunnittain Martoilta. Ohjelmaan suunniteltiin mm. Tervehdyspuhe, lausuntaa, kertomus ym. Huviposti ja pakettien jako olisivat myöskin ohjelmassa.
3 § Keskusteltiin lastenjuhlan järjestämisestä ja päätettiin se pitää huhtik. 14 päivä kello 15. Päätettiin tiedustella juhlapaikaksi Jokelan kansakoulua, jota pyytämään valittiin emäntä Kajanoja.
4 § Ohjelmasta päätettiin seuraavaa, nim. lastenjuhlan, ensinnäkin Tervehdyspuhe, joka jätettiin rouva Riepon huoleksi, lausuntaa, lastenesityksiä, puhe, jonka hommaa emäntä Ali-Frosti, rouva Mäkelää pyydetään myöskin lausumaan, yksinlaulua rouva Anna Leivo, hänet pyytää emäntä Ali-Frosti. Kuvaelma, jota pyydetään opettajatar Leivolta.
Pääsymaksuksi aikuisilta 3:- ja lapsilta 1:-.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Frosti
Aune Kajantila


Pöytäkirja tehty Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 4 päivä kesäkuuta 1936 Kajanojan Alitalossa. Saapuvilla olivat: H. Ali-Frosti, S. Kari, H. Kajanoja, S. Mäkilä, E. Marttila ja A. Kajantila.

1 § Luettiin kiertokirje, joka koski emäntäkoulun perustamisesta, sekä etupäässä siitä, että olisi ryhdyttävä jäseniä keräämään kannatusyhdistykseen. Johtokunta ei päättänyt tässä kokouksessa kuitenkaan mitään. Asia jäi tuonnemmaksi.
2 § Retkeilystä oli myöskin puhetta, ehdotettiin Paraisille menoa, siellä kun on emäntäpäivät. Päätöstä ei tullut tällekään ehdotukselle.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Aune Kajantila


Pöytäkirja tehty Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 8 päivä syysk. 1936 Ali-Frostilla. Läsnä olivat: H. Ali-Frosti, S. Kari, E. Marttila, S. Mäkilä ja A. Kajantila sekä Vistan kerhosta H. Luonnonmaa, M. Keskitalo ja L. Mannerberg. Puhetta johti emäntä Ali-Frosti ja sihteerinä toimi allekirjoittanut.

1 § Koolla oli tarpeellinen määrä jäseniä, joten kokous katsottiin lailliseksi.
2 § Keskustelun aiheena oli "vanhanaikaisten pitopäivällisten" järjestäminen. Ne pidettäisiin Spurilassa, koska sieltä on luvattu huone. Päivämäärää ei vielä määrätty, se myöhemmin. Nyt oli vain puhetta siitä, mitä ruokaa niissä tarjottaisiin. Tästä ei kuitenkaan tullut täyttä selvyyttä, joten päätettiin kysyä vanhoilta ihmisiltä, mitä pidoissa on tarjoiltu heidän nuoruutensa aikoina.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Aune Kajantila


Pöytäkirja tehty Paimion Marttayhdistyksen ja Vistan kerhon yhteisessä johtokunnan kokouksessa 19 päivä syysk. 1936 Spurilassa. Saapuvilla olivat: H. Ali-Frosti, E. Heikkilä, S. Kari, S. Mäkilä ja A. Kajantila sekä kerhosta: H. Luonnonmaa, L. Mannerberg ja M. Keskitalo. Puhetta johti rouva Mannerberg ja sihteerinä toimi allekirjoittanut.

1 § Kokous pidettiin laillisena kokoontuneeksi.
2 § Kysymyksenä oli edelleen "pitopäivällisten" järjestäminen vanhanaikaiseen tapaan. Nyt olikin jo saatu selville ruokalajit, mitä niitä varten laitettaisiin. Päätettiin siis yksimielisesti laittaa seuraavaa tarjottavaksi: Sallattia ja silettä, juustoa (omatekoista), lanttulaatikkoa ja sianlihaa, rusinasoppaa, kaljaa sekä viimeksi kahvia leivän kanssa.
3 § Päivällisen hinnaksi määrättiin 10 mk, johon sisältyy myöskin kahvi. Ohjelmaa myöskin järjestetään tähän tilaisuuteen jonkun verran.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Aune Kajantila


Pöytäkirja tehty Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 26 päivä lokak. 1936 Kuotisella. Saapuvilla olivat: H. Kajanoja, E. Marttila, S. Mäkilä, S. Kari ja A. Joukas (Kajantila). Puhetta johti emäntä Kari ja sihteerinä toimi allekirjoittanut.

1 § Kokous katsottiin laillisesti kokoonkutsutuksi.
2 § Luettiin kiertokirje, jossa puhuttiin avustuksen pyytämisestä kunnalta. Asia pohdittaessa oli päätös: ei ainakaan vielä, saahan sitä joskus yrittää.
Luettiin kiertokirjeestä, joka tuli piiriliitolta, että piiriliitto (ja Turun Marttayhdistys) järjestävät arpajaiset Turussa. Oheisena oli listat, joilla oli määrä kerätä voittoja näihin arpajaisiin. Kukaan ei kuitenkaan ottanut tätä keräystä tehtäväkseen, joten päätettiin lähettää listat sinänsä takaisin.
3 § Kiertokirjeessä huomautettiin emäntälehden tilauttamisesta ja päätettiin edelleen panna tilauskeräys toimeen.
4 § Edelleen kiertokirjeissä kehotettiin kutomakurssien järjestämisestä, mutta kuitenkaan niitä ei luultavasti järjestetä. Marttapukujen laittamisesta oli puhetta ja päätettiinkin tilata kangasta muutamia pukuja varten.
5 § Kiertokirjeestä luettiin, että piiriliitto ja Turun marttayhdistys järjestävät juhlan, joiden yhteydessä on myöskin syyskokous. Kirjeessä ehdotettiin, että yhdistykset järjestäisivät retken näihin tilaisuuksiin. Kokous päätti kuitenkin, että erikoista retkeä ei tehdä, vaan saa kukin mennä kuinka haluaa.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Aune Joukas (Kajantila)


Pöytäkirja tehty Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Rukkijoen Kuotisella 17 pv. marrask. 1936. Läsnä olivat seuraavat johtokunnan jäsenet: Hanni Ali-Frosti, Anna Markula, Helmi Kajanoja, Signe Kari, Esteri Marttila sekä Salli Mäkilä.

1 § Keskusteltiin vielä niistä päivällisistä ja olojen pakosta päätettiin siirtää niiden pito joulukuuhun.
2 § Päätettiin pitää käsitöiden myyjäiset Sukselan kansakoululla 28 p:nä marrask. Ohjelmasta seuraavaa: Tervehdyspuhe, lasten laulua, lausuntaa, puhe ym. Ravintolasta huolehtii Hanni Ali-Frosti. Kuva-arvoitus, järjestää Lea Markula.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Salli Mäkilä


Pöytäkirja tehty Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Ali-Frostilla 11 päivä jouluk. 1936. Läsnä olivat seuraavat johtokunnan jäsenet: Signe Kari, Helmi Kajanoja, Esteri Marttila, Salli Mäkilä, Hanni Ali-Frosti ja Aune Joukas. Puhetta johti H. Ali-Frosti ja sihteerinä A. Joukas.

1 § Luettiin kiertokirje, jossa pyydettiin lähettämään edustajat neuvontapiirin vuosikokoukseen. Edustajiksi siis valittiin emäntä S. Kari ja emäntä S. Mäkilä. Heille päätettiin korvata matkakustannukset.
2 § Työsuunnitelmaa ensi vuodeksi ajateltiin seuraavaa: 4 viik. kutomakurssit, jos saadaan tarpeeksi osanottajia ja huone. Vanhasta uutta -kurssit 10-päiväiset. Leipomiskurssit 3 päivää sekä neljäs päivä rukkisen leivän leipomiskilpailua varten. Myöskin päätettiin ruokatalouden suunnittelukursseja, kuitenkin päätettiin, että edustajat ottavat selvän minkälaiset tai mitä tällaisessa suunnittelukurssissa yleensä käsitellään.

Kokouksen puolesta:
Hanni Ali-Frosti
Aune Joukas (Kajantila), sihteeri


Vuosikertomus 1936 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Taas on ajanratas pyörähtänyt yhden pyörähdyksen. Katsellessamme taaksemme kuluneen vuoden taipaleelle, huomaamme siellä yhtä ja toista merkille pantavaa. Vaikka ei tulokset olisikaan sellaisia kuin ne kuluneen vuoden alussa oli ajateltu, niin on niissä kuitenkin jotain mainittavaa. On ainakin yritetty toimia niin, että siitä olisi jotain tulosta havaittavissa.

Vuoden kuluessa on jäsenmäärä jonkun verran lisääntynyt. Kyläkerhoja on edelleen kaksi nimittäin Vistan Marttakerho ja Kevolan Marttakerho.

Johtokuntaan ovat kuuluneet emäntä Hanni Ali-Halla puheenjohtajana ja varalta emäntä Signe Kari, sihteerinä emäntä Aune Joukas (Kajantila), varalta emäntä Salli Mäkilä, rahastonhoitajana emäntä Esteri Marttila sekä muina jäseninä emäntä Helmi Kajanoja. Varajäseninä ovat olleet emäntä Anna Markula ja neiti Rauha Uotila.

Tilintarkastajina ovat olleet neidit Elsa Pohja ja Tyyne Alava. Varalta neidit Aili Ränni ja Helvi Ali-Halla.

Johtokunnan kokouksia on ollut kahdeksan ja kerhon kanssa yhteisiä kaksi. Kokouksissa on ollut läsnä keskimäärin noin kuusi henkilöä.

Edustajiksi piiriliiton kokouksiin oli valittuna emäntä Anna Markula ja neiti Rauha Uotila, varalta emäntä Aune Joukas (Kajantila) ja neiti Aili Alava.

Kursseja on ollut seuraavasti:
Kaksipäiväiset puutarhanhoitokurssit oli Episten Kotimäessä. Osanottajia oli kymmenkunta. Neuvojana toimi neiti Metsämäki.
Säilömiskurssit oli Tammistossa. Osanotto oli laimea. Neuvojana oli neiti Hollo.
Havaintoesitys kalaruokien valmistamisesta oli Kajanojalla. Esitystä seuraamaan oli saapunut alun kolmattakymmentä henkilöä, kurssimaksuna kannettiin kolme markkaa hengeltä. Esityksen piti neiti Hollo.
Myöskin pidettiin raakamehuvalmistuskurssit Sukselan Heikkilässä. Tämä kurssi näyttikin herättävän yleistä mielenkiintoa martoissa.

Juhlia ja illanviettoja on ollut seuraavasti:
Niin kutsuttuja "paketti-illanviettoja" on pidetty kaksi. Ohjelma niissä ollut vaihtelevaa, enimmäkseen raittiusaiheista. Yleisöä on ollut tilaisuuksissa runsaasti ja niin ollen rahallinen tulos on ollut huomattavan suuri.
Lastenjuhla järjestettiin Vistan kerhon kanssa yhteinen Jokelan kansakoulussa. Juhla oli erittäin onnistunut. Ohjelma oli enimmäkseen lasten esittämää, paitsi puheet, mm. puhui siellä kirkkoherra Kantele.
Tavanmukaiset käsitöiden myyjäiset pidettiin Sukselan koululla, jonka yhteydessä pidettiin myöskin illanvietto vaihtelevalla ohjelmalla, mm. esitelmöi siellä konsulentti Hilja Lahti. Ohjelman jälkeen myytiin käsityöt huutokaupalla ja saatiinkin ne kaikki myytyä tavallisilla hinnoilla. Arvottavana oli myöskin kaakku, joka ensin arvottiin, mutta voittaja olikin niin hyväntahtoinen lahjoittaen sen takaisin ja se myytiin huutokaupalla. Illanvietto onnistui kaikin puolin hyvin.

Paimion Marttayhdistys yhdessä Vistan kerhon kanssa järjestivät vanhanaikaiset pitopäivälliset Kansanopistossa. Tilaisuudessa oli myöskin ohjelmaa. Se, että Kansanopisto luovutettiin ilmaiseksi Marttojen käytettäväksi, oli suuri apu päivällisten onnistumisessa.

Neulomailtoja on pidetty kaikkiaan kaksikymmentä, näihin on kokoontunut marttoja noin kahden-kolmenkymmenen välillä. Näissä illoissa on tehty käsitöitä, laulettu ja luettu jotakin kirjaa sekä keskusteltu ja luettu kiertokirjeistä.

Mitään suurempia avustuksia ei marttayhdistys ole saanut, paitsi joitakin pienempiä käsityö- ym. tarpeita. Rahastonhoitajan selostuksesta selviää tulot ja menot.

Lyhyesti kerrottuna on toimintamme ollut tällaista. Mitään erikoista siinä ehkä ei ole, mutta pääasia on että on jotain toimittu. Uusi vuosi tuokoon tullessaan taas uutta innostusta ja siunausta meille martoille, tämä on toivomuksemme.

Johtokunnan puolesta, Aune Joukas, sihteeri


1937


Pöytäkirja tehty Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Kuotisella 8 päivä tammik. 1937. Saapuvilla olivat: H. Kajanoja, H. Ali-Halla, E. Marttila, S. Mäkilä, S. Kari ja A. Joukas.

1 § Luettiin kiertokirje, jossa huomautettiin vuosikokouksen pidosta. Puheenjohtaja ehdottikin, että pidettäisiin vuosikokous Sukselan kansakoulussa sekä tämän yhteydessä myöskin illanvietto. Päätettiinkin siis pitää ne 24 päivä tammik. 1937 kello 4 (16) i.p. Illanvieton ohjelmaa suunniteltiin myöskin vähäsen mm. tervehdyspuhe, lausuntaa, luentaa sekä arpomista.
2 § Päätettiin tulo- ja menoarvioksi 2000:-.
3 § Viime kokouksessa jo päätettiin ensi vuoden työsuunnitelmasta, mutta nyt niihin tehtiin vähän muutoksia mm. "vanhasta uutta" -kursseja ei pidetä ollenkaan, sen sijaan otetaan havaintoesityksiä. Ruokatalouskursseja ei myöskään oteta. Nämä hylättiin syystä, että oli viime kokouksessa puhe, jos saadaan viime vuonna pitämättä jääneet päivät siirtää ensi vuodeksi ja lisää olisi otettu niin paljon, että yhteensä olisi päiviä tullut 15. Mutta koska näin ei saanut tehdä, niin päätettiin ottaa vain 7 päivää. Leipomiskurssit siis pidetään ja näiden yhteydessä rukkisen leivän leipomiskilpailut. Kutomakursseja myöskin yritetään, jos saadaan osanottajia.
4 § Käsityötarpeita päätettiin edelleen hankkia ja jakaa niitä marttojen tehtäväksi tulevia myyjäisiä varten, jotka tietysti taas pidetään kuten edellisinäkin vuosina.

Kokouksen puolesta:
Aune Joukas (Kajantila), sihteeri


Pöytäkirja laadittu Paimion Kalevan Marttayhdistyksen vuosikokouksessa Sukselan kansakoululla tammik. 24 p:nä 1937. Puheenjohtajana toimi opettaja Esteri Linnovaara ja sihteerinä neiti Lyyli Ruohonen.

1 § Kokous todettiin lailliseksi.
2 § Kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin emäntä Elli Hahkapyöli ja neiti Joukas.
3 § Luettiin vuosikertomus, joka hyväksyttiin sellaisenaan.
4 § Esitettiin tilit ja myönnettiin tilivelvollisille vastuuvapaus.
5 § Johtokunnan esittämä työsuunnitelma hyväksyttiin. Työsuunnitelmaan kuuluu: 4 päivää kestävät leipomakurssit ja niiden yhteydessä ruisleivän leipomiskilpailu, 3-päiväiset havaintoesityskurssit ja 4-viikkoiset kutomakurssit.
6 § Johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi emäntä Hanni Ali-Halla, varapuheenjohtajaksi emäntä Signe Kari, sihteeriksi emäntä Elin Uotila, varasihteeriksi emäntä Salli Mäkilä, rahastonhoitajaksi emäntä Esteri Marttila sekä muiksi jäseniksi emäntä Helmi Kajanoja, emäntä Anna Markula (varalle) ja neiti Rauha Uotila (varalle).
7 § Tilintarkastajiksi tulivat neidit Elsa Pohja ja Tyyne Alava, varalle neidit Aili Ränni ja Helvi Ali-Halla.
8 § Edustajiksi piiriliiton vuosikokoukseen valittiin emännät Elin Uotila ja Helmi Kajanoja.
9 § Raittiuskeskuksen vuosikokoukseen edustajaksi valittiin emäntä Signe Kari.
10 § Jäsenmaksut pidetään ennallaan, ollen siis Smk 3:- hengeltä.
11§ Kerhot vapautettiin jäsenmaksuistaan yhdistykselle vuodeksi eteenpäin.

Kokouksen puolesta
Lyyli Ruohonen, sihteeri


Pöytäkirja kirjoitettu Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Sukselan kansakoululla 24 p:nä tammikuuta 1937. Läsnä olivat seuraavat johtokunnan jäsenet Hanni Ali-Halla, Signe Kari, Esteri Marttila, Helmi Kajanoja, Elin Uotila ja Salli Mäkilä. Puheenjohtajana toimi Hanni Ali-Halla ja sihteerinä Salli Mäkilä.

1 § Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Hanni Ali-Halla, varapuheenjohtajaksi Signe Kari, sihteeriksi Elin Uotila, varasihteeriksi Salli Mäkilä, rahastonhoitajaksi Esteri Marttila. Käsitöiden ostajaksi ja jakajaksi Esteri Marttila.
2 § Päätettiin ostaa pian ilmestyvä ohjekirja käsitöihin.
3 § Kutomakurssilaisilta päätettiin periä Smk 60:- hengeltä. Yhdistys maksaa loput kustannuksista.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Salli Mäkilä


Pöytäkirja Paimion Kalevan Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta Keskikylässä helmik. 23 p:nä 1937. Läsnä olivat Hanni Ali-Halla, Signe Kari, Esteri Marttila, Rauha Uotila ja Elin Uotila. Puheenjohtajana toimi Hanni Ali-Halla ja sihteerinä Elin Uotila.

1 § Kokous todettiin lailliseksi.
2 § Kutomakurssien päättäjäisiksi päätettiin järjestää kutomatöiden näyttely Rukkijoen Kuotisella 14/3-37, sekä saman päivän iltana illanvietto Ali-Hallalla.
3 § Näyttely avataan klo 13 ja on pääsymaksu sinne Smk 2:-. Illanvietto alkaa klo 19 ja on pääsymaksu samoin Smk 2:-.
4 § Illanvieton ohjelmasta suunniteltiin: Jos konsulentti Hilja Lahti muuten tulee tännepäin, niin kuin tiedossa on, pyydetään häntä pitämään puhe. Kutomakurssien osanottajat pitävät huolta muusta ohjelmasta mm. järjestävät jonkun hauskan numeron. Lopuksi myydään numerolappuja, joilla jokaisella saa vähintäin 3 mk:n arvoisen paketin. Paketit päätettiin pyytää lahjoina paikkakuntalaisilta. Valittiin erikoiset pakettien kerääjät eri kulmakunnilta.
5 § Muista käytännöllisistä järjestelyistä päätettiin, että sihteeri Elin Uotila hankkii nimismiehen luvan sekä panee ilmoituksen tilaisuuksista lehteen. Leipomisesta huolehtii Salli Mäkilä, sillä molemmissa tilaisuuksissa päätettiin myydä kahvia.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta, joka pidettiin Ali-Hallalla 28/6-37. Läsnä olivat: Hanni Ali-Halla, Esteri Marttila, Signe Kari, Salli Mäkilä, Helmi Kajanoja ja Elin Uotila. Puheenjohtajana toimi Hanni Ali-Halla ja sihteerinä Elin Uotila.

1 § Kokous todettiin lailliseksi.
2 § Päätettiin tehdä tänä kesänä useampia retkeilyjä nim. Loimaan maatalousnäyttelyyn 1/8, Kaarinaan Neuvontapiirin kesäjuhlille 8/8, Sauvoon Piiriliiton kesäjuhlille 15/8 sekä lisäksi pidettiin suotavana retkeilyä reitillä Salo - Angelniemi - Kemiö - Sauvo - Turku myöhemmin määrättävänä aikana.
3 § Loimaan ja Salon retkeilyjen osanottajille myönnetään yhdistyksen puolelta 25 % alennus matkakuluista.
4 § Päätettiin asettua yhteyteen Paimion ja Kalevan maamiesseurojen kanssa ja ehdottaa yhteistä retkeä linja-autoilla Loimaan maatalousnäyttelyyn.
5 § Piiriliitosta pyydetään opas Loimaalle. Sanomalehti-ilmoitukset retkestä jätettiin sihteerin huoleksi.
6 § Puristemehukurssit toimeenpannaan syyspuolella. Kurssipaikka määrätään myöhemmin.
7 § Päätettiin, että marttojen ompeluilloissa tarjotaan tästälähin kahvia ainoastaan yhden kerran.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta, joka pidettiin Keskikylässä lokakuun 31 p:nä 1937. Läsnä olivat: Hanni Ali-Halla, Helmi Kajanoja, Esteri Marttila, Rauha Uotila ja Elin Uotila. Puheenjohtajana toimi Hanni Ali-Halla ja sihteerinä Elin Uotila.

1 § Kokous todettiin lailliseksi.
2 § Piiriliiton pyyntöön, että avustettaisi sen arpajaisia keräämällä elintarpeita paikkakunnalta, päätettiin vastata, että keräykseen ei ryhdytä, vaan lahjoittaa yhdistys tarkoitukseen omista varoistaan Smk 200:-.
3 § Luettiin Raittiuskeskuksen kirjeet koskien erikoisen raittiusviikon toimeenpanoa ja todettiin, että on liian myöhäistä asian johdosta ryhtyä enää mihinkään toimenpiteisiin. Sen sijaan päätettiin koettaa sijoittaa silloin tällöin raittiusaiheista ohjelmaa yhdistyksen toimeenpanemiin tilaisuuksiin.
4 § Myyjäiset päätettiin pitää Sukselan kansakoulussa. Aika määrätään myöhemmin. Myyjäisten yhteydessä pidettävän illanvieton ohjelmaa suunniteltiin alustavasti. Tervehdyspuheen pitäjäksi pyydetään opettaja Esteri Linnovaaraa, raittiusaiheisen esitelmän pitäjäksi opettaja Olga Karlstedt ja kotitalousalalta nti Ikola tai vaihtoehtoisesti käsityöalalta nti Santanen puhujiksi. Ravintolaan emännäksi pyydetään Siiri Penttilä.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Kajanojalla jouluk. 27 p:nä 1937. Läsnä olivat: Hanni Ali-Halla, Esteri Marttila, Helmi Kajanoja, Rauha Uotila ja Elin Uotila. Puheenjohtajana toimi Hanni Ali-Halla ja sihteerinä Elin Uotila.

1 § Kokous todettiin lailliseksi.
2 § Päätettiin lähettää kiitoskirje Paimion maamiesseuran sihteerille Martti Tätilälle siitä rahasummasta, jonka hän lähetti osuutena yhdistyksemme osanotosta isäntä- ja emäntäpäivän järjestämiseen. Lausutaan toivomus, että vastaisuudessa voisimme olla enemmän apuna yhteisissä yrityksissä.
3 § Hyväksyttiin seuraava työsuunnitelmaehdotus ensi vuodeksi: jatketaan ompeluseuratoimintaa entiseen tapaan. Pidetään seuraavat kurssit: vanhasta uutta -kurssit (1 viikko), tuoremehukurssit (2 pv), sarja yksinkertaisia arkiruokia havainnollisesti (1 pv), sarja nopeatekoisia vierasruokia havainnollisesti (1 pv). Yhteensä tulee siis 10 kurssipäivää.
4 § Tulo- ja menoarvioehdotus ensi vuodelle on Smk 2000:-.
5 § Vuosikokous pidetään ompeluseuran yhteydessä tammikuun kuluessa.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila

Martti Tätilä

 
Vuosikertomus 1937 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Paimion Marttayhdistys on juuri lopettanut kahdeksannen toimintavuotensa. Vaikka ei se ole vielä täyttänyt ensimmäistä vuosikymmentänsäkään, on jo tämäkin aika sangen kunnioitettava, kun ottaa huomioon, että sen toiminta on jatkunut koko ajan melko tasaisesti ilman suurempia häiriöitä tai lamakausia. Mennyt vuosi on siinä suhteessa ollut edeltäjiensä kaltainen. Ei mitään erikoisen suuria saavutuksia, mutta kuitenkin hiljaista, jatkuvaa työtä ja yritystä.

Yhdistyksemme jäsenmäärä on nyt 121, joten se on lisääntynyt edellisestä vuodesta 9:llä.

Kyläkerhoja on edelleen kaksi, nimittäin Vistan ja Kevolan kyläkerhot.

Johtokuntaan ovat kuuluneet: emännät Hanni Ali-Halla puheenjohtajana, Signe Kantola varapuheenjohtajana, Elin Uotila sihteerinä, Salli Mäkilä varasihteerinä, Esteri Marttila rahastonhoitajana ja Helmi Kajanoja. Varajäseninä emäntä Anna Markula ja neiti Rauha Uotila.

Tilintarkastajina ovat olleet neidit Elsa Pohja ja Tyyne Alava, varalla neidit Aili Ränni ja Helvi Ali-Halla.

Johtokunnan kokouksia on pidetty 5 ja on osanottajia kokousta kohti ollut keskimäärin 5 henkeä. Osanottajien määrä yhteensä on ollut 26.

Yleisiä kokouksia on ollut 1 ja osanottajia siinä n. 20.

Edustajina piiriliiton vuosikokouksessa olivat emännät Helmi Kajanoja ja Elin Uotila, Naisten Raittiuskeskuksen vuosikokouksessa emäntä Salli Mäkilä sekä Rannikkoseudun Neuvontapiirin kokouksissa emäntä Hanni Ali-Halla.

Kursseja on toimeenpantu seuraavasti:

Helmikuun puolivälissä alkoivat 4-viikkoiset kankaankudontakurssit Rukkijoen seudulla. Tilanpuutteen takia pidettiin ne 3-4:ssä eri talossa. Opettajana toimi piiriliiton käsityöneuvoja, rouva Esteri Vikström ja käsitti opetus paitsi käytännöllistä, myöskin teoreettista ohjausta. Osanottajia oli 15.

Puristemehukurssit olivat Kajanojalla ja kestivät ne yhden päivän. Opettajana oli neuvoja neiti Valma Hollo ja oli osanottajamäärä 13.

3-päiväiset leipomakurssit pidettiin Kailassa. Osanottajia oli 8 ja toimi opettajana neuvoja neiti Maila Hämäläinen.

Leipomakurssin yhteydessä oli ruisleivän leipomiskilpailu, jossa annettiin ensimmäiselle palkinnoksi kursseilla valmistettu kaakku. Kilpailuun otti osaa 6 henkeä.

Piiriliiton järjestämässä 2-vuotisessa pihanhoitokilpailussa, joka päättyy ensi syksynä, on yhdistyksestämme osanottajia 5.

Näyttelyjä on toimeenpantu 1, nimittäin kutomakurssien päätyttyä oli kudottujen töiden näyttely Kuotisella. Huolimatta lyhyestä kurssiajasta oli täällä paljon ja kaunista katseltavaa. Yleisöä kävikin aika runsaasti, nim. 92 henkeä, vaikka tilaisuus oli maksullinen.

Retkeilyjä on tehty kaikkiaan 3, kaikki elokuun kuluessa. Ensin käytiin yhdessä Paimion ja Kalevan maamiesseuralaisten kanssa Loimaan maatalousnäyttelyssä. Marttoja oli mukana 12 ja antoi yhdistys heille 25% alennuksen matkakuluista.

Toinen retki tehtiin Rannikkoseudun neuvontapiirin kesäjuhlille Kaarinan Metsäpirtille. Ennen ohjelman alkua siellä tekivät martat kaksi retkeä lähiseudun nähtävyyksille mm. Kuusiston linnan raunioille ja Katariinan laaksoon. Paimiolaiset osallistuivat ainoastaan jälkimmäiseen. Osanottajia oli Kaarinan retkellä Paimiosta 13 henkeä.

Kolmas retki oli järjestetty piiriliiton kesäjuhlille Sauvoon, jossa arvokkaan ohjelman lisäksi oli paikallisia retkeilyjä seudun kartanoihin ym. Mukana oli Paimiosta 27 marttaa.

Kaikki retkeilyt olivat 1-päiväisiä ja tehtiin ne linja-autoilla.

Seuraavat illanvietot on toimeenpantu:

Heti vuoden alussa vuosikokouksen jälkeen pidettiin Sukselan kansakoulussa illanvietto, jonka ohjelmasta mainittakoon: tervehdyspuhe, runo, kertomus, raittiusesitelmä, murrejuttu, arvauskilpailu ym. Yleisöä oli noin 70 henkeä.

Kutomakurssien päättäjäisillanvietto oli Ali-Hallalla. Ohjelma oli runsas ja monipuolinen, josta erikoisesti mainittakoon konsulentti neiti Hilja Lahden puhe villan käsittelystä. Sen lisäksi oli laulua, tervehdyspuhe, luentaa, kuorolausuntaa, kertomus sekä kronikka kutomakursseista. Tässä tilaisuudessa oli nk. pakettiarvontaa ja loppuivat arpaliput, jotka maksoivat 3 mk kpl melkein heti kesken. Voittopaketit oli saatu lahjoina paikkakuntalaisilta. Arvottiin myös kutomakursseilla kudottu kaunis sohvatyyny. Rahallinen tulos tästä illanvietosta oli oikein hyvä, sillä yleisöä oli 120 henkeä.

Joulukuussa pidettiin Sukselan kansakoululla tavanmukaiset käsitöiden myyjäiset illanviettoineen. Illanvietossa oli useita arvokkaita puheita kuten opettaja Olga Karlstedtin raittiusaiheinen puhe, sekä kotitalousopettaja Kalken puhe ruokataloudesta. Vielä puhui opettaja, rouva Strandman tuoden samalla Hankasalmen marttojen terveiset. Ohjelma käsitti sitä paitsi tervehdyspuheen, kuorolaulua ja kertomuksen. Ohjelman jälkeen myytiin vuoden kuluessa valmistuneet käsityöt huutokaupalla ja tulivat ne kohtalaisiin hintoihin. Paitsi käsitöitä huutokaupattiin vielä leipomakursseilla valmistettuja erilaisia leivonnaisia pienissä pahvirasioissa ja saatiin niistä täten oikein hyvä hinta. Arvottiin myös kaakku. Tässä tilaisuudessa oli yleisöä 70 henkeä.

Yhdistyksemme on ollut mukana myös isäntä- ja emäntäpäivän järjestämisessä paikkakunnalle yhdessä Paimion ja Kalevan maamiesseurojen sekä Paimion maatalousnaisten kanssa. Tämän päivän ohjelmaan kuului lammasnäyttely, esitelmätilaisuus sekä iltama. Esitelmistä mainittakoon maisteri P. Suomisen esitelmä lammastaloudesta sekä johtajatar Ester Mikkolan villavaatteiden käytöstä ja hoidosta. Iltama oli erittäin arvokasohjelmainen: juhlapuheen piti kirjailija Urho Karhumäki ja oli ohjelmassa lisäksi tervehdyspuhe, runonlausuntaa, yksinlaulua, esitelmä, kuorolaulua ja näytelmä. Yleisöä oli noin 120 henkeä.

Käsityöiltoja on ollut yhteensä 16 ja niissä keskimääräinen osanottajaluku 23. Osanottajia yhteensä 274. Ompeluiltojen ohjelmissa on ollut laulua ja luentaa mm. on luettu seuraavat kirjoitukset Eveliina Ala-Kuljun kirjoitus "Emännän tehtävistä kodissa" sekä Armas Ruotsalaisen "Puhtauden merkitys terveydelle". Vielä on luettu Svett Mardénin kirjaa "Tahdotko menestystä" sekä Auni Nuolivaaran palkintoromaania "Paimen, piika ja emäntä". Lisäksi on näissä illoissa luettu yhdistykselle saapuneita kierto- ym. kirjeitä. Erään ompeluillan yhteydessä piti neuvoja neiti Valma Hollo havaintoesityksen silityksessä.

Puutarhasuunnitelmia on neuvoja, neiti Eva Eskola tehnyt kahdelle yhdistyksemme jäsenelle.

Rahavarat ja omaisuus käyvät ilmi rahastonhoitajan laatimasta tilikertomuksesta.

Mitään sanottavampia avustuksia ei yhdistyksemme ole saanut lukuun ottamatta joitakin käsityötarpeita sekä jo ennen mainittuja pieniä lahjapaketteja.

Piiriliitolle lahjoitti Paimion Marttayhdistys arpajaisia varten Smk 200:-.

Tässä ovat pääpiirteissään marttayhdistyksemme aikaansaannokset viime vuonna. Toivokaamme, että uusi kuluva vuosi toisi uutta tarmoa ja innostusta, niin että yhä menestyksellisemmin voitaisi toimia marttatyön aatteiden toteuttamiseksi.

Johtokunnan puolesta, Elin Uotila, sihteeri


1938


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen vuosikokouksesta, joka pidettiin Rukkijoen Rännillä tammikuun 11 p:nä 1938. Saapuvilla oli 27 jäsentä.

1 § Kokouksen avasi yhdistyksen puheenjohtaja emäntä Hanni Ali-Halla, jonka jälkeen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin konsulentti Hilja Lahti ja sihteeriksi Elin Uotila.
2 § Kokous todettiin sääntöjen mukaan koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
3 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin emäntä Signe Kantola ja rouva Lucia Mannerberg.
4 § Luettiin vuosikertomus, joka hyväksyttiin sellaisenaan.
5 § Esitettiin tilit tarkastettuina ja myönnettiin johtokunnalle tili- ja vastuuvapaus.
6 § Johtokunnan työsuunnitelmaehdotus hyväksyttiin. Sen mukaan tullaan kuluvana vuonna järjestämään seuraavat kurssit: vanhasta uutta -kurssit (kestävät 1 viikon), tuoremehukurssit (2-päiväiset), sarja yksinkertaisia arkiruokia havainnollisesti (1-päiväinen), sarja nopeatekoisia vierasruokia havainnollisesti (1-päiväinen).
Helmikuun 1 p:nä pidetään Ali-Hallalla havainnollinen esitys makkaroiden valmistamisessa ja tulee tilaisuuteen Maataloushallituksen järjestämä retkikunta tarkkaamaan neuvojan toimintaa.
Illanviettoja järjestetään vähintäin 2, nim. vanhasta uutta -kurssien jälkeen sekä käsityömyyjäisten jälkeen.
Jos mahdollista, järjestetään 1 koko pitäjän marttojen yhteinen juhla, esim. puutarhajuhla. Vanhasta uutta -kurssien jälkeen pidetään myös näyttely.
Marttailtoja päätettiin jatkaa entiseen tapaan.
7 § Johtokunnan tulo- ja menoarvioehdotus Smk 2000:- kuluvalle vuodelle hyväksyttiin.
8 § Johtokuntaan valittiin vakinaisiksi jäseniksi emännät Hanni Ali-Halla, Signe Kantola, Elin Uotila, Helmi Kajanoja, Esteri Marttila ja Salli Mäkilä, varajäseniksi emäntä Anna Markula, neidit Rauha Uotila ja Aili Alava.
9 § Tilintarkastajiksi valittiin neidit Elsa Pohja ja Aili Ränni, varalle neidit Tyyne Alava ja Helvi Ali-Halla.
10 § Edustajiksi piiriliiton kokouksiin tulivat valituiksi emäntä Esteri Marttila, neidit Aili Ränni ja Aili Alava, varalle emännät Signe Kantola ja Elin Uotila sekä neiti Evi Kotiranta.
11 § Jäsenmaksu pidetään ennallaan, ja on se siis 3 mk.
12 § Koetetaan laajentaa toimintaa siten, että Kalevan seudulle perustetaan kerho.
13 § Luettiin Marttaliiton kiertokirje koskien kerhojen ja yhdistyksen välisten suhteitten uudelleen järjestämistä. Asiassa ei tehty vielä mitään päätöstä, vaan jätettiin se kypsymään uudelleen esille otettavaksi.

Kokouksen puolesta
Elin Uotila, sihteeri

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytään
Signe Kantola


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta Askalan Alitalossa 25 p. tammikuuta 1938. Läsnä olivat: Hanni Ali-Halla, Esteri Marttila, Signe Kantola, Salli Mäkilä, Anna Markula, Aili Alava ja Elin Uotila. Puheenjohtajana toimi Hanni Ali-Halla ja sihteerinä Elin Uotila.

1 § Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
2 § Johtokunnan virkailijoiksi valittiin kaikki entiset uudelleen nim. puheenjohtajaksi Hanni Ali-Halla, varapuheenjohtajaksi Signe Kantola, sihteeriksi Elin Uotila, varasihteeriksi Salli Mäkilä ja rahastonhoitajaksi Esteri Marttila.
3 § Edustajien matkarahat päätettiin maksaa yhdistyksen puolesta.
4 § Koska puristekoneen kuljetus oli tullut Kevolan kerholle suhteettoman kalliiksi, maksetaan sille korvausta Smk 30:-.
5 § Ompeluilloissa kerätty maksu Smk 1:- hengeltä päätettiin poistaa.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila


Paimion Marttayhdistyksen ja Vistan Kyläkerhon yhteisen johtokunnan kokouksen pöytäkirja pidetty rouva Uotilan luona 26/4-38. Läsnä oli H. Ali-Halla, E. Uotila, E. Marttila, A. Alava, R. Uotila, H. Kajanoja, L. Mannerberg, A. Lautkankare, L. Juhola ja M. Keskitalo. Puheenjohtajaksi valittiin Lucia Mannerberg, sihteeriksi Helmi Kajanoja.

1 § Luettiin Varsinais-Suomen kotitalousnäyttelyn toimikunnan kiertokirje, jossa kehotettiin valitsemaan kolmesta suuruusluokasta koteja kotitalouksien palkitsemisia varten. Samoin kehotettiin näyttelyyn tuotavia käsitöitä ilmoittamaan ja pitäisi ilmoittamisten olla sitovia, ettei tule sekaannusta.
Pienviljelijäkodiksi ehdotettiin Kruuvaisten Ruohosta, josta myös saatiin lupautuminen. Maanviljelijäperheeksi valittiin Sukselan Heikkilä. Virkamiesperheestä ei tullut vielä päätöstä.
2 § Keskusteltiin siitä, ketä lähetetään Rannikkoseudun neuvontapiirin opastuskursseille Turkuun. Piiriliitto on ehdottanut yhdistyksistä ja kerhoista vähintäin 5 osanottajaa. Sinne valittiin Lyyli Ruohonen, Elin Uotila, Rauha  Uotila, Lea Markula, Alma Pietilä, Eeva Taimen sekä lisäksi kenen vain sopii lähteä. Yhdistys maksaa osanottomaksun 25 mk yhdistystä kohti. Ne pidetään kristillisen raittiusseuran huoneistossa Rauhank. 12 toukok. 6 p:nä alk. klo 11.
3 § Koska on herättänyt tyytymättömyyttä ns. kahvirahan poistaminen marttayhdistyksen ompeluilloista, päätettiin se ottaa uudelleen käytäntöön niin kuin ennenkin.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Helmi Kajanoja


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Kajanojalla kesäk. 8 p:nä 1938. Läsnä olivat: Hanni Ali-Halla, Salli Mäkilä, Helmi Kajanoja, Aili Alava ja Elin Uotila. Puhetta johti Hanni Ali-Halla ja sihteerinä oli Elin Uotila.

1 § Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.
2 § Vastaperustetulle Kalevan Marttakerholle päätettiin lahjoittaa varat pöytäkirjan, tilikirjan ja päiväkirjan ostoon.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa, joka pidettiin Ali-Frostilla, H. Ali-Hallan luona syyskuun 13 p:nä 1938. Läsnä olivat: Hanni Ali-Halla, Helmi Kajanoja, Signe Kantola, Salli Mäkilä, Rauha Uotila ja Elin Uotila. Puheenjohtajana toimi Hanni Ali-Halla ja sihteerinä Elin Uotila.

1 § Kokous todettiin lailliseksi.
2 § Päätettiin pitää 3-päiväiset lastenhoitokurssit Sukselan kansakoulussa, ja lähettää niihin opettajan Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Kurssit pidetään syksyn kuluessa myöhemmin määrättävänä aikana.
3 § Tarkasteltiin tuoremehukomitean lähettämiä tuoremehukoneiden esittelylehtisiä ja ensi keväänä päätettiin ostaa oma puristekone.
4 § Tämän vuoden työsuunnitelmassa olevat "vanhasta uutta" -kurssit pidetään marraskuussa, vähää ennen myyjäisiä. Kalevan kerholle lahjoitettiin myös työsuunnitelmassa oleva havaintoesitys: sarja yksinkertaisia arkiruokia.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Sukselan Marttilassa marraskuun 1 p:nä 1938. Läsnä olivat Hanni Ali-Halla, Esteri Marttila, Aili Alava, Rauha Uotila ja Elin Uotila. Puhetta johti Hanni Ali-Halla ja pöytäkirjaa piti Elin Uotila.

1 § Kokous todettiin lailliseksi.
2 § Päätettiin tilata 2 kpl Elli Saurion kirjoittamaa kodin kirjaa ja lahjoittaa toinen kappale Kalevan marttakerholle. Tilaus jätettiin sihteerin huoleksi.
3 § Vanhasta uutta -kurssit aloitetaan t.k. 28 p:nä ja valmistetuista töistä järjestetään näyttely myyjäisten yhteyteen. Kurssiin osanottajilta kannetaan pieni kurssimaksu.
4 § Myyjäisillanvieton ohjelmasta päätettiin: tervehdyspuheen pitää op. Hilda Laaksonen, kertomuksen esittää rouva Marjatta Leppä, lisäksi on runo, lastenlaulua sekä puhe (esittäjä piiriliitosta). Ravintolaan tulivat neidit Elsa Pohja, Esteri Linnovaara ja Rauha Uotila. Huutokaupan pitäjäksi myyjäisiin tulee hra Leinonen.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta Ali-Hallalla joulukuun 7 p:nä 1938. Läsnä olivat: Hanni Ali-Halla, Salli Mäkilä, Signe Kantola, Esteri Marttila, Helmi Kajanoja, Aili Alava, Rauha Uotila ja Elin Uotila. Puhetta johti Hanni Ali-Halla ja sihteerinä toimi Elin Uotila.

1 § Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
2 § Koska piiriliitolle maksetuista neuvontapäivistä on vielä yksi käyttämättä, pidetään vielä juustokurssit (1-päiväiset). Niitä ei kyllä voida pitää enää tämän vuoden aikana, koska kaikki päivät piiriliitossa ovat varatut, mutta lupasi konsulentti järjestää neuvojan heti ensi vuoden alussa.
3 § Ensi vuoden työsuunnitelmaan päätettiin ottaa seuraavat kurssit: työ- ja arkipukukurssit (6 pv), tuoremehukurssit (1 pv), maitoruokakurssit (1 pv) havainnollinen, perunaruokakurssit (1 pv) havainn. Yhteensä siis 9 kurssipäivää.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa, joka pidettiin Rukkijoen Kuotisissa joulukuun 30 p:nä 1938. Läsnä olivat Hanni Ali-Halla, Signe Kantola, Salli Mäkilä, Helmi Kajanoja, Esteri Marttila, Aili Alava ja Elin Uotila. Puhetta johti Hanni Ali-Halla ja sihteerinä oli Elin Uotila.

1 § Kokous todettiin lailliseksi.
2 § Edustajiksi neuvontapiirin vuosikokoukseen 3/1-39 valittiin emännät Salli Mäkilä ja Esteri Marttila.
3 § Vuosikokous pidetään 24/1-39 Ali-Hallalla.
4 § Ensi vuoden toimintasuunnitelmaan otettiin lisäksi: kesällä pidettävä nk. paketti-iltama, yhdistyksemme 10-vuotisjuhlan vietto, tavanmukaiset joulumyyjäiset, retkeily marttaliiton 40-vuotisjuhlille Helsinkiin, marttailtojen pito entiseen tapaan.
5 § Tulo- ja menoarvioehdotus päättyi Smk:aan 5000:-.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila


Vuosikertomus 1938 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Vuosi on taas vierähtänyt edellisestä vuosikokouksesta. Tämä mennyt vuosi oli yhdeksäs toimintavuosi Paimion Marttayhdistyksen historiassa. Se on suurin piirtein ollut samantapainen kuin edellisetkin, hiljaista, tasaista toimintaa entisiä suuntaviivoja noudattaen.

Ensimmäisenä myönteisenä tuloksena mainittakoon, että yhdistykseemme perustettiin kuluneena vuonna uusi kyläkerho, toukokuun 10 p:nä nim. perustettiin Kalevan kyläkerho, joka siitä lähtien on toiminut vilkkaasti. Yhdistykseemme kuuluu siis jo kaikkiaan 3 kyläkerhoa, nim. Vistan, Kevolan ja Kalevan kerhot.

Jäsenmäärä on nyt kaikkiaan, kerhojen jäsenet mukaan luettuina 216, joten se on edellisestä vuodesta lisääntynyt 22:lla. Pääyhdistyksen jäsenmäärä yksinään on 104.

Johtokuntaan ovat kuuluneet seuraavat emännät vakinaisina: Hanni Ali-Halla puheenjohtajana, Signe Kantola varapuheenjohtajana, Elin Uotila sihteerinä, Salli Mäkilä varasihteerinä, Esteri Marttila rahastonhoitajana ja Helmi Kajanoja sekä varajäseninä emäntä Anna Markula, neidit Rauha Uotila ja Aili Alava.

Tilintarkastajina ovat olleet neidit Elsa Pohja ja Aili Ränni, varalla neidit Tyyne Alava ja Helvi Ali-Halla.

Johtokunnan kokouksia on pidetty yhteensä 7 ja on yhteinen osanottajamäärä ollut 48 eli keskimäärin 7 henkilöä kokousta kohden.

Yleisiä kokouksia on ollut 1 ja siinä osanottajia 27.

Paimion Marttayhdistystä ovat edustaneet Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton kokouksessa emäntä Esteri Marttila, neiti Aili Ränni ja neiti Aili Alava sekä Varsinais-Suomen Naisten Raittiuskeskuksen vuosikokouksessa neidit Lyyli Ruohonen ja Lempi Joukas.

Seuraavat havaintoesitykset ja kurssit on järjestetty:

Helmikuun 1 p:nä piti neuvoja Saima Lakanen havaintoesityksen makkaroiden valmistamisessa Ali-Hallalla. Tilaisuus oli järjestetty kotitalousretkikuntaa varten, joka oli tutustumassa kotitalousneuvontatyöhön Lounais-Suomessa. Retken johtajana oli kotitalousneuvos Katri Laine ja oli retkeilijöitä noin 25. Muita osanottajia oli 22.

Sukselan Heikkilässä piti neuvoja Maila Hämäläinen havaintoesityksen nopeatekoisten vierasruokien valmistamisesta. Osanottajia oli noin 30.

Vielä oli havaintoesitys erilaisten voileipien valmistamisesta Markulassa ompeluillan yhteydessä. Esittäjänä oli neiti Aune Ihamuotila. Tilaisuudessa oli 21 henkeä.

1-päiväiset puristemehukurssit pidettiin Rukkijoen Rännillä. Neuvojana oli neiti Kaisti ja osanottajia 12.

Viikon kestävät "vanhasta uutta" -kurssit olivat Rukkijoen Kuotisissa. Siellä valmistettiin etupäässä leninkejä uuteen asuun, mutta myös puseroita, alusvaatteita, hattuja ym. Töitä valmistui kaikkiaan 26 kpl. Kurssilaisia oli 10 ja opettajana toimi neuvoja Hilja Pyhäranta.

Yllämainituista töistä oli näyttely myyjäisten yhteydessä Sukselan kansakoululla.

Rannikkoseudun neuvontapiirin toimeenpanemilla toimihenkilökursseilla Turussa oli Paimion Marttayhdistyksestä 6 henkilöä.

Muita kilpailuja ei ole pidetty kuin karsintakilpailut Varsinais-Suomen kotitalousnäyttelyn työkilpailuun osallistumista varten. Kilpailulajit olivat pellavan ja villan kehruu sekä ruisleivän leipominen. Kehruukilpailuissa oli 2 osanottajaa ja leipomisessa 4. Kilpailua toimeenpanemassa oli konsulentti Hilja Lahti. Kilpailijoista pääsi 2 Turkuun loppukilpailuun, mutta eivät päässeet palkinnoille.

Varsinais-Suomen kotitalousnäyttelystä tuli Paimioon monta palkintoa, joista mainittakoon Marttayhdistyksen jäsenille tulleet II palkinto kotitalouskilpailuissa, II palkinto miesten pukukankaasta ja pyyhinliinakankaasta.

Retkeilyjä tehtiin viime kesänä ainoastaan yksi nim. 1-päiväinen retkeily reitillä Jokioinen - Hämeenlinna - Aulanko - Lepaa. Opastajana toimi konsulentti Hilja Lahti ja oli osanottajia 28.

Ompeluiltoja on pidetty kaikkiaan 18 ja oli niiden yhteinen osanottajamäärä 431 eli keskimäärin yhtenä iltana 24. Näissä illoissa on käsitöiden ohessa laulettu, luettu kierto- ym. kirjeitä sekä luettu seuraavia kirjoa: Kodin neuvonantaja, M. Rosendahlin Herran tuli sekä Roger Martin du Gardin kirjaa Thibault'n suku.

Vuoden lopussa olivat tavanmukaiset käsityömyyjäiset Sukselan kansakoululla ja menivät työt kaikki kaupaksi kohtuulliseen hintaan. Samalla oli illanvietto, jonka ohjelmasta mainittakoon: opettaja Hilda Laaksosen tervehdyspuhe, lasten kuorolaulua, kertomus, neuvoja Hilja Pyhärannan esitelmä vanhoista pukumuodeista ja yhteislaulua useamman kerran. Arvottiin myös kaakku. Yleisöä oli tilaisuudessa noin 100 henkeä.

30/3 järjesti yhdistys raittiusesitelmätilaisuuden Kansanopistolla. Puhujana oli Naisten Raittiuskeskuksen matkapuhuja rouva Lyyli Jääskeläinen. Tilaisuudessa oli vähän muutakin ohjelmaa. Yleisöä oli noin 50 henkeä.

Marraskuun 8, 9 ja 10 p:nä piti tarkastava terveyssisar Kerttu Veramo Sukselan kansakoululla luentosarjan aiheesta kodin sairaanhoito. Kuulijoita oli yhteensä noin 100 henkeä.

Rahavarat ja omaisuus käyvät ilmi rahastonhoitajan laatimasta tilikertomuksesta.

Mitään suurempia lahjoituksia ei yhdistys ole tehnyt lukuun ottamatta muutamia pieniä vasta-alkaneelle Kalevan kerholle tehtyjä lahjoituksia, kuten muutama tilikirja, 1 havaintoesityspäivä sekä Elli Saurion Kodin kirja.

Kirjeitä on yhdistys saanut vuoden kuluessa vastaanottaa 37 kpl, ja on kirjeitä lähetetty 12 kpl.

Piiriliiton järjestämissä 2-vuotisissa pihanhoitokilpailuissa, jotka päättyivät syksyllä, oli yhdistyksestämme 5 osanottajaa. Palkintoja ei ole vielä jaettu.

Tässä ovatkin pääpiirteissään Paimion Marttayhdistyksen aikaansaannokset viime vuonna. Nyt, aloittaessamme uutta toimintakautta, koettakaamme tehdä voitavamme, että tämä kymmenes vuosi olisi toiminnan ja menestyksen vuosi, niin että tyydytyksellä voisimme päättää yhdistyksemme 10-vuotistaipaleen.

Johtokunnan puolesta, Elin Uotila, sihteeri


1939


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen vuosikokouksesta, joka pidettiin Rukkijoen Ali-Hallalla tammikuun 24 p:nä 1939. Saapuvilla oli 19 jäsentä.

1 § Kokouksen avasi yhdistyksen puheenjohtaja emäntä Hanni Ali-Halla ja kokouksen puheenjohtajaksi valittiin neiti Lea Markula ja sihteeriksi rouva Elin Uotila.
2 § Kokous todettiin sääntöjen mukaan koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
3 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin neidit Aili Ränni ja Tyyne Alava.
4 § Luettiin vuosikertomus, joka hyväksyttiin sellaisenaan.
5 § Esitettiin tilit tarkastettuina ja myönnettiin johtokunnalle tili- ja vastuuvapaus.
6 § Johtokunnan laatima toimintasuunnitelma hyväksyttiin kuluvalle vuodelle. Sen mukaan tullaan järjestämään seuraavat kurssit:
työ- ja arkipukukurssit 6 pv
tuoremehukurssit 1 pv
maitoruokakurssit 1 pv havainnollinen
perunaruokakurssit 1 pv havainnollinen
Yhteensä siis 9 kurssipäivää.
Kesällä pidetään nk paketti-iltama. Vietetään yhdistyksemme 10-vuotisjuhla. Tehdään retkeily Marttaliiton 40-vuotisjuhlille Helsinkiin. Järjestetään tavanmukaiset joulumyyjäiset illanviettoineen. Marttailtoja pidetään entiseen tapaan.
7 § Johtokunnan tulo- ja menoarvioehdotus hyväksyttiin ja päättyi se Smk:aan 5000:-.
8 § Johtokuntaan valittiin vakinaisiksi: emännät Hanni Ali-Halla, Signe Kantola, Elin Uotila, Helmi Kajanoja, Esteri Marttila ja Salli Mäkilä ja varalle emäntä Anna Markula, neidit Rauha Uotila ja Aili Alava.
9 § Tilintarkastajiksi valittiin neidit Elsa Pohja ja Aili Ränni, varalle neidit Tyyne Alava ja Helvi Ali-Halla.
10 § Edustajiksi piiriliiton vuosikokoukseen tulivat valituiksi emännät Elin Uotila ja Signe Kantola sekä neiti Evi Kotiranta ja varalle emäntä Esteri Marttila ja neidit Aili Ränni ja Aili Alava.
11 § Naisten Raittiuskeskuksen vuosikokoukseen edustajiksi valittiin neidit Annikki Ruusuvirta ja Helvi Ali-Halla.
12 § Jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan ollen se siis 3 mk.
13 § Yhdistys päätti lahjoittaa kerhoille niiden jäsenmaksut.
14 § Valittiin erikoinen ompeluseuratoimikunta, jonka tehtävänä on huolehtia siitä, että kokoontumispaikkoja on säännöllisesti ja jonka jäsenet vuoron perään johtavat ompeluiltoja. Tähän toimikuntaan tulivat valituiksi neidit Aili Alava ja Helmi Aro sekä emännät Esteri Marttila ja Hellä Alhokankare.

Kokouksen puolesta
Elin Uotila, sihteeri

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytään
Aili Ränni


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta, joka pidettiin Rukkijoen Ali-Hallalla vuosikokouksen jälkeen tammik. 24 p:nä 1939. Läsnä olivat seuraavat johtokunnan jäsenet: Hanni Ali-Halla, Signe Kantola, Esteri Marttila, Salli Mäkilä, Aili Alava ja Elin Uotila. Puheenjohtajana toimi Hanni Ali-Halla ja sihteerinä Elin Uotila.

1 § Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
2 § Johtokunnan virkailijoiksi valittiin kaikki entiset uudelleen nim. puheenjohtajaksi Hanni Ali-Halla, varapuheenjohtajaksi Signe Kantola, sihteeriksi Elin Uotila, varasihteeriksi Salli Mäkilä ja rahastonhoitajaksi Esteri Marttila.
3 § Konsulentti Lahden lahjaa varten päätettiin antaa Smk 50:-.
4 § Piiriliiton järjestämiin vuodekilpailuihin ilmoittautuivat osanottajiksi emännät Hanni Ali-Halla, Signe Kantola ja Esteri Marttila.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta, joka pidettiin Sukselan Heikkilässä 31/3 1939. Läsnä olivat Hanni Ali-Halla, Signe Kantola, Salli Mäkilä, Esteri Marttila, Aili Alava, Rauha Uotila ja Elin Uotila. Puhetta johti Hanni Ali-Halla ja sihteerinä toimi Elin Uotila.

1 § Kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
2 § Luettiin Marttaliiton kiertokirje koskien liiton 40-vuotisjuhlia Helsingissä. Keskusteltiin siitä, myönnetäänkö sinne lähtijöille yhdistyksen puolesta matka-avustusta vai ei. Päätökseksi tuli, että ei myönnetä.
3 § Nahkaplastiikkakurssit päätettiin pitää toukokuun lopulla, jolloin vasta opettajalla on aikaa. Kurssit ovat 3-päiväiset. Koska viime vuoden maksetuista kurssipäivistä on vielä yksi käyttämättä, otetaan se nyt huomioon ja koska nahkaplastiikkakursseja ei ollut tämän vuoden kurssisuunnitelmassamme, jää maksettavaksi siis kahdesta ylim. kurssipäivästä edellyttäen, että muut maksetut kurssipäivät tulevat pidetyksi.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta Keskikylässä E. Uotilan luona heinäkuun 17 p:nä 1939. Läsnä olivat Hanni Ali-Halla, Signe Kantola, Helmi Kajanoja, Esteri Marttila, Rauha Uotila ja Elin Uotila. Puheenjohtajana toimi Hanni Ali-Halla ja sihteerinä Elin Uotila.

1 § Kokous todettiin lailliseksi.
2 § Luettiin piiriliiton kiertokirje no 5, jossa ehdotettiin lahjoitettavaksi 2 mk jäsentä kohti V.S:n emäntäkoulun kalustamista varten. Päätettiin suostua tähän.
3 § Päätettiin, että tänä kesänä ei enää tehdä retkeilyjä.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan sekä Vistan, Kalevan ja Kevolan marttakerhojen edustajien yhteisestä kokouksesta, joka pidettiin Sähkönkulman kahvilassa Vistalla lokakuun 22 p:nä 1939. Läsnä olivat Hanni Ali-Halla, Esteri Marttila, Helmi Kajanoja, Salli Mäkilä, Signe Kantola, Aili Alava, Elin Uotila, Minne Keskitalo, Elli Heimo ja Rauha Saarinen. Puheenjohtajaksi valittiin Hanni Ali-Halla ja sihteeriksi Elin Uotila.

1 § Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
2 § Luettiin kiertokirjeitä, jotka käsittelivät ohjeita martoille nykyisen tilanteen johdosta.
3 § Päätettiin käyttää Smk 2000:- varusteiden hankkimista varten reserviläisille. Asiasta keskusteltiin lähemmin ja päätettiin ostaa rahalla 5 pakkaa flanellia ja villalankaa noin 2 kg. Flanellista teetetään paitoja ja langasta kudotaan käsineitä. Työt pitäisi saada valmiiksi tässä kuussa. Tavarat ostaa E. Marttila. Elin Uotila lahjoitti Smk 100:- käytettäväksi myös reserviläisten hyväksi.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila


Elli Heimo



Pöytäkirja kirjoitettu marttojen johtokunnan kokouksessa Sukselan kansakoulussa marraskuun 26 p:nä 1939. Läsnä olivat seuraavat jäsenet: Hanni Ali-Halla, Esteri Marttila, Rauha Uotila, Salli Mäkilä, Helmi Kajanoja.

1 § Keskusteltiin vuosikokouksessa päätettyjen myyjäisten järjestämisestä ja päätettiin, ettei pidetä myyjäisiä, vaan työt lahjoitetaan evakuoitujen rajakarjalaisten hyväksi. Korutyöt myydään, mikäli tilaisuutta on ja loput jätetään seuraavaan vuoteen.
2 § Keskusteltiin 10-vuotisjuhlan järjestämisestä ja oltiin yksimielisiä siitä, että on syytä jättää juhla kevääseen, ehkä toukokuuhun.
3 § Päätettiin esittää jäsenille illanvieton järjestämisestä rajaseudun evakuoitujen hyväksi ja jätettiin sen järjestely seuraavaan neulomailtaan.
4 § Keskusteltiin vielä pitämättä olevien kurssipäivien järjestämisestä ja päätettiin jättää kurssien pito poikkeuksellisen tilanteen takia ensi vuoteen.
5 § Luettiin Marttaliiton kiertokirjeet no 6 ja 7, joiden johdosta keskusteltiin. Ei antanut aihetta toimenpiteisiin.
6 § Emäntälehteä päätettiin levittää entiseen tapaan.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Salli Mäkilä


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta, joka pidettiin Osuuskaupan kahvilassa Vistalla joulukuun 10 p:nä 1939. Läsnä olivat seuraavat johtokunnan jäsenet: Hanni Ali-Halla, Helmi Kajanoja, Esteri Marttila, Aili Alava, Rauha Uotila ja Elin Uotila. Puheenjohtajana toimi Hanni Ali-Halla ja sihteerinä Elin Uotila.

1 § Kokous oli laillisesti kokoonkutsuttu ja päätösvaltainen.
2 § Kokouksen kokoonkutsuja E. Uotila ehdotti, että Paimion Marttayhdistys valmistaisi vähintäin 100 joulupakettia rintamasotilaille. Ehdotus hyväksyttiin. Päätettiin heti hankkia villalankaa sukkien ja käsineiden kutomista varten, ostaa lysteriä nenäliinoja varten sekä lisäksi tupakkaa, saippuaa, pastilleja ym.

Kokouksen puolesta
Hanni Ali-Halla
Elin Uotila


Vuosikertomus 1939 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Vuonna 1939 täytti Paimion Marttayhdistys 10 vuotta. Tarkoituksena oli viettää erikoinen 10-vuotisjuhla, mutta se olisi sattunut ajankohdaksi, jolloin olimme jo sellaisessa tilanteessa, että tällainen juhliminen tuntui aivan toisarvoiselta seikalta, jopa tarpeettomalta. Niin kuin jokainen tietää, jouduimme vuoden lopulla kauheimman onnettomuuden eteen, mikä kansakuntaa voi kohdata. Jouduimme syyttömästi sotaan ja vielä kauheimman vihollisen kanssa, mitä ajatella saattaa. Näin ollen on itsestään selvää, että tällainen sotatila ja sitä edeltänyt uhkaava tilanne on melkein tyrehdyttänyt sellaisen rauhallisen työn kuin marttatyö on. On ollut niin paljon muuta ajateltavaa, joten marttojen toiminta loppuvuodesta on rajoittunut etupäässä avustustoimintaan poikiemme hyväksi.

Jäseniä Paimion Marttayhdistyksessä on nyt, kerhojen jäsenmäärät mukaan luettuna 255, joten se edelliseen vuoteen verrattuna on lisääntynyt 39:llä. Pääyhdistyksen jäsenmäärä yksinään on 115.

Kyläkerhoja on kolme nim. Vistan, Kevolan ja Kalevan kyläkerhot.

Johtokuntaan ovat kuuluneet seuraavat emännät: Hanni Ali-Halla puheenjohtajana, Elin Uotila sihteerinä, Esteri Marttila rahastonhoitajana, Helmi Kajanoja, Signe Kantola ja Salli Mäkilä sekä emäntä Anna Markula, neidit Rauha Uotila ja Aili Alava varajäseninä.

Tilintarkastajina ovat toimineet neidit Elsa Pohja ja Aili Ränni, varalla neidit Tyyne Alava ja Helvi Ali-Halla.

Johtokunnan kokouksia on pidetty kaikkiaan 6, joissa osanottajien lukumäärä yhteensä on ollut 40, eli keskimäärin kokousta kohden 7.

Yleisiä kokouksia on ollut 1, jossa osanottajia 19.

Paimion Marttayhdistystä ovat edustaneet Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton vuosikokouksessa emännät Esteri Marttila ja Signe Kantola sekä neiti Evi Kotiranta sekä Varsinais-Suomen Naisten Raittiuskeskuksen vuosikokouksessa neidit Annikki Ruusuvirta ja Helvi Ali-Halla. Paimion Marttayhdistyksestä on vielä ollut Varsinais-Suomen Marttapiiriliittoa edustamassa Marttaliiton 40-vuotisjuhlakokouksessa Helsingissä Elin Uotila.

Seuraavat kurssit ja havaintoesitykset on pidetty:

Toukokuun alussa pidettiin Sukselan Marttilassa 4-päiväiset nahkaplastiikkakurssit. Opettajana toimi neiti Hilja Pyhäranta ja oli kurssilaisia 9. Valmistettiin etupäässä käsilaukkuja, mutta myös lompakkoja, vöitä ym. Kurssit olivat hyvin hauskat ja hyödylliset.

Tavanmukaiset raakamehukurssit pidettiin Rukkijoen Rännillä. Ohjaajana oli neiti Helvi Pyhäranta ja oli osanottajia 7.

Neuvoja Maila Hämäläinen piti ompeluillan yhteydessä Kailassa havaintoesityksen perunaruokien valmistuksessa. Osanottajia oli 30.

Kilpailuja ei ole oman yhdistyksen keskuudessa toimeenpantu, mutta yhdistyksemme jäsenet, emännät Signe Kantola, Salli Mäkilä ja Esteri Marttila saivat I palkinnot piiriliiton järjestämistä 2-vuotisista pihanhoitokilpailuista.

Retkeilyjä on toimeenpantu 2. Toukokuun puolivälissä tehtiin retkeily Helsinkiin Marttaliiton 40-vuotisjuhlille sekä Pohjoismaiden Emäntäliiton kongressiin. Perillä oltiin 4 päivää, 2 päivää kummassakin tilaisuudessa. Paimion Marttayhdistyksestä oli retkellä 6 jäsentä. Toinen retkeily tehtiin piiriliiton kesäjuhlille Paraisille, osanottajia oli 5.

Ompeluiltoja on vuoden kuluessa ollut kaikkiaan 16 ja yhteinen osanottajamäärä 377 eli keskimäärin yhtenä iltana 24. Ompeluilloissa on entiseen tapaan käsitöiden ohella laulettu, luettu kierto- ym. kirjeitä sekä luettu Kodin kirjaa.

Alkuvuodesta pidettiin nk. paketti-iltama Aron Rajalahdessa. Ohjelmassa oli yhteislaulua, tervehdyspuhe, runo, esitelmä aiheesta: kotiemme kaunistuksesta ja siivouksesta ennen olympialaisia, radiohuvittelu, huviposti ym. Yleisöä oli noin 130 henkeä.

Tavaksi tulleita käsityömyyjäisiä illanviettoineen ei tänä vuonna pidetty, vaan lahjoitettiin sopivat käsityöt rintamasotilaille ja evakuoiduille, muut jätettiin seuraavana vuonna rahaksi muutettavaksi.

Niin kuin jo mainittiin, on yhdistyksemme loppuvuoden toiminta kohdistunut etupäässä sotilaitten vaatetuksen lisäämiseen. Tähän ja evakuoitujen avustamiseen on yhdistys käyttänyt vuoden 1939 aikana varojaan Smk 5042:- ja jos ottaa huomioon myöskin esineitten valmistukseen käytetyn työn, on lahjoitusten todellinen arvo noin Smk 5617:-. Työn ovat osaksi tehneet yhdistyksen jäsenet ilmaiseksi, osaksi on maksettu työpalkka ammattiompelijoille yhdistyksen varoista.

Nyt kun yhä edelleen elämme sotatilassa, jolloin elämä monella tavalla poikkeaa säännöllisestä kulustaan, on luonnollista ettemme voi tehdä tavallisia työsuunnitelmiamme kuluvalle vuodelle. Kohdistakaamme sen sijaan kaikki voimamme ja tarmomme siihen työhön, jonka nykyään luulisi olevan joka naisen sydäntä lähinnä, auttakaamme ja helpottakaamme niitten miesten elämää, jotka omalla hengellään suojelevat tälläkin hetkellä jokaista Suomen naistakin.

Johtokunnan puolesta, Elin Uotila, sihteeri



Katso 1930-luvusta myös Marttaperinne-sivustolta.



1940-luku

 

1940


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Sukselan kansakoululla op. Esteri Linnovaaran luona helmikuun 25 p:nä 1940. Läsnä olivat seuraavat johtokunnan jäsenet: Hanni Ali-Halla, Helmi Kajanoja, Esteri Marttila, Salli Mäkilä, Rauha Uotila ja Elin Uotila. Puhetta johti Hanni Ali-Halla ja sihteerinä toimi Elin Uotila.

2 § Viime vuonna maksetut, mutta pitämättä jääneet 4 kurssipäivää päätettiin pitää kuluvana vuonna, jos tilanne sallii. Mitään lähempää ei niistä voida päättää, mutta ovat niistä etualalla puristemehukurssit.
3 § Mitään tulo- ja menoarvioehdotusta vuosikokoukselle esitettäväksi ei myöskään epävarman tilanteen vuoksi voitu tehdä.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen vuosikokouksessa, joka pidettiin Sukselan kansakoululla op. Esteri Linnovaaran luona helmik. 25 p:nä 1940. Saapuvilla oli 10 jäsentä.

1 § Kokouksen avasi puheenjohtaja Hanni Ali-Halla, jonka jälkeen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin neiti Lyyli Ruohonen ja sihteeriksi Elin Uotila.
2 § Kokous todettiin lailliseksi.
3 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin rouvat Saara Oksanen ja Fanny Salovaara.
4 § Luettiin yhdistyksen vuosikertomus, joka kiittäen hyväksyttiin.
5 § Esitettiin tilit ja tilintarkastuskertomus ja myönnettiin vastuuvapaus tilivelvollisille.
6 § Sota-ajan takia ei tehty mitään erikoista toimintasuunnitelmaa kuluvalle vuodelle, vaan toimitaan tilanteen mukaan asettaen etusijalle avustustoiminnan sotilaittemme hyväksi. Mitään tulo- ja menoarviota ei myöskään tehty. Viime vuonna maksetut, mutta pitämättä jääneet 4 kurssipäivää pidetään, jos voidaan.
7 § Johtokuntaan valittiin seuraavat henkilöt: emäntä Helmi Kajanoja, emäntä Esteri Marttila, emäntä Elin Uotila, opettaja Esteri Linnovaara, neiti Lyyli Ruohonen ja neiti Elsa Pohja, varalle: emäntä Hanni Ali-Halla, neiti Aili Alava ja neiti Rauha Uotila.
8 § Tilintarkastajiksi tulivat valituiksi op. Hilda Laaksonen ja neiti Aili Ränni, varalle maanviljelijä Väinö Uotila ja emäntä Fanny Salovaara.
9 § Edustajiksi piiriliiton vuosikokoukseen valittiin emäntä Helmi Kajanoja ja neiti Lyyli Ruohonen, varalle op. neiti Esteri Linnovaara ja neiti Elma Kotamäki.
10 § Varsinais-Suomen Naisten Raittiuskeskuksen vuosikokoukseen edustajiksi tulivat emäntä Hanni Ali-Halla ja emäntä Salli Mäkilä, varaedustajiksi neiti Lea Markula ja rouva Lucia Mannerberg.
11 § Jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan.


Väinö Uotila



Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta, joka pidettiin vuosikokouksen jälkeen Sukselan kansakoulussa op. Linnovaaran luona helmikuun 25 p:nä 1940. Läsnä olivat seuraavat johtokunnan jäsenet: Hanni Ali-Halla, Helmi Kajanoja, Esteri Marttila, Esteri Linnovaara, Lyyli Ruohonen ja Elin Uotila. Puheenjohtajana toimi Hanni Ali-Halla ja sihteerinä Elin Uotila.

2 § Johtokunnan virkailijoiksi valittiin seuraavat henkilöt: puheenjohtajaksi Helmi Kajanoja, varapuheenjohtajaksi Lyyli Ruohonen, sihteeriksi Elin Uotila, varasihteeriksi Esteri Linnovaara ja rahastonhoitajaksi Esteri Marttila. Posti osoitetaan sihteerille.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta, joka pidettiin Sukselan kaupassa, neiti Elsa Pohjan luona maaliskuun 14 p:nä 1940. Läsnä olivat: Helmi Kajanoja, Esteri Marttila, Elsa Pohja, Esteri Linnovaara, Lyyli Ruohonen, Rauha Uotila ja Elin Uotila. Puheenjohtajana toimi Helmi Kajanoja ja sihteerinä Elin Uotila.

2 § Luettiin piiriliiton kiertokirje, jossa ehdotettiin varojen myöntämistä sotilaiden toipumiskotia varten. Siinä tapauksessa, jos koti perustetaan, lahjoittaa Paimion Marttayhdistys pyydetyn summan Smk 1200:-.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa, joka pidettiin Vistalla Osuuskaupan kahvilassa 26/4-40. Läsnä olivat: Helmi Kajanoja, Lyyli Ruohonen, Esteri Linnovaara, Esteri Marttila, Hanni Ali-Halla, Aili Alava, Minne Keskitalo ja Elin Uotila. Puhetta johti Helmi Kajanoja ja sihteerinä toimi Elin Uotila.

2 § Luettiin kiertokirje no 3, joka ei antanut aihetta päätökseen.
3 § Keskusteltiin siirtoväen lasten avustamisesta. Päätettiin hankkia housut noin 100:lle 1-12 -vuotiaalle pojalle. Ostetaan yhdistyksen varoilla 5 pakkaa kangasta. Leikkautetaan ne Laineella ja Ruohosella.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Sukselan Heikkilässä elokuun 22 p:nä 1940. Läsnä olivat: Helmi Kajanoja, Esteri Marttila, Aili Alava, Hanni Ali-Halla, Rauha Uotila ja Elin Uotila. Puheenjohtajana toimi Helmi Kajanoja ja sihteerinä Elin Uotila.

2 § Luettiin piiriliiton kiertokirje no 4. Päätettiin lähettää Smk  100:- neuvojille.
3 § Tallukkakursseille päätettiin lähettää neiti Lyyli Ruohonen, hänen kieltäytymisensä varalle valittiin neiti Maria Mäkirinne.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta, joka pidettiin lokakuun 18 p:nä 1940 Kajanojalla. Saapuvilla olivat: Helmi Kajanoja, Esteri Marttila, Elsa Pohja, Lyyli Ruohonen, Esteri Linnovaara, Hanni Ali-Halla, Aili Alava ja Elin Uotila. Puheenjohtajana toimi Helmi Kajanoja ja sihteerinä Elin Uotila.

2 § Varojen hankkimiseksi yhdistykselle (lähinnä villalangan saamiseksi) päätettiin ryhtyä keräämään lumppuja, jotka koetetaan vaihtaa lankaan esim. Turun Vanuliikkeessä. Jokaisen johtokunnan jäsenen on tuotava vähintäin 10 kg lumppuja Sukselan kauppaan.
3 § Keskusteltiin kummilapsen ottamisesta yhdistyksen nimiin. Koska yhdistyksen entiset varat ovat melkein kaikki menneet avustuksiin, pidettiin mahdottomana, että yhdistys kykenisi jatkuvasti hankkimaan Smk 200:- kuukausittain, joka pitäisi lapselle maksaa. Päätettiin ottaa selvää, voisiko pienempi summa tulla kysymykseen.
4 § Seuraavan ompeluillan yhteyteen päätettiin järjestää havaintoesitys esim. nykyaikaisista puhdistuskeinoista.


Vuosikertomus 1940 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Vuosi 1940, tämä niin tapahtumarikas, kansallemme kohtalokas ja ikimuistettava vuosi on kulunut loppuun. Jokainen suomalainen on tänä vuonna kokenut niin paljon ja erikoista, että kaikki tavallinen on ikään kuin joutunut syrjään ja tuntunut toisarvoiselta. Niin on tietysti käynyt sellaisenkin rauhallisen työn kuin tavallinen marttatyö on. Jos tässä valossa tarkastamme oman yhdistyksemme toimintaa kuluneena vuonna, tuntuu siltä, että kaikesta huolimatta voimme olla tyytyväisiä saavutettuihin tuloksiin, kun otamme huomioon muuttuneet olosuhteet. Tavalliset työmuodot kuten ompeluseura- ja kurssitoiminta ovat kyllä olleet jokseenkin vähissä, johtuen tämä suureksi osaksi myös säännöstelystä. Sen sijaan on päähuomio kiinnitetty avustus- ja hyväntekeväisyystoimintaan ja siinä eivät tulokset mielestäni ole niinkään pienet. Nyt ovat marttayhdistyksen kymmenenä vuotena kootut rahavarat olleet suureksi siunaukseksi oman kansamme hädän lievittäjänä. Tämän paremmin ei niitä koskaan olisi voitu käyttää. Sen 5617:- mk:n lisäksi, joka vuoden 1939 lopulla käytettiin rintamasotilaittemme vajavaisen vaatetuksen lisäämiseksi, on viime vuonna käytetty samaan tarkoitukseen Smk 1451:50 eli lähetetty rintamalle 50 kpl etupäässä alusvaatteita sisältävää pakettia, joiden keskimääräinen arvo oli 29 mk. Haavoittuneiden sotilaiden toipumiskotia varten on lahjoitettu 1200:- mk. Siirtoväen pojille on valmistettu 100 paria housua, jotka tulivat maksamaan 1850:- mk eli keskimäärin 18:50 paria kohti.

Eräälle puutteessa olevalle suomussalmelaiselle perheelle on lähetetty tavaraa 237:25 arvosta eli 4 lakanaa, 4 tyynyliinaa ja 1/2 tus. pyyhinliinoja. Ilmapuolustusliitolle hävittäjien hankkimiseksi kotiemme suojaksi ovat yhdistyksen jäsenet keränneet listalla 2.187:- mk. Muista avustuksista mainittakoon vielä, että Varsinais-Suomen emäntäkoulun kalustamista varten on annettu 230 mk eli 2 mk jokaista yhdistyksen jäsentä kohti sekä piiriliiton neuvojille 100:- mk.

Tässä yhteydessä en malta olla tuomatta julki suurta kiitollisuuttamme yhdistyksemme entistä puheenjohtajaa, emäntä Hanni Ali-Hallaa kohtaan, joka 10 vuoden ajan, yhdistyksemme perustamisesta alkaen, vaivojaan säästämättä on ollut yhdistyksemme johdossa ja joka vasta viime vuoden alussa vetäytyi pois tältä paikalta. Hänen ansiotaan suureksi osaksi on sekin, että meillä on nyt ollut, mistä ottaa tarvitessamme.

Paimion Marttayhdistyksen jäsenmäärä on nyt kerhojen jäsenet mukaan luettuna 241, joten se on viime vuodesta vähentynyt 14:llä. Pääyhdistyksen jäsenmäärä yksinään on 111.

Kyläkerhoja on kolme, nim. Vistan, Kevolan ja Kalevan kerhot.

Johtokuntaan ovat kuuluneet emäntä Helmi Kajanoja puheenjohtajana, neiti Lyyli Ruohonen varapuheenjohtajana, rouva Elin Uotila sihteerinä, opettaja Esteri Linnovaara varasihteerinä, emäntä Esteri Marttila rahastonhoitajana sekä muina jäseninä neiti Elsa Pohja, emäntä Hanni Ali-Halla sekä neidit Aili Alava ja Rauha Uotila, näistä kolme viimeksi mainittua varajäseninä.

Tilintarkastajina ovat olleet opettaja Hilda Laaksonen ja neiti Aili Ränni, varalla maanviljelijä Väinö Uotila ja rouva Fanny Salovaara.

Kokouksia on ollut yhteensä 7. Näistä oli johtokunnan kokouksia 6 ja oli niissä osanottajia yhteensä 41 eli 7 keskimäärin kokousta kohti. Yleisiä kokouksia oli 1 ja siinä osanottajia 10.

Paimion Marttayhdistystä ovat edustaneet piiriliiton vuosikokouksessa emäntä Helmi Kajanoja ja neiti Lyyli Ruohonen sekä Varsinais-Suomen Naisten Raittiuskeskuksen vuosikokouksessa emännät Hanni Ali-Halla ja Salli Mäkilä.

Havaintoesityksiä on ollut 1. Sen piti neuvoja Maila Hämäläinen Rukkijoen Rännillä ompeluillan yhteydessä. Aiheena oli kotoiset puhdistusaineet. Kuulijoita oli 27.

Konsulentti Rauni Tomeri piti ompeluillan yhteydessä Ali-Hallalla puheen vuoden tehtävistä ja työohjelmasta. Kuulijoita 25.

Kesällä toimeenpannussa siirtoväen juhlassa olivat martat järjestäneet tarjoilun.

Ompeluiltoja on ollut 8 ja on yhteinen osanottajamäärä ollut 175 eli keskimäärin kokousta kohti 22. Ompeluilloissa on entiseen tapaan laulettu, luettu kierto- ym. kirjeitä sekä luettu Kodin kirjaa.

Rahavarat ja omaisuus käyvät ilmi rahastonhoitajan laatimasta tilikertomuksesta.

Pitemmälti ei viime vuoden toiminnassa olekaan kertomista. Nyt on kiinnitettävä huomio kuluvaan vuoteen ja koetettava tästä vuodesta saada niin tulosrikas kuin mahdollista. Olemme nähneet, että tällaisen yhdistystoiminnan mahdollisuudet ovat hyvin suuret. Oltuaan hyvinä aikoina kansan henkisen ja aineellisen tason kohottajana etupäässä neuvonnan ja valistustyön kautta, voi marttatyö laajentaa toimintaansa suoranaiseen avustustyöhön, joka on mitä suurimerkityksellisintä nykyisenä aikana. Yhteisvoimin voimme saada paljonkin varoja kokoon, pääasia olisi, että kaikki saadaan mukaan ja tietoisiksi siitä, että tällä tavalla kukin puolestaan voi auttaa hyvää asiaa ja kunnioittavalla tavalla olla mukana maamme jälleenrakennustyössä.

Johtokunnan puolesta
Elin Uotila, sihteeri


1941



Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Ali-Hallalla tammikuun 2 p:nä 1941. Läsnä olivat: Helmi Kajanoja, Esteri Marttila, Lyyli Ruohonen, Hanni Ali-Halla ja Elin Uotila. Puheenjohtajana oli Helmi Kajanoja ja sihteerinä Elin Uotila.

2 § Vuosikokous päätettiin pitää t.k. 19 p:nä Sukselan kansakoulussa alkaen klo 18. Kokouksen jälkeen järjestetään illanvietto, johon on pääsymaksu Smk 3:-. Illanvieton ohjelma suunniteltiin seuraavaksi: Yhteislaulua, tervehdyspuhe (op. H. Laaksonen), runo (H. Kajanoja), laulua - laulua, puhe (konsulentti Tomeri tai nti Hämäläinen), soittoa, luentaa (L. Ruohonen). Ravintolassa on vastaavana Lyyli Ruohonen. Arvotaan ommeltu liina, johon arvat maksavat 3 mk sekä kahvipannunmyssy, johon arvat maksavat 2 mk. Nämä käsityöt ovat tehdyt edellisinä vuosina marttojen töinä. Nimismiehen luvan hankkii sekä ilmoitukset tilaisuuksista panee sihteeri. Ilmoituksissa kehotettava ottamaan sokeria mukaan.
3 § Vuosikokoukselle päätettiin ehdottaa seuraava työsuunnitelmaehdotus vuodelle 1941: Seuraavat kurssit ja havaintoesitykset pidetään:
Tallukaskurssit pidetään oman opettajan neiti Lyyli Ruohosen johdolla, joka ensin Turussa käy yhdistyksen kustannuksella tallukaskurssin.
Vanhojen hedelmätarhojen hoito ja marjapensaiden hoito, 1-päiväiset, esitelmiä ja havaintoesityksiä (piiriliitosta neuvoja).
Ompeluseuratoimintaa on koetettava elvyttää.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen vuosikokouksesta, joka pidettiin Sukselan kansakoululla tammikuun 19 p:nä 1941. Saapuvilla oli 16 jäsentä.

1 § Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin opettaja Esteri Linnovaara ja sihteeriksi Elin Uotila.
2 § Kokous todettiin lailliseksi.
3 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin opettaja Hilda Laaksonen ja neiti Siiri Penttilä.
4 § Luettiin vuosikertomus, joka hyväksyttiin sellaisenaan.
5 § Esitettiin tilit tarkastettuina ja myönnettiin tili- ja vastuuvapaus tilivelvollisille.
6 § Esitettiin johtokunnan laatima toimintasuunnitelma, joka hyväksyttiin. Sen mukaan toimeenpannaan viikon kestävät tallukkakurssit, joissa opettajana tulee toimimaan yhdistyksemme jäsen neiti Lyyli Ruohonen, joka sitä varten yhdistyksen puolesta on ollut Turussa vastaavilla kursseilla. Vanhojen hedelmätarhojen hoito ja marjapensaiden hoito -niminen esitelmä- ja havaintoesitys pidetään. Ohjaaja piiriliitosta. Ompeluiltoja päätettiin pitää joka kolmen viikon kuluttua. Nk. kahviraha ompeluilloissa päätettiin korottaa 2 mk:si.
7 § Johtokuntaan valittiin vakinaisiksi jäseniksi emännät Helmi Kajanoja, Esteri Marttila, Irja Mäkelä, Elin Uotila, opettaja Esteri Linnovaara ja neiti Lyyli Ruohonen, varajäseniksi emäntä Hanni Ali-Halla ja neidit Aili Alava ja Rauha Uotila.
8 § Tilintarkastajiksi valittiin opettaja Hilda Laaksonen ja neiti Aili Ränni, varalle maanviljelijä Väinö Uotila ja rouva Fanny Salovaara.
9 § Edustajiksi piiriliiton vuosikokoukseen valittiin Elin Uotila ja opettaja Esteri Linnovaara, varalle emäntä Esteri Marttila ja neiti Aili Ränni.
10 § Edustajiksi Varsinais-Suomen Naisten Raittiuskeskuksen vuosikokoukseen valittiin emännät Helmi Kajanoja ja Irja Mäkelä, varalle neiti Lyyli Ruohonen ja neiti Rauha Uotila.
11 § Jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan eli 3 mk:na.


Irja Mäkelä



Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta, joka pidettiin Sukselan kansakoululla vuosikokouksen jälkeen tammik. 19 p:nä 1941. Läsnä olivat: Helmi Kajanoja, Esteri Marttila, Esteri Linnovaara, Lyyli Ruohonen, Elin Uotila ja neuvoja Maila Hämäläinen. Puheenjohtajana toimi Maila Hämäläinen ja sihteerinä Elin Uotila.

2 § Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Elin Uotila, varapuheenjohtajaksi Helmi Kajanoja, sihteeriksi Esteri Linnovaara, varasihteeriksi Lyyli Ruohonen ja rahastonhoitajaksi Esteri Marttila.


Pöytäkirja tehty Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa emäntä E. Uotilan luona tammikuun 28 p:nä. Läsnä olivat puheenjohtaja E. Uotila, H. Kajanoja, I. Mäkelä, E. Marttila, E. Marttila, L. Ruohonen ja Esteri Linnovaara. Samoin oli saapuvilla varajäsen R. Uotila.

2 § Yksiviikkoiset tallukkakurssit päätettiin aloittaa Sukselan Lekkolla maanantaina helmikuun 3 p:nä. Mestarina toimii neiti L. Ruohonen. Hän huolehtii myös lesteistä ym. tarpeista. Siirtoväen tarpeista huolehtii johtokunta.
3 § Suomussalmelle lähetettävästä vaatelähetyksestä huolehtimaan valittiin emäntä E. Marttila. Häntä avustamaan valittiin keräystoimikunta, johon tulivat valituiksi emännät: A. Pietilä, A. Immaisi ja neidit E. Kotamäki, R. Uotila, A. Ränni ja E. Linnovaara.
4 § Emäntä E. Marttila valittiin myös myömään ne lumput, jotka jo syksyllä kerättiin ja tuotiin Sukselan osuuskauppaan.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta, joka pidettiin rouva Ali-Hallan luona huhtikuun 15 p:nä 1941. Läsnä olivat puheenjohtaja E. Uotila, emäntä H. Kajanoja ja neiti L. Ruohonen (w.t. sihteeri) sekä varajäsenet emäntä H. Ali-Halla ja neiti A. Alava.

2 § Päätettiin ensi tilassa pyytää vanhojen hedelmätarhojen kunnostamista koskeva esitelmätilaisuus. Jos se on vain lyhyt, päätettiin se saada seuraavan ompeluillan yhteyteen.
3 § Käsiteltiin vuosien 1939-1940 sodan invaliidien liitto ry. kirjelmä, jossa esitettiin varojen pyyntö mainitulle liitolle. Kirjelmä herätti kokouksen osanottajissa syvää myötätuntoa ja päätettiin ryhtyä varojen keruuseen panemalla listat liikkeelle. Listojen liikkeelle asettajaksi valittiin op. E. Linnovaara. Hän myös vastaa keräyksestä. Listojen tarkastajiksi valittiin op. H. Laaksonen ja kaupanh. T. Säleikkö.
4 § Lastenhoitokilpailuun ei päätetty ryhtyä, mutta lastenhoitoa yleensä päätettiin saada edistetyksi.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa, joka pidettiin puh.joht. E. Uotilan luona heinäkuun 6 p:nä 1941. Läsnä olivat seuraavat johtokunnan jäsenet: emäntä Elin Uotila, emäntä Hanni Ali-Halla, emäntä Irja Mäkelä, neiti Rauha Uotila, neiti Aili Alava, neiti Lyyli Ruohonen, emäntä Esteri Marttila ja emäntä Helmi Kajanoja. Puheenjohtajana toimi Elin Uotila ja sihteerinä Lyyli Ruohonen.

1 § Päätettiin, ettei kerätä varoja Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton arpajaisiin.
2 § Valittiin emäntä Hanni Ali-Halla ottamaan yhteys Varsinais-Suomen Parantolan ylihoitajattaren kanssa ja ilmoittamaan, että Paimion Marttayhdistys on valmis ottamaan kunnostaakseen sotilaiden vaatteita.
3 § Kotiystävätoimintaa päätettiin toteuttaa kukin kohdaltaan niin paljon kuin on mahdollista.
4 § Suomussalmella olevalle Nurmirannan perheelle lähetetty avustus päätettiin lopettaa ja ne varat käyttää muuhun tarkoitukseen.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 23 p. syyskuuta 1941 Ruusuvirralla. Saapuvilla olivat E. Uotila, E. Marttila, H. Ali-Halla, H. Kajanoja, I. Mäkelä, R. Uotila ja A. Alava. Puhetta johti E. Uotila ja sihteerinä toimi A. Alava.

1 § Päätettiin käydä tervehtimässä haavoittuneita sotilaita Luonnonparantolassa olevassa sotasairaalassa. Mikäli sairaalan taholta sopii, tehdään tämä vierailu t.k. 28 p:nä. Perillä esitetään ohjelmaa ja järjestetään tarjoilua: kahvia ja omenia.
2 § Ohjelma: tervehdyssanat, jotka esittää yhdistyksen puheenjohtaja, rouva E. Uotila, lausuntaa rouva H. Kajanoja ja jotain huumoria, jonka esittäjiksi pyydetään neiti Irene Nieminen ja sisarukset Lemonaho. Lisäksi on ohjelmassa yhteislaulua.
3 § Tarjoiluun tarvittavat jauhot ja sokeri päätettiin kerätä jäsenten keskuudesta. Leipomisesta huolehtii rouva Toini Ruusuvirta.


Vuosikertomus 1941 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Paimion Marttayhdistys on ollut toiminnassa jo 12 vuotta. Tämä kahdestoista toimintavuosi on ollut kahden edellisen vuoden kaltainen siinä suhteessa, että tämäkin vuosi oli sotavuosi. Mutta kun vuosina 1939 ja 1940 oli maa sodassa yhteensä vain kolmatta kuukautta, on vuoden 1941 aikana sodittu yli 1/2 vuotta ja jatkuu sota edelleen. Sanomattakin on selvää, että sota vaikuttaa haitallisesti yhdistystoimintaankin, mutta olosuhteet huomioon ottaen, voimme olla tyytyväisiä Paimion Marttayhdistyksen toimintaan, sillä mitään keskeytystä toiminnassa ei ole tapahtunut ja työsuunnitelma on saatu toteutetuksi.

Jäseniä Paimion Marttayhdistyksessä on nyt 117 (ilman kerhoja), joten jäsenluku viime vuodesta on lisääntynyt 6:lla.

Kyläkerhoja on 3: Vistan, Kevolan ja Kalevan kerhot.

Johtokunnan jäsenet ovat: puheenjohtaja Elin Uotila, varapuheenjohtaja Helmi Kajanoja, sihteeri Esteri Linnovaara, varasihteeri Lyyli Ruohonen, rahastonhoitaja Esteri Marttila ja muina jäseninä Irja Mäkelä, Hanni Ali-Halla, Rauha Uotila ja Aili Alava, kolme viimeksi mainittua varajäseninä.

Tilintarkastajina ovat olleet Hilda Laaksonen ja Aili Ränni, varalla Väinö Uotila ja Fanny Salovaara.

Johtokunnan kokouksia on ollut 6 ja on niissä ollut yhteensä 39 osanottajaa eli kokousta kohti n. 7 osanottajaa.

Yleisiä kokouksia on ollut 1 ja siinä 16 osanottajaa. Paimion Marttayhdistystä olivat edustamassa Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton vuosikokouksessa Turussa Esteri Linnovaara ja Elin Uotila. Varsinais-Suomen Naisten Raittiuskeskuksen vuosikokouksessa olivat edustajina Helmi Kajanoja ja Rauha Uotila.

Helmikuun alussa pidettiin viikon kestävät tallukkakurssit Sukselan Lekkolla. Opettajana toimi neiti Lyyli Ruohonen, joka sitä ennen oli käynyt vastaavan kurssin Turussa Paimion Marttayhdistyksen kustannuksella. Osanottajia oli 14, joista siirtoväkeen kuuluvia oli 9, muut 5 paikkakuntalaisia. Varrellisia tallukkaita valmistui 12 paria sekä aamutohveleita 5 paria. Tämän lisäksi useat vielä panivat alulle kotona valmistettaviksi useita pareja, joten näiden kurssien ansiosta tuli yli 20 paria jalkineita lisää paikkakunnalle. Siirtoväelle lahjoitti yhdistys työhön tarvittavat aineet kuten vuorikankaan, purjelangan ja raavelikankaan. Päällisiin tarvittavat kangasaineet yhdistys hankki heille Paimion Vapaasta Huollosta. Tallukkakursseista puheen ollen voi vielä mainita, että valmistuneista töistä lähetettiin 5 paria Turkuun piiriliiton tallukkanäyttelyyn ja pääsi niistä 2 paria Helsinkiin Marttaliiton järjestämiin loppukilpailuihin. Lyyli Ruohonen sai sieltä rahapalkinnon valmistamistaan tallukoista.

Keväällä oli tarkoitus pitää vanhojen hedelmäpuiden ja pensaiden hoitokurssit. Kurssit oli jo ilmoitettu ja kurssipaikka hankittu, mutta kun piiriliitosta viime tingassa ilmoitettiin, etteivät lupauksestaan huolimatta voikaan lähettää opettajaa, täytyi nämä toivotut kurssit valitettavasti peruuttaa. Niiden sijaan saatiin havaintoesitys säilönnässä, jonka piti piiriliiton konsulentti Salme Tarkkio Sukselan Heikkilässä. Kuulijoita oli 27.

Vuoden alkupuolella pidettiin ohjelmallinen illanvietto Sukselan kansakoululla. Ohjelmasta mainittakoon: Yhteislaulua useamman kerran, tervehdyspuhe (op. Hilda Laaksonen), runo (H. Kajanoja), esitelmä nykyajan ruuanlaitosta (neuvoja Maila Hämäläinen), kertomus (Lyyli Ruohonen). Ravintola oli. Tilaisuudessa myytiin pieni erä käsitöitä, jotka olivat jääneet edelliseltä vuodelta sekä myytiin arpoja, arvottavana oli suurehko pöytäliina. Yleisöä oli noin 100 henkeä.

Noin kymmenkunta marttaa kävi syyskuussa Paimion Luonnonparantolassa järjestämässä siellä oleville haavoittuneille pienen virkistystilaisuuden. Potilaille tarjottiin korviketta leivän kanssa sekä omenoita pariin kertaan. Oli myös henkistä ohjelmaa. Laulettiin monta laulua yhdessä poikien kanssa. Pienen puheen heille piti puh.joht. E. Uotila. Laulua ja runonlausuntaa esittivät sisarukset Lemonaho. Erään hauskan numeron esittivät asistentti Jenny Nieminen ja neiti Kaija Hiekko. Pojat olivat kovin tyytyväisiä, kiittivät ja pyysivät toistekin tulemaan. Tarjoilun suorittivat nuoremmat martat ja oli tarvittavat aineet saatu keräämällä jäseniltä, etupäässä johtokunnan jäseniltä.

Ompeluiltoja on pidetty keskimäärin joka 3:n viikon päästä, yhteensä vuoden kuluessa 16 kertaa. Osanottajia on ollut kaikkiaan 433 eli ompeluiltaa kohti noin 27. Näissä marttailloissa on tehty käsitöitä, laulettu, luettu kiertokirjeitä ja vakinaisesti luettu Elli Saurion Kodin kirjaa. Sen ohessa on luettu mm. seuraavat kirjoitukset: Tri Sakari Lahdensuu: "Imeväisikäisten lasten ruokinnasta", ylilääkäri A. Lyytinen: "Miten lapset voivat auttaa äitiään kodin töissä", nimimerkki Isoäiti Kotiliedessä: "Ehkä olet oikeassa", lehtori Ella Kitunen: "Miten saamme saippua-annoksen riittämään?", Saimi Jutila: "Vaatepisteet on käytettävä taloudellisesti", kirjanen: "Lyhyitä lastenhoito-ohjeita äideille", Kotilieden kirjoitus: "Me ja työmme", Tri Saima Tavast-Rancken: "Ensiapu tapaturmissa", Emmi Lehtovuori: "Hoida hyvin sukkiasi", Laura Harmaja: "Yhteisessä pöydässä" sekä Impi Aronahon pakinoita mm. "Kotiseudun nappi" ja "Housut".

Sen köyhän suomussalmelaisen perheen avustamista on jatkettu, jolle Paimion Marttayhdistys jo edellisenä vuonna lähetti liinavaatteita. Koska perheen äiti on pyytänyt vaatteita kuudelle lapselleen, on etupäässä niitä lähetetty kaksi eri kertaa, yhteensä yli 60 vaatekappaletta. Vaatteet on saatu lahjoituksina jäseniltä.

Sotainvaliidien veljesliitto ry:lle on lahjoitettu Smk 2120:- jaettavaksi vähävaraisille invaliideille. Summa oli saatu kokoon keräyksellä, jonka martat suorittivat.

Ns. toipilaskotirahastoon on piiriliittoon lähetetty Smk 234:- eli 2 mk jäsentä kohti.

Piiriliittoa on avustettu myymällä 500 kpl 1 mk:n arvoisia arpoja. Piiriliiton arpajaiset toimeenpantiin neuvontatyön hyväksi.

Elokuussa toimeenpantiin siivousvälineiden keräys puhdistustöitä varten Karjalassa. Tavaraa saatiin aika runsaasti kokoon, kuten monta kiloa saippuaa, pesupulveria, pyyhinliinoja, rättejä, harjoja, luutia ja vispilöitä yhteensä 33 kg.

Maaottelumarssin aikana oli myös Paimion Marttayhdistyksen järjestämä yhteinen marssitilaisuus sekä paikkakunnan lehdessä erikoinen kehotus martoille. Marssijoita oli silloin 79. Marssin suorittaneita oli Paimion Marttayhdistyksestä kaikkiaan 94 eli 80 % jäsenmäärästä.

Tässä ovat pääpiirteet yhdistyksemme toiminnasta viime vuodelta. Toivokaamme, että tänä alkaneena vuonna työmme jatkuisi menestyksellisesti ja voisimme yhdistyksemme kautta saada aikaan jotain siunausta ja viihdytystä näinä raskaina aikoina.

Johtokunnan puolesta
Elin Uotila


1942


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen vuosikokouksessa Sukselan kansakoululla tammikuun 25 p:nä 1942. Läsnä oli 12 jäsentä.

1 § Kokouksen avasi yhdistyksen puh.joht. rva Elin Uotila, jonka jälkeen valittiin kokouksen puheenjohtajaksi op. Esteri Linnovaara ja sihteeriksi Elin Uotila.
2 § Todettiin kokouksen laillisuus.
3 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin neidit Rauha Uotila ja Tilda Säleikkö.
4 § Luettiin vuosikertomus, joka hyväksyttiin.
5 § Esitettiin tilit tarkastettuna ja myönnettiin tilivelvollisille vastuuvapaus.
6 § Kuluvan vuoden toimintasuunnitelmaan päätettiin ottaa: 2-päiväiset sukkien hoito- ja kangaskäsineiden valmistuskurssit, 3 eri havaintoesitystä pula-ajan ruuista, 1 havaintoesitys sieniruokien valmistuksessa, yhteensä siis 6 kurssipäivää. Ompeluiltoja päätettiin pitää joka kolmen viikon päästä entiseen tapaan.
7 § Johtokuntaan valittiin vakinaisiksi: rouvat Esteri Marttila, Irja Mäkelä, Elin Uotila, neidit Esteri Linnovaara, Aili Ränni, Lyyli Ruohonen, varalle: rouvat Hanni Ali-Halla, Toini Ruusuvirta ja neiti Rauha Uotila.
8 § Tilintarkastajiksi tulivat valituiksi opettaja Hilda Laaksonen ja kaupanhoitaja Tilda Säleikkö, varalle maanvilj. Väinö Uotila ja rouva Fanny Salovaara.
9 § Edustajiksi piiriliiton vuosikokoukseen valittiin rouvat Esteri Marttila ja Toini Ruusuvirta sekä neiti Aili Ränni, varalle rouva Irja Mäkelä ja neiti Elma Kotamäki.
10 § Varsinais-Suomen Naisten Raittiuskeskuksen vuosikokoukseen edustajiksi valittiin neidit Helvi Ali-Halla ja Kirsti Ketola, varalle neidit Tyyne Heikkilä ja Helmi Ruohonen.
11 § Jäsenmaksu päätettiin pitää edelleen 3 mk:na ja kootaan sen yhteydessä vapaaehtoisena maksuna invaliidirahastoon tuleva Smk 2:- jäseneltä.


Helmi Vahtivaara (os. Ruohonen)



Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta, joka pidettiin Sukselan kansakoululla vuosikokouksen jälkeen tammikuun 25 p:nä 1942. Läsnä olivat seuraavat johtokunnan jäsenet: Esteri Marttila, Esteri Linnovaara, Aili Ränni, Toini Ruusuvirta, Rauha Uotila ja Elin Uotila. Puheenjohtajana toimi Esteri Linnovaara ja sihteerinä Elin Uotila.

2 § Johtokunta valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi rouva Elin Uotilan, varapuheenjohtajaksi opettaja Esteri Linnovaaran, sihteeriksi neiti Aili Rännin, varasihteeriksi neiti Lyyli Ruohosen ja rahastonhoitajaksi rouva Esteri Marttilan.


Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan ja Vistan Marttakerhon edustajien kokouksesta Osuuskaupan kahvilassa maalisk. 8 p:nä 1942. Läsnä olivat seuraavat jäsenet: Elin Uotila, Esteri Marttila, Irja Mäkelä, Aili Ränni, Helmi Luonnonmaa ja Lucia Mannerberg. Puheenjohtajana toimi Elin Uotila ja sihteerinä Aili Ränni.

2 § Luettiin piiriliiton kiertokirje, joka koski vauvanvaatteiden keräystä.
3 § Päätettiin keräys panna toimeen.
4 § Kerääjiksi valittiin Vistan kerhosta rouva Juhola, rouva Laakso ja neiti Äyränen. Paimion yhdistyksestä rouvat Esteri Marttila, Toini Ruusuvirta, neidit Minne Ruohonen, Helmi Ruohonen ja Laila Kajantila. Kerätyt tavarat tuodaan Keskikylään.
5 § Rouva Toini Ruusuvirta päätettiin pyytää vaatteet leikkaamaan.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Rännillä 7 p:nä huhtikuuta 1942. Läsnä olivat emäntä Elin Uotila, emäntä Esteri Marttila, emäntä Hanni Ali-Halla, emäntä Toini Ruusuvirta, neiti Helmi Ruohonen ja neiti Aili Ränni. Puheenjohtajana toimi emäntä Elin Uotila ja sihteerinä Aili Ränni.

2 § Keskusteltiin keittiökasvien siementen jakamisesta, joita Ameriikan Punainen risti on lahjoittanut.
3 § Jakajiksi valittiin Siililä, Suksela em. Elin Uotila, Veikkari em. Aune Immais, Kruuvais, Pennais, Juntola neiti Helmi Ruohonen, Aro, Rukkijoki ja Kajanoja neiti Aili Ränni.
4 § 12 p:nä huhtik. päätettiin laittaa vauvanvaatepakkaukset. Laittajiksi valittiin em. Elin Uotila, em. Esteri Marttila, op. Esteri Linnovaara, nti Rauha Uotila. Keräyksessä tuli tavaraa, joita ei käytetty pakkauksiin, nämä päätettiin säilyttää tulevia tarpeita varten.
5 § Päätettiin maksaa 1 mk jäseneltä Marttaliiton vuosikokoukseen edustajain matkarahoja varten.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Sukselan Heikkilässä syysk. 8 p:nä 1942. Läsnä olivat seuraavat johtokunnan jäsenet: Elin Uotila, Esteri Linnovaara, Esteri Marttila, Rauha Uotila, Lyyli Ruohonen, Toini Ruusuvirta ja Aili Ränni. Puheenjohtajana toimi Elin Uotila ja sihteerinä Aili Ränni.

2 § Keskusteltiin piiriliiton arpajaisten keräyksestä. Päätettiin marttayhdistyksen varoista myöntää 200 mk tähän tarkoitukseen.
3 § Päätettiin tilata "Karjalan miekka" nimistä julkaisua 5 kpl à 20 mk, jonka varat menevät invaliidien ja kaatuneiden perheiden hyväksi. Tilataan jos asiamies vielä soittaa.
4 § Keskusteltiin piiriliiton ehdotusta värjäyskursseista. Ei tällaisia kursseja kuitenkaan päätetty järjestää.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Keskikylässä marrask. 10 p:nä 1942. Läsnä olivat seuraavat johtokunnan jäsenet: em. Elin Uotila, em. Esteri Marttila, em. Irja Mäkelä, op. Esteri Linnovaara, nti Rauha Uotila, nti Lyyli Ruohonen, rva Toini Ruusuvirta, nti Aili Ränni. Puheenjohtajana toimi em. Elin Uotila ja sihteerinä Aili Ränni.

2 § Keskusteltiin tuntemattoman sotilaan joululahjapaketeista. Päätettiin laittaa Kunnallislehteen vetoomus, että jokainen yhdistyksen jäsen laittaisi yhden paketin. Nämä paketit noudettaisiin jokaisen kotoa marraskuun viimeisellä viikolla. Samalla kaupittaisiin lahjakortteja. Näitä kortteja päätettiin tilata 40 kpl. Lahjakorteista kertyneet varat päätettiin luovuttaa suojeluskunnalle, joka hankkii tavaroita paketteja varten.
3 § Kerääjiksi valittiin Sukselan, Siililän piiri em. Irja Mäkelä. Pennaisten, Kruuvaisten piiri nti Lyyli Ruohonen. Askalan, Rukkijoen piiri rva Toini Ruusuvirta ja nti Aili Ränni. Samalla kerätään jäsenmaksut, tilataan Emäntälehteä ja kootaan raakamehumyllyn vuokraa niiltä, jotka laittivat siirappia.
4 § Mehumyllyn vuokraksi päätettiin 25 p juurikaskilolta.


Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokous Majankalmalla jouluk. 15 p:nä 1942. Läsnä olivat seuraavat johtokunnan jäsenet: em. Elin Uotila, em. Irja Mäkelä, neidit Rauha Uotila, Lyyli Ruohonen ja Aili Ränni. Puheenjohtajana toimi em. Elin Uotila ja sihteerinä Aili Ränni.

2 § Ensi vuoden toimintasuunnitelmaa laadittaessa päätettiin pitää seuraavat kurssit: tallukka- ja tohvelikurssit, säilöönpanokurssit, seppeleensidonta- ja joulukoristelu- ja olkityökurssit. Opettajaksi tallukkakursseille pyydettiin neiti Lyyli Ruohonen.
3 § Keskusteltiin ompeluiltojen pitämisestä. Asia päätettiin ottaa esille vuosikokouksessa.


Vuosikertomus 1942 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Taas on vuosi kulunut ja maamme on ollut sodassa yhtä mittaa jo puolitoista vuotta, ja jatkuu sota edelleen. Luonnollista on, että sota vaikuttaa haitallisesti tällaiseen yhdistystoimintaan. Ja mitä kauemmin sota kestää, sen raskaammat ovat sen seuraukset. Kaikesta huolimatta saamme olla melko tyytyväisiä Paimion Marttayhdistyksen viime vuoden toimintaan. Työsuunnitelma on saatu toteutetuksi ja ompeluillat olleet säännöllisesti.

Jäseniä Paimion Marttayhdistyksessä on nyt 113 (ilman kerhoja), jäsenluku on viime vuodesta vähentynyt 4:llä.

Kyläkerhoja on 3: Vistan, Kevolan ja Kalevan kerhot.

Johtokunnan jäsenet ovat: puheenjohtaja rouva Elin Uotila, varapuheenjohtaja opettaja Esteri Linnovaara, sihteeri neiti Aili Ränni, varasihteeri neiti Lyyli Ruohonen, rahastonhoitaja rouva Esteri Marttila ja muina jäseninä rouva Irja Mäkelä, rouva Hanni Ali-Halla, rouva Toini Ruusuvirta ja neiti Rauha Uotila, kolme viimeksi mainittua varajäseninä.

Tilintarkastajina ovat olleet opettaja Hilda Laaksonen ja neiti Tilda Säleikkö, varalla maanvilj. Väinö Uotila ja rouva Fanny Salovaara.

Johtokunnan kokouksia on ollut 6 ja niissä ollut yhteensä 38 osanottajaa.

Yleisiä kokouksia on ollut 1 ja siinä 12 osanottajaa.

Paimion Marttayhdistystä olivat edustamassa Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton vuosikokouksessa Turussa rouvat Irja Mäkelä, Toini Ruusuvirta ja neiti Aili Ränni.

Vapaan Huollon Paimion paikallisosaston kokouksissa on Paimion Marttayhdistystä edustanut puheenjohtaja rouva Elin Uotila.

Maaliskuun lopulla oli Rännillä sukkien hoito- ja kangaskäsinekurssit. Opettajana oli neiti Ann-Marie Kihlström Piiriliitosta. Osanottajia oli 8 henkeä, joista jokainen valmisti itselleen kauniit käsineet, sekä saatiin oppia sukkien paikkaamisessa. Seuraavassa ompeluseurassa olivat työt sitten näytteillä. Läsnä oli 30 henkeä.

Keväällä pidettiin puutarhakurssit Siililän Keskikylässä, jossa puutarhaopettaja Anna Saarenpään johdolla saatiin opastusta omenapuiden ja marjapensaiden leikkauksessa ja muussa puutarhanhoidossa sekä tehostettiin siemenviljelyksen tärkeyttä varsinkin näin sodan aikana.

Kesäkuun alkupuolella piti neuvoja Maila Hämäläinen havaintoesityksen Ali-Hallalla pula-ajan ruuanlaitosta. Valmistettiin seitsemän eri ruokalajia. Kuulijoita oli 29 henkeä.

Syyskesällä oli Sukselan Heikkilässä toinen havaintoesitys sieniruokien valmistuksesta. Opettajana oli konsulentti Salme Tarkkio. Osanottajia oli 17 henkeä.

Piiriliiton tuoremehukone oli lainassa, kun laitettiin siirappia sokerijuurikkaista. Koneen vuokraa koottiin 25 p juurikaskilolta. Rahaa kertyi 1025 mk Piiriliitolle.

Keväällä saapui maahamme Amerikan Punaisen Ristin Suomelle lahjoittamia keittiökasvin siemeniä, jotka jaettiin siirtoväelle, kaatuneiden perheille, invaliideille ja pienviljelijöille, joiden pinta-ala oli alle 10 ha. Näistä Paimion Marttayhdistys jakoi (ilman kerhoja) 100 eri pakettia. Ja jakamisessa oli paljon puuhaa, sillä siemenet saapuivat Paimioon suurissa pusseissa ja vasta täällä martat jakoivat ne pikkupusseihin ja veivät asianomaisten koteihin.

Heinäkuussa kutsui entinen yhdistyksemme jäsen neiti Irene Varjonen martat Piikkiöön. Kauniina heinäkuun sunnuntaina lähti noin kolmisenkymmentä marttaa pyörillä retkelle. Aika kului nopeasti ja hauskasti seurustelen piikkiöläisten parissa.

Ompeluiltoja on pidetty keskimäärin joka 3:n viikon päästä, yhteensä vuoden kuluessa 16 kertaa. Osanottajia on ollut kaikkiaan 372 eli keskimäärin noin 23 henkeä ompeluillassa. Näissä marttailloissa on tehty käsitöitä, laulettu, luettu kiertokirjeitä ja vakinaisesti luettu Elli Saurion Kodin kirjaa. Sen ohessa on luettu mm. seuraavat kirjoitukset: Alice Jeansson "Suunniteltu työ sujuu", sekä "Ihanne-emäntä Martta vai Maria", Saimi Jutila ja Irja Teerisuo "Hoida vaatteesi ja laske pisteesi", Lempi Sulon "Puhdistusmenetelmiä kotoisin keinoin", Kerttu Olsonen "Kastikkeesta keittäjä tunnetaan", Kotilieden kirjoitus "Minun ikäiseni nainen", Lehtori Lauri Kuusanmäen "Entisajan maalaisemäntä ja hänen työpaikkansa", Ella Kitusen "Säästäväisyys kotien tehtävä", Lauri Kemiläinen "Vanhoista joulutavoista", Isoäiti Kotiliedessä seuraavat kirjoitukset: "Me ja maailman tapahtumat", "Oletko luotettava", "Ryhdikkyyttä" sekä "Marisijat", sekä Impi Aronahon pakina "Eroks".

Piiriliittoa on avustettu myymällä 300 kpl 2 mk:n hintaisia arpoja. Piiriliiton arpajaiset toimeenpantiin neuvontatyön tukemiseksi.

Maaliskuussa oli koko maassa vauvanvaatekeräys. Tähän tärkeään keräykseen otimme me martat myös osaa. Kerättiin vanhoja vaatteita ja niistä laitettiin vauvanvaatteita. Kahdessa ompeluseurassa ommeltiin niitä ja loput jaettiin kotona tehtäväksi. Kaikkiaan kertyi 14 pakkausta, yksi pakkaus sisälsi seuraavaa: 2 napasidettä, 3 paitaa, 2 nuttua, 6 housuvaippaa, 2 kapalovaippaa, 8 pikkulappua, peitteitä, kauluksia ja myssyjä. Paljon vaivaa näistä näki rouva Toini Ruusuvirta, hän nimittäin oli niiden joukossa, jotka keräsivät vaatteet, sitten hän leikkasi kaikki ja ompeli myös paljon. Samoin ompeli  myös paljon rouva Helmi Vahtivaara, joka myös oli keräämässä.

Toinen tällainen suuri keräys oli vuoden lopulla, nimittäin kerättiin joulupaketteja tuntemattomille sotilaille. Paketteja kertyi 32 kpl. Ja kuten kaikki tiedämme varattiin viime vuonna erikoisia lahjakortteja niitä varten, jotka eivät voineet laittaa pakettia. Tällainen lahjakortti maksoi 50 mk. Näitä kortteja myytiin 36 kpl eli yhteensä 68 pakettia toimitettiin yhdistyksemme jäseniltä poikiemme jouluiloksi sinne jonnekin.

Itsenäisyyspäivänä laskettiin Paimion sankarihaudalle eri järjestöjen puolesta seppele, tähän otti myös Marttayhdistys osaa.

Näin kului taas viime vuosi tällaisessa hiljaisessa toiminnassa sodasta huolimatta. Toivokaamme, että nyt alkaneena vuonnakin jaksaisimme toimia reippain mielin läpi tämän ankean ajan uskossa parempaan tulevaisuuteen. Meidän jokaisen hartain toivomus olkoon, että tämä alkanut vuosi toisi jo rauhan tullessaan.

Johtokunnan puolesta
Aili Ränni


1943


Pöytäkirja tehty Paimion Marttayhdistyksen vuosikokouksessa Sukselan kansakoululla tammikuun 20 p:nä 1943. Läsnä oli 19 jäsentä. Puheenjohtajana toimi opettaja Esteri Linnovaara ja sihteerinä allekirjoittanut.

2 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin rouva Kirsti Vehanto ja neiti Tyyne Heikkilä.
3 § Luettiin vuosikertomus, jossa todettiin vaikeasta ajasta huolimatta yhdistyksen toimineen kohtalaisen vilkkaasti. Sota on antanut monenlaista lisäpuuhaa kuten vauvanvaatteiden ja tuntemattomain sotilaitten joulupakettien keräyksen.
4 § Luettiin tilit vuodelta 1942. Johtokunnalle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus.
5 § Laadittiin tulo- ja menoarvio vuodelle 1943 ja päättyi se 2000:- mk:aan.
6 § Laadittiin työsuunnitelma vuodelle 1943. Pidetään seuraavat kurssit: viikon kestävät tallukkakurssit, kukkaskoristelu- ja seppeleensidontakurssit (1 pv), joulukoristelu- ja olkityökurssit (1 pv) ja säilöönpanokurssit (1 pv). Otetaan osaa räsynukkekilpailuun. Ompeluiltoja pidetään kerran kuukaudessa. Kahviraha korotetaan 3 mk:aan.
7 § Johtokuntaan valittiin rouva Elin Uotila, opettaja Esteri Linnovaara, neiti Aili Ränni, rouva Ester Marttila, neiti Lyyli Ruohonen, rouva Irja Mäkelä, rouva Hanni Ali-Halla, rouva Toini Ruusuvirta ja neiti Rauha Uotila, kolme viimeksi mainittua varajäseniksi.
8 § Tilintarkastajiksi valittiin kaupanhoitaja Tilda Säleikkö ja opettaja Tellervo Lummevuo ja varalle maanviljelijä Väinö Uotila ja rouva Fanny Salovaara.
9 § Edustajiksi piiriliiton vuosikokoukseen valittiin neiti Lyyli Ruohonen, rouva Alma Pietilä ja opettaja Tellervo Lummevuo, varalle opettaja Ester Linnovaara ja rouva Elin Uotila. Varsinais-Suomen Naisten Raittiuskeskuksen vuosikokoukseen edustajiksi valittiin neidit Siiri Lehto ja Aili Ilola ja varalle neiti Elma Kotamäki.
10 § Jäsenmaksu korotettiin 5 mk:si, invaliidirahastoon kerätään samalla 2 mk jäseneltä.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta, joka pidettiin Sukselan koululla vuosikokouksen jälkeen tammikuun 20 p:nä 1943. Läsnä olivat seuraavat johtokunnan jäsenet: Elin Uotila, Esteri Linnovaara, Esteri Marttila, Irja Mäkelä, Lyyli Ruohonen, Toini Ruusuvirta ja Rauha Uotila. Puheenjoht. toimi Elin Uotila ja sihteerinä Lyyli Ruohonen.

2 § Johtokunta valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi rouva Elin Uotilan, varapuheenjohtajaksi opettaja Esteri Linnovaaran, sihteeriksi neiti Aili Rännin, varasihteeriksi neiti Lyyli Ruohosen ja rahastonhoitajaksi rouva Esteri Marttilan.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta maalisk. 3 p:nä 1943 Keskikylässä. Läsnä olivat seuraavat jäsenet Elin Uotila, Esteri Marttila, Irja Mäkelä, Lyyli Ruohonen, Esteri Linnovaara, Toini Ruusuvirta, Aili Ränni sekä op. Tellervo Lummevuo.

2 § Piiriliitosta tulleen kehotuksen johdosta keskusteltiin juhlan pitämisestä Kansanavun hyväksi. Juhla päätettiin pitää Sukselan kansakoulussa huhtik. 5 p:nä klo 19. Lippujen hinnaksi päätettiin aikuisilla 10 mk, lapsilta 5 mk.
3 § Ohjelma suunniteltiin seuraavaksi, yhteislaulua, tervehdyspuhe (em Uotila), lausuntaa (em Kajanoja), kaksinlaulua (neidit Ketola Suominen), luentaa (em Mäkelä), kansantanhu - yhteislaulua, puhe (maanv. Kajanoja), huumoria (nti Nieminen), kuorolausuntaa, sekä lopuksi yhteislaulua.
4 § Emäntä Esteri Marttila hommaa liput. Aili Ränni hankkii luvan nimismieheltä. Ravintolasta huolehtivat Toini Ruusuvirta ja Aili Ränni. Järjestysmiehiksi pyydetään mv. E Uotila ja mv. A. Marttila.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta 8 p:nä lokakuuta 1943 Majankalmalla. Läsnä olivat seuraavat jäsenet em. Elin Uotila, em. Esteri Marttila, em. Irja Mäkelä, op. Esteri Linnovaara ja nti Lyyli Ruohonen. Puheenjoht. toimi em. Elin Uotila ja sihteerinä Lyyli Ruohonen.

1 § Päätettiin siirapin puristuskoneen käytöstä, luovutetaan se vain jäsenille, syystä että sillä on nyt vain kaksi viikkoa vuokra-aikaa. Sen lähtöpaikka on Kruuvaisi, sieltä Sukselaan päin, sitten toiselle puolelle joen.
2 § Sen kulkua ohjaamaan valittiin em. Elin Uotila ja nti Aili Ränni.
3 § Määrättiin jäsenmaksujen kerääjät, em. Irja Mäkelä, neidit Aili Ränni ja Lyyli Ruohonen, ja samalla annetaan velvollisuudeksi koota siirappikoneen vuokrat ym. jos samalla sopii.
4 § Päätettiin pyytää joulukoristelukurssin opettaja piiriliitosta 8 pv:ksi marrask. Kurssipaikka on Majankalma ja kaikkien johtokunnan jäsenten velvollisuudeksi annettiin osanottajien toimitus, jokainen toimittaa viisi osanottajaa.
5 § Päätettiin pitää illanvietto Sukselan koululla 28 p:nä marraskuuta klo 19. Pääsymaksu on 10 mk ja ravintolassa tarjotaan korviketta ja pullaa, pulla leivotaan sekajauhoista. Emäntänä on Esteri Marttila apulaisenaan leipouksessa opettaja Esteri Linnovaara, he saavat sitten ottaa apulaisia ravintolaan niin paljon kuin tarvis on. Korvike maksaa 3 mk leivän kanssa ja 1 mk 50 p ilman.
Ravintolaan tulivat valituksi neidit Rauha Uotila ja Lyyli Ruohonen ja rva Toini Ruusuvirta.
Ohjelma illanviettoon: puhe past. Lehtonen, yksinlaulua rva Hertta Lehtonen, yhteislaulua. Opettaja Lummevuolta laulua lasten kanssa, runo Kirsti Ketola, kertomus Lyyli Ruohonen, tervehdyspuhe opettaja Esteri Linnovaara ym.


Vuosikertomus 1943 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Ajan ratas kulkee tasaisesti eteenpäin, huolimatta siitä vaikka maailmassa kaikkialla riehuu sota ja hirvittävä hävitys. Paimion Marttayhdistyksenkin neljästoista toimintavuosi on taas häipynyt unholaan. Tämä ankara aika on tuonut jokaiselle yksilölle paljon huolta ja työtä, niin ettei tahdo jäädä aikaa ja voimia tällaisiin yhteisiin rientoihin. Mutta kaikesta huolimatta voimme olla tyytyväisiä Paimion Marttayhdistyksen viime vuoden toimintaan. Työsuunnitelma on saatu toteutetuksi ja ompeluillat olleet säännöllisesti ja näissä osanottajia tyydyttävästi.

Jäseniä Paimion Marttayhdistyksessä on nyt 113 eli sama kuin viime vuonna, ynnä kerhot mukaan luettuna yhteensä 247.

Marttakerhoja on 3: Vistan, Kalevan ja Kevolan kerhot.

Johtokunnan jäsenet ovat: puheenjohtaja rva Elin Uotila, varapuheenjohtaja op. Esteri Linnovaara, sihteeri nti Aili Ränni, varasihteeri nti Lyyli Ruohonen, rahastonhoitaja rva Esteri Marttila ja muina jäseninä rva Irja Mäkelä, rva Hanni Ali-Halla, rva Toini Ruusuvirta ja nti Rauha Uotila, kolme viimeksi mainittua varajäseninä.

Tilintarkastajina ovat olleet op. Tellervo Lummevuo ja nti Tilda Säleikkö, varalla maanvilj. Väinö Uotila ja rva Fanny Salovaara.

Johtokunnan kokouksia on ollut 4 ja niissä ollut yhteensä 26 osanottajaa.Yleisiä kokouksia on ollut 1 ja siinä 19 osanottajaa.

Paimion Marttayhdistystä olivat edustamassa Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton vuosikokouksessa Turussa rva Alma Pietilä, nti Lyyli Ruohonen ja op. Tellervo Lummevuo.

Helmikuun 1 p:nä alkoivat kymmenen päivää kestävät tallukaskurssit Sukselan kansakoululla. Opettajana oli nti Lyyli Ruohonen. Osanottajia oli 26 henkeä. Varrellisia tallukoita valmistui 26 paria, sekä aamutohveleita 11 paria. Tulosta voidaan pitää hyvänä, kun ainoastaan iltapäivisin näitä kursseja pidettiin, sen tähden pääsivät perheen äiditkin paremmin kursseille. Kurssipaikka oli  hyvä ja keskellä piiriä, ettei ollut kellään niin pitkiä matkoja, tämä myös varmasti vaikutti osanottajien runsauteen. Opettajalle se oli raskas, kun oli niin paljon, mutta rauhallisena ihmisenä selviytyi hän hyvin, niin että monet kiitokset vaan hänelle. Tällaiset kurssit järjestämällä voitiin edes vähän lieventää vaikeaa jalkinetilannetta.

Marraskuun 8 p:nä pidettiin Majankalmalla yhden päivän kestävät joulukoristelu- ja olkityökurssit. Opettajana oli nti Viertokangas Piiriliitosta, osanottajia oli 16. Kursseilla valmistettiin himmeleitä ja muita olkitöitä, sekä paperisia joululiinoja ja saatiin opastusta yleensä joulukoristelussa.

Elokuussa oli Sukselan Heikkilässä havaintoesitys säilönnästä. Opettajana oli neuvoja Maila Hämäläinen, osanottajia oli 12 henkeä.

Toinen havaintoesitys oli syyskuussa Ruusuvirralla seppeleensidonnasta. Opettajana oli nti Viertokangas ja osanottajia oli 21 henkeä. Tilaisuudessa vieraili tarkastaja Tyyne Alanko.

Piiriliiton tuoremehukone oli taas lainassa tänäkin vuonna, kun laitettiin siirappia. Koneen vuokraa koottiin 25 p juurikaskilolta. Rahaa kertyi 750 mk Piiriliitolle.

Huhtikuun 4 p:nä oli Marttayhdistyksellä Sukselan kansakoululla hyvin onnistunut juhla Kansanavun hyväksi. Ohjelmassa oli mm. rva Uotilan tervehdyspuhe, em. Kajanojan lausuntaa, kaksinlaulua esittivät neidit Ketola ja Vainio, luentaa em. Irja Mäkelä, maanvilj. Kajanojan puhe, nti Niemisen huumoria sekä nuoret martat esittivät op. Lummevuon johdolla kansantanhuja sekä kuorolausuntaa. Yhteislaulua oli useamman kerran. Yleisöä oli noin 120 henkeä. Juhlaan oli lahjoitettu täytekaakku, mikä arvottiin, arvan hinta oli 3 mk. Juhlassa oli myös ravintola. Juhlan puhdas tulo oli 1681 mk 25 p. Tämä summa jätettiin Kansanavun tilille Paimion Osuuskassaan.

Marraskuun 28 p:nä pidettiin Sukselan kansakoulussa pikkujoulujuhla. Ohjelmasta mainittakoon tervehdyspuhe op. Esteri Linnovaara, yksinlaulua rva Hertta Lehtonen, puhe past. Lehtonen, lausuntaa nti Kirsti Ketola, kertomus nti Lyyli Ruohonen. Tilaisuudessa myytiin arpoja, arvottavana oli Martta-nukke, sekä myytiin marttojen valmistamia nukkeja, olkitöitä sekä joululiinoja ja muita joulukoristeita. Ravintolassa myytiin korviketta ja pullaa. Pääsymaksu juhlaan oli 10 mk lapsilta 5 mk. Juhla oli hyvin onnistunut, yleisöä oli noin 150 henkeä.

Ompeluiltoja on pidetty noin kerran kuukaudessa, eli yhteensä 13 kertaa. Osanottajia on ollut kaikkiaan 219 eli keskimäärin noin 17 henkeä ompeluillassa. Näissä marttailloissa on tehty käsitöitä, laulettu, luettu kiertokirjeitä, sekä jo viime vuonna aloitettiin Elli Saurion Kodin kirjaa. Sen ohessa on luettu mm. seuraavat kirjoitukset, maist. Eva Björklundin puhe "Koti", Yhteishyvän kirjoitukset "Huomaavaisuudesta" sekä "Itsensähillitseminen", Isoäiti Kotiliedessä seuraavat "Mitä isänmaa nyt Suomen naiselta vaatii", "Itsekurista" sekä "Kyllä tartteekin", Emäntälehdestä "Professori Lucina Hagman 90 v. 5/6", Asessori Kilpeläisen kirjoitus "Tähän asti on Herra meitä auttanut", Elsa Haavion kirjoitus "Joulukuusi, lahjat ja pukki", Helga Putkiston kirjoitus "Kesäporsaan päivät ovat luetut", Pellervon kirjoitus "Hiukan Touhusen emännän säilöönpanopuuhista" sekä Impi Aronahon pakinat "Toivotan teille maalaisemännät" ja "Oikea-Vasen".

Piiriliittoa on avustettu keräämällä listoilla 340 mk arpajaisten hyväksi sekä myytiin 200 kpl 2 mk:n hintaisia arpoja.

Yhdelle inkeriläistytölle lahjoitti yhdistys rippivaatteet, nim. leningin, sukat ja kengät yht. 871 mk.

Myös tänä vuonna sai yhdistyksemme pienen määrän Amerikan Punaisen Ristin Suomelle lahjoittamia keittiökasvin siemeniä jaettavaksi paikkakunnan vähävaraisille sekä invaliidien ja sotaleskien perheille. Rva Elin Uotila ja nti Lyyli Ruohonen laittoivat ne pieniin pakkauksiin ja jakoivat ne myös.

Joulupaketteja kerättiin tuntemattomille sotilaille 24 kpl ja myytiin muutamia lahjakortteja.

Sankarivainajien muistopäivänä toukok. 16 p:nä laskettiin eri järjestöjen puolesta seppele sankarihaudalle, johon Marttayhdistys otti osaa.

Näin kului taas viime vuosi hiljaisessa toiminnassa. Ja nyt reippain ja toivorikkain mielin jatkakaamme tätä jo alkanutta vuotta. Ovathan keskuudessamme kotinsa ja synnyinseutunsa menettäneet inkeriläiset, älkäämme koskaan unohtako, että ellei Kaikkivaltiaan käsi olisi meitä niin armollisesti varjellut, olisi tiemme ollut sama. Ja yhä jatkuva sota lisää jo ennestään suurta orpolastemme parvea, heidän kohtalonsa velvoittaa.

Johtokunnan puolesta
Aili Ränni


1944



Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan Hahkapyölissä 14/1-44. Läsnä olivat seuraavat jäsenet: em. Elin Uotila, op. Esteri Linnovaara, em. Irja Mäkelä, rva Toini Ruusuvirta, neidit Rauha Uotila, Lyyli Ruohonen ja Aili Ränni. Puheenjohtajana toimi em. Elin Uotila ja sihteerinä Aili Ränni.

2 § Keskusteltiin kummilapsen ottamisesta yhdistykselle. Asia päätettiin ottaa esille vielä vuosikokouksessa.
3 § Vuosikokous pidetään tammik. 31 p:nä Ali-Hallalla.
4 § Päätettiin ensi vuoden toimintasuunnitelmasta. Pidetään seuraavat kurssit: Kehruukurssit, opettajaksi päätettiin pyytää rva Karjalaista. Pääsiäiskoristelu havaintoesityksenä, samoin tahrojen poistaminen.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen vuosikokouksesta Ali-Hallalla tammik. 31 p:nä 1944. Läsnä oli 21 jäsentä. Puheenjohtajana toimi op. Esteri Linnovaara ja sihteerinä nti Aili Ränni.

2 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin rva Toini Ruusuvirta ja nti Helvi Ali-Halla.
3 § Luettiin vuosikertomus, joka hyväksyttiin.
4 § Esitettiin tilit tarkastettuina ja myönnettiin tilivelvollisille vastuuvapaus.
5 § Laadittiin työsuunnitelma vuodelle 1944. Pidetään viikon kestävät kehruukurssit. Havaintoesityksenä pääsiäiskoristelu, tahrojen poistaminen sekä mitkä seikat vaikuttavat ruuan makuun.
Kehruukurssipaikaksi pyydetään Uotilaa ja opettajaksi neidit Rauha Uotila ja Lyyli Ruohonen. Rouva Karjalaista pyydetään pitämään muutama teoriatunti kehruuainesten käsittelyssä.
Ompeluiltoja pidetään kerran kuukaudessa ja kahviraha 3 mk.
Pidetään juhla inkeriläisille maaliskuun lopulla.
6 § Johtokuntaan valittiin vakinaisiksi jäseniksi op. Esteri Linnovaara, rva Elin Uotila, nti Aili Ränni, nti Lyyli Ruohonen, rva Esteri Marttila ja rva Irja Mäkelä, varalle rva Hanni Ali-Halla, rva Toini Ruusuvirta ja nti Rauha Uotila.
7 § Tilintarkastajiksi valittiin nti Aili Alava ja rva Alma Pietilä, varalle nti Rauha Uotila ja Tyyne Heikkilä.
8 § Edustajiksi piiriliiton vuosikokoukseen valittiin rva Helmi Vahtivaara, neidit Edit Marttila ja Aili Ränni, varalle Tyyne Heikkilä ja Anneli Kajanoja.
9 § Jäsenmaksuksi hyväksyttiin 5 mk.
10 § Hyväksyttiin uudet säännöt.
11 § Yhdistys ottaa kummilapsen Suomisen perheestä.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta op. Linnovaaran luona 11-2-44. Läsnä olivat seuraavat jäsenet: rvat Elin Uotila, Esteri Marttila, Irja Mäkelä, op. Esteri Linnovaara, nti Lyyli Ruohonen, nti Aili Ränni. Puheenjohtajana toimi op. Esteri Linnovaara ja siht. Aili Ränni.

2 § Kummilapsen nimi, jonka yhdistys yhdessä kerhojen kanssa on päättänyt ottaa, on Matti Juhani Suominen synt. v. 1935, os. Kevola, Maljamäki. Kummiraha maksetaan ennen kesäk. 15 päivää ja loppuerä ennen joulukuun 15 päivää Säästöpankkiin. Rouva Uotila lähettää kerhoille kirjeet kummilapsen asiasta. Rouvat Uotila ja Marttila ja nti Aili Ränni menevät katsomaan lasta ja vievät pankkikirjan, johon on merkitty meidän yhdistyksen alkuerä. Yhdistys ottaa kiitollisuudella vastaan rahalahjoituksia kummilasta varten, lahjoittajien nimet ja lahjoitussumma merkitään sitä varten varattuun vihkoon.
3 § Kehruukurssit pidetään maaliskuun alussa Sukselan kansakoululla, opettajiksi pyydetään neidit Lyyli Ruohonen ja Tyyne Heikkilä.
Helmikuun 22 p:nä pidetään havaintoesitys tahrojen poistosta Kuotisella, 21 p:nä maalisk pääsiäiskoristelukurssi havaintoesityksenä. Lokak. 10 p:nä Sukselan Heikkilässä havaintoesitys "Mitkä seikat vaikuttavat ruuan makuun".
4 § Pidetään hengellinen juhla 23 p:nä huhtik., kutsutaan inkeriläiset vieraaksi. Puheita pyydetään pitämään kirkkoherra Kantele ja past. Lehtonen. Arvotaan kaakku, arvan hinnaksi päätettiin 10 mk.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta Lautkankareella 28 p:nä maalisk. 1944. Läsnä olivat seuraavat jäsenet op. E. Linnovaara, em. E. Uotila, em. E. Marttila, em. I. Mäkelä, rva Toini Ruusuvirta, nti R. Uotila, nti L. Ruohonen ja nti Aili Ränni. Puheenjoht. toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä A. Ränni.

1 § Keskusteltiin uusien sääntöjen muutosehdotuksesta. Päätettiin pitää maaliskuun 18 p:nä Arossa ompeluseuran yhteydessä yleinen kokous, jossa keskustellaan uusien sääntöjen hyväksymisestä.
2 § Pidetään hengellinen juhla, johon kutsutaan seudun inkeriläiset. Ohjelmassa mm. tervehdyspuhe op. E. Linnovaara, puheita kirkkoherra Kantele ja past. Lehtonen, yksinlaulua rva H. Lehtonen, viulusoittoa kanttori A. Aaltonen, inkeriläislasten laulua, kuorolausuntaa ym. Inkeriläisten kutsujiksi valittiin em. E. Marttila Sukselasta, em. E. Uotila Riihilästä, nti L. Ruohonen Kruuvaisista ja Arosta ja nti A. Ränni Rukkijoelta ja Kajanojalta. Ravintolasta huolehtii L. Ruohonen. Pyydetään kerhoista vieraita.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen yleisessä kokouksessa 18/4-44 Arossa. Läsnä oli 26 jäsentä.

2 § Luettiin uudet säännöt, jotka hyväksyttiin.
3 § Ilmoitettiin, että neiti Lyyli Ruohonen on lahjoittanut yhdistykselle 12 kpl uutta Marttojen laulukirjaa.


Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokous Keskikylässä 25 p:nä huhtik. 1944. Läsnä oli op. Esteri Linnovaara, em. Elin Uotila, em. Esteri Marttila, em. Irja Mäkelä, rva Toini Ruusuvirta, nti Rauha Uotila ja nti Lyyli Ruohonen. Puheenjoht. toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä L. Ruohonen.

1 § Keskusteltiin Varsinais-Suomen Maanviljelysseuralta tulleiden lahjasiementen jaosta. Siementen jakajiksi annoksiin tulivat Esteri Linnovaara ja Lyyli Ruohonen. Siemeniä on punajuurta, porkkanaa ja lanttua yhteensä 4,5 kg. Perheisiin jakajiksi tulivat rva Elin Uotila, rva Toini Ruusuvirta ja Lyyli Ruohonen.
2 § Oli keskustelu äitienpäivän vietosta, mutta pitkän pohdinnan jälkeen se hylättiin.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa op. Linnovaaran luona toukok. 26 p:nä. Läsnä olivat seuraavat: Esteri Linnovaara, Elin Uotila, Esteri Marttila, Irja Mäkelä, Lyyli Ruohonen ja Aili Ränni, Toini Ruusuvirta. Puheenj. toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä Aili Ränni.

1 § Keskusteltiin piiriliitosta tulleen kortin johdosta, jossa kehotetaan lähettämään Varalan voimistelukursseille osanottaja yhdistyksestä. Ehdotettiin Kirsti Ketolaa ja Liisi Leinoa tai Liisa Hahkapyöliä.
2 § Valittiin yhdistykselle huoltoemännät, rva Elin Uotila, em. Esteri Marttila, em. Aune Immasi, em. Irja Mäkelä, rva Toini Ruusuvirta ja neidit Lyyli Ruohonen ja Aili Ränni, kukin omalla paikkakunnallaan huolehtii huoltoemännälle kuuluvista tehtävistä.
3 § Yhdistykselle päätettiin ostaa pellavaloukku ja -klihta. Emäntä Esteri Marttila menee sen ostamaan yhdessä Piiriliiton konsulentin kanssa. Koneen käyttötilauksia ottaa vastaan rva Toini Ruusuvirta.


Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokous 25 p:nä syysk. 1944 Sukselan koululla. Läsnä olivat seuraavat jäsenet op. Esteri Linnovaara, em. Esteri Marttila, em. Elin Uotila, em. Irja Mäkelä ja nti Lyyli Ruohonen. Puheenjohtajana toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä Lyyli Ruohonen.

2 § Jokaisen martan velvollisuus on kutsua myöskin siirtomarttoja mukaan yhteisiin ompeluiltoihin.
3 § Yhdistyksemme alueella myytyjen Piiriliiton arpajaisvoittojen kokojaksi ja asian järjestäjäksi valittiin Aili Ränni, kun Piiriliiton toivomus on, että ajan voittamiseksi niitä hakisi yksi henkilö suuremman määrän.
4 § Valittiin villan ja pellavan kerääjiksi Aune Immasi, Aili Alava, Helvi Ali-Halla, Alta Lehtimäki, Kirsti Ketola, Aino Ilola, Liisi Leino, Kirsti Vehanto.
5 § Marttojen yhteinen juhla pitäjällä päätettiin jättää pitämättä toistaiseksi.
6 § Konsulentti Sillanpäätä pyydetään pitämään ruuan maustamiskurssia.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta Sukselan koululla 3 p:nä marrask. Läsnä olivat seuraavat jäsenet: op. E. Linnovaara, em. E. Marttila, rva Toini Ruusuvirta, neidit Lyyli Ruohonen ja Aili Ränni. Puheenj. toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä Aili Ränni.

2 § Huoltoemännäksi valittiin op. Esteri Linnovaaran tilalle nti Edith Marttila.
3 § Paikkakunnan siirtoväelle kerätyn villan ja pellavan jakajiksi määrättiin op. E. Linnovaara, rva Toini Ruusuvirta ja nti Aili Ränni.
4 § Päätettiin pitää pikkujoulujuhla Sukselan koululla jouluk. 3 p:nä klo 19. Ohjelmassa mm. tervehdyspuhe (op. Linnovaara), lausuntaa, kuorolaulua, kuorolausuntaa, puhe Ukko Kivistö, arvontaa. Sisäänpääsy 10 mk ja lapsilta 5 mk. Ravintolasta huolehtivat Toini Ruusuvirta ja Lyyli Ruohonen. Järjestysmiehiksi ehdotettiin maanvilj. Emil Uotila ja Viljo Ali-Halla.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta Ruusuvirralla 18 p:nä jouluk. 1944. Läsnä olivat seuraavat jäsenet op. E. Linnovaara, em. E. Uotila, em. E. Marttila, em. H. Ali-Halla, rva T. Ruusuvirta, nti L. Ruohonen ja nti A. Ränni. Puheenjohtajana toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä Aili Ränni.

2 § Piiriliitosta lähetetään sukkalankaa, josta kudotaan sukkia, jotka myydään sotaorvoille ja siirtoväelle.
3 § Helmikuun alussa on Turussa nuorisotyöntekijäkurssit, johon Marttayhdistystä kehotetaan lähettämään edustaja. Ehdotettiin opettaja Esteri Linnovaaraa. Yhdistys suorittaa matkat ja kurssimaksut.
4 § Keskusteltiin ensi vuoden toimintasuunnitelmasta. Päätettiin pitää 1 pv hautausmaapäivät, värjäyskurssi, puukenkäkurssi ja lavakurssi.
5 § Esteri Marttila ja Irja Mäkelä valittiin katsomaan kummilasta ja samalla selvittävät tilit.


Vuosikertomus 1944 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Kulunut vuosi 1944 oli kohtalokas kansamme historiassa. Rauha tosin on palannut maahamme, mutta niin raskas ja katkera. Raskaat sotakorvaukset silvotussa isänmaassamme tuntuvat ylivoimaisilta. Tämän kaiken lisäksi emme saa unohtaa siirtoväkeä, joka jo toisen kerran sai kokea sen katkeran todellisuuden, että koti ja synnyinseutu on jätettävä. Rintamamiehet, sotainvaliidit, sotalesket ja orvot heille kaikille olemme velkaa. Tätä kaikkea ajatellessa tuntuu niin pieneltä ja mitättömältä sellainenkin rauhallinen työ kuin marttatyö on. Mutta pientäkään emme saa halveksia. Niin on Paimion Marttayhdistyskin tuntenut velvollisuudekseen huolehtia yhdestä niistä kymmenistä tuhansista sotaorvoista, joiden isä on henkensä antanut maamme vapauden puolesta. Tällaisen yhden orvon olemme ottaneet kummilapseksemme Suomisen perheestä Paimion Maljamäestä. Lapsen nimi on Matti Juhani, synt. 1935.

Luonnollisesti sota-aikana ilmaantuu kaikenlaisia uusia työmuotoja. Niinpä Paimion Marttayhdistys perusti viime vuonna huoltoemäntätoiminnan. Yhdistyksellä oli kaikkiaan kahdeksan huoltoemäntää, jotka voimiensa mukaan yrittivät täyttää heille annetut tehtävät.

Ajan ankeudesta huolimatta saamme olla tyytyväisiä Paimion Marttayhdistyksen viime vuoden toimintaan. Työsuunnitelma on saatu toteutetuksi ja ompeluillat olleet säännöllisesti ja näissä osanottajia melko runsaasti.

Jäseniä Paimion Marttayhdistyksessä on nyt 113 eli sama kuin viime vuonna.

Marttakerhoja on 3: Vistan, Kevolan ja Kalevan kerhot.

Johtokunnan jäsenet ovat: puheenjohtajana op. Esteri Linnovaara, varapuheenjohtajana rva Elin Uotila, sihteerinä nti Aili Ränni, varasihteerinä nti Lyyli Ruohonen, rahastonhoitajana em. Esteri Marttila ja muina jäseninä em. Irja Mäkelä, em. Hanni Ali-Halla, rva Toini Ruusuvirta ja nti Rauha Uotila, kolme viimeksi mainittua varajäseninä.

Tilintarkastajina ovat olleet nti Aili Alava, em. Alma Pietilä, varalla nti Rauha Uotila ja nti Tyyne Heikkilä.

Johtokunnan kokouksia on ollut 8 ja niissä ollut yhteensä 51 osanottajaa.

Yleisiä kokouksia on ollut 2 ja niissä 47 osanottajaa.

Paimion Marttayhdistystä olivat edustamassa Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton vuosikokouksessa rva Helmi Vahtivaara, nti Edit Marttila ja nti Aili Ränni.

Helmikuun 22 p:nä oli havaintoesitys tahrojen poistamisesta Kuotisella. Opettajana toimi konsulentti Lyyli Sillanpää, osanottajia oli 16.

Maaliskuun alussa pidettiin viikon kestävät kehruukurssit Sukselan kansakoulussa. Opettajina toimivat neidit Lyyli Ruohonen ja Tyyne Heikkilä. Osanottajia oli 8 henkeä. Näiden kurssien yhteydessä piti rva Karjalainen yhtenä päivänä havaintoesityksen villan ja pellavan sekoittamisesta. Esitys oli hyvin mielenkiintoinen ja antoisa, varsinkin tällaisena aikana, kun villaa olisi säästettävä. Osanottajia oli havaintoesityksessä 38 henkeä. Yhdistys lausuu lämpimät kiitoksensa kurssien opettajille.

Maaliskuun 21 p:nä pidettiin myös Sukselan koululla pääsiäiskoristelukurssit. Opettajana toimi konsulentti Viertokangas, osanottajia oli 58 henkeä kansakoululapset mukaan luettuna.

Toinen havaintoesitys oli lokakuussa Sukselan Heikkilässä "Mitkä seikat vaikuttavat ruuan makuun". Opettajana toimi neuvoja Maila Hämäläinen. Osanottajia oli 24 henkeä.

Kesällä sai yhdistyksemme tilaisuuden lähettää osanottajan Varalan voimistelukursseille, johtokunta valitsi neiti Liisi Leinon näille kursseille.

Yhdistyksen kummilasta kävivät eräänä helmikuun sunnuntaina katsomassa em. Esteri Marttila, em. Elin Uotila ja nti Aili Ränni, samalla luovuttaen pankkikirjan, johon oli merkitty yhdistyksemme puolivuotissumma.

Huhtikuun 4 p:nä oli hengellinen yleisöjuhla Sukselan kansakoulussa, johon olivat seudun inkeriläiset kutsutut vieraiksi. Ohjelmassa oli mm. tervehdyspuhe (op. Esteri Linnovaara), puheita pitivät kirkkoherra Kantele ja past. Lehtonen. Yksinlaulua esitti rva Lehtonen, viulunsoittoa kanttori Aaltonen, kuorolausuntaa ym. Yleisöä oli 125 henkeä. Kolehti koottiin kummilapsen hyväksi.

Joulukuun 2 p:nä oli tavanmukainen pikkujoulujuhla Sukselan kansakoululla. Ohjelmasta mainittakoon tervehdyspuhe op. Esteri Linnovaara, lausuntaa, kuorolaulua, kuorolausuntaa, puhe kirkkoherra Kantele. Tilaisuudessa arvottiin pöytälamppu, kaakku ja nukke. Ravintola myös oli. Pääsymaksu juhlaan oli 10 mk ja lapsilta 5 mk. Juhla oli hyvin onnistunut. Yleisöä oli noin 150 henkeä ja taloudellinen tulos hyvä.

Ompeluiltoja on ollut 13, niissä osanottajia yhteensä 250 eli keskimäärin 20 henkeä kokousta kohti. Ompeluilloissa on entiseen tapaan laulettu, luettu kiertokirjeitä sekä luettu kirjaa Kirkastettu sydän.

Rahavarat ja omaisuus käyvät ilmi rahastonhoitajan laatimasta tilikertomuksesta.

Neiti Lyyli Ruohonen lahjoitti yhdistykselle 12 kpl uusia Marttojen laulukirjoja.

Piiriliittoa on avustettu myymällä 400 kpl arpoja à 2 mk.

Varsinais-Suomen Maanviljelysseuralta saatiin 4,5 kg keittiökasvin siemeniä jaettavaksi paikkakunnan vähävaraisille perheille.

Syksyllä toimeenpantiin villan ja pellavan keräys paikkakunnan siirtoväen hyväksi. Keräys tuotti yhteensä 1.800 gr villoja ja 13.850 gr pellavaa ja rohdinta.

Yhdistys on tilannut pellavakoneen, jossa on loukku ja klihta.

Tässä ovatkin pääpiirteet Paimion Marttayhdistyksen viidenneltätoista toimintavuodelta. Ja koska meillä nyt on vielä tilaisuus jatkaa, niin jatkakaamme reippain ja innostunein mielin tätä uutta toimintakautta.

Johtokunnan puolesta
Esteri Linnovaara
Aili Ränni, sihteeri


1945


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen vuosikokouksesta, joka pidettiin Rukkijoen Rännillä 19 p:nä tammik. 1945. Läsnä oli 15 jäsentä.

1 § Kokouksen avasi yhdistyksen puheenjohtaja opettaja Esteri Linnovaara ja kokouksen puheenjohtajaksi valittiin emäntä Hanni Ali-Halla ja sihteeriksi neiti Aili Ränni.
3 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin neiti Helvi Ali-Halla ja rouva Helmi Järvinen.
4 § Luettiin vuosikertomus, joka hyväksyttiin.
5 § Esitettiin tilit tarkastettuina ja myönnettiin tilivelvollisille vastuuvapaus.
6 § Laadittiin tulo- ja menoarvio vuodelle 1945 ja päättyi se 6000 mk:aan.
7 § Kuluvan vuoden toimintasuunnitelmaan päätettiin ottaa: Hautausmaapäivät (1 pv), värjäyskurssi (1 pv), puukenkäkurssi (2 pv), lavakurssi (1 pv).
8 § Jäsenmaksuksi määrättiin 5 mk + edustusmaksu 2 mk.
9 § Tänä vuonna ei toimitettu johtokunnan vaalia.
10 § Edustajiksi piiriliiton vuosikokoukseen valittiin neiti Helvi Ali-Halla, rouva Helmi Järvinen ja rouva Toini Ruusuvirta.
11 § Tilintarkastajiksi valittiin neiti Tilda Säleikkö ja emäntä Alma Pietilä, varalle opettaja Tellervo Lummevuo ja neiti Rauha Uotila.
12 § Päätettiin pitää kerhojen kanssa yhteinen juhla siirtoväelle. Keväällä yleisöjuhla ja myyjäiset ja pikkujoulujuhla.
13 § Lopuksi kokouksen puheenjohtaja kiitti johtokuntaa kuluneen vuoden toiminnasta.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta, joka pidettiin vuosikokouksen jälkeen Rukkijoen Rännillä 19 p:nä tammik. 1945. Läsnä olivat seuraavat jäsenet op. E. Linnovaara, em. E. Marttila, em. Irja Mäkelä, em. H. Ali-Halla, rva Toini Ruusuvirta ja nti A. Ränni. Puheenj. toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä nti A. Ränni.

2 § Tänä vuonna ei toimitettu johtokunnan vaalia. Johtokunta pysyi siis entisellään, paitsi rahastonhoitajaksi valittiin nti Lyyli Ruohonen.
3 § Puheenjohtaja kiitti eroavaa rahastonhoitajaa em. Esteri Marttilaa, joka kymmenen vuotta on ollut Marttayhdistyksen rahastonhoitajana.
4 § Yhdistykselle päätettiin ostaa arkiston kannet.
5 § Kummilasta menevät katsoman op. E. Linnovaara, em. Irja Mäkelä ja nti Lyyli Ruohonen.
6 § Nuorisotyöntekijäkursseille valittiin op. Esteri Linnovaara ja nti Liisi Leino.
7 § Huoltoemänniksi em. Irja Mäkelän tilalle valittiin rva Tyyne Hakala ja em. Esteri Marttilan tilalle em. Alma Pietilä.
8 § Ostetaan yhdistykselle 12 kpl kahvikuppeja.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Ali-Hallalla 23 p:nä tammik. 1945. Läsnä olivat seuraavat jäsenet op. E. Linnovaara, em. E. Uotila, em. H. Ali-Halla, rva T. Ruusuvirta ja nti A. Ränni. Puheenj. toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä nti A. Ränni.

2 § Keskusteltiin muistoesineen ostamisesta em. Esteri Marttilalle, joka 10 vuotta on toiminut yhdistyksen rahastonhoitajana. Päätettiin ostaa Kalevala-koru. Sitä ostamaan valittiin em. Elin Uotila ja em. Irja Mäkelä. He myös vievät sen em. Marttilalle.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 28 p:nä helmik. 1945 Sukselan koululla. Läsnä olivat seuraavat jäsenet op. E. Linnovaara, em. E. Marttila, em. H. Ali-Halla, em. I. Mäkelä, nti L. Ruohonen ja nti A. Ränni. Puheenjohtajana toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä nti A. Ränni.

2 § Johtokunta oli tyytymätön morsiuskurssien järjestelyyn, kun vapaaoppilaat eivät päässeet juhlapäivällisille ja muutenkin yhdistys tuntui jäävän syrjään, vaikka yhdistyksen nimessä kurssit järjestettiin ja opettajina olivat konsulentit Sillanpää ja Hämäläinen piiriliitosta. Morsiuskurssien tilejä valittiin järjestelemään yhdessä Maatalousnaisten johtokunnan kanssa op. E. Linnovaara ja em. E. Uotila ja varalle em. I. Mäkelä.
3 § Päätettiin perustaa Marttatyttötyötä varten vanhempain neuvosto, johon tulivat rva Helli Silanto, em. Esteri Marttila, op. Tellervo Lummevuo, op. Esteri Linnovaara, herrat Toivo Pihkanen ja Vilho Vehanto. Syksyllä vasta varsinainen kerho perustetaan, nyt jatketaan vaan jo täällä ennen toiminutta tyttökerhoa tämän ohjelman mukaisesti.
4 § Pidetään 2-päiväiset puukenkäkurssit maalis-huhtikuun vaihteessa.
5 § Huoltoemäntiä ei enää lisätä.
6 § Keskusteltiin Marttapäivien pääsylippujen muuttamisesta, että tilataan painetut ohjelmaliput.
7 § Pellavakoneesta huolehtii em. Esteri Marttila.


Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta op. Linnovaaran luona 8 p:nä toukok. 1945. Läsnä olivat seuraavat jäsenet op. E. Linnovaara, em. E. Marttila, em. E. Uotila, nti Rauha Uotila, nti L. Ruohonen, nti A. Ränni. Puheenjohtajana toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä A. Ränni.

1 § Päätettiin koota pellavakoneesta vuokraa 150 mk päivässä.
2 § Martat järjestivät tarjoilun Paimion talkookokoukselle, jossa tarjottiin korviketta, pullaa ja pikkuleipää.
3 § Pidetään kevätjuhla ja myyjäiset 3 p:nä kesäk. klo 19. Puhujaksi pyydetään rva Kiviluoto Turusta, lasten ohjelmaa. Kerätään paketteja, jotka myydään huutokaupalla, sisäänpääsy on vapaa. Ravintolasta huolehtii nti L. Ruohonen ja lehti-ilmoituksista em. E. Uotila.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta Ruusuvirralla 16 p:nä lokakuuta 1945. Läsnä olivat seuraavat jäsenet op. E. Linnovaara, em. E. Uotila, em. E. Marttila, em. I. Mäkelä, em. H. Ali-Halla, nti L. Ruohonen ja nti A. Ränni. Puheenjohtajana toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä nti A. Ränni.

1 § Marttaliitto järjestää näytelmäkurssit Helsinkiin, nti Liisa Hahkapyöli valittiin näille kursseille, mutta hän kieltäytyi vähän ennen kurssien alkamista, eikä voitu enää valita toista hänen tilallensa.
2 § Opettaja Linnovaaraa on pyydetty Piiriliitosta Nuoriso Raittiuskursseille Helsinkiin ja hän on myös luvannut lähteä.
3 § Pellavakoneen vuokra päätettiin korottaa 250 mk:aan päivältä. Siitä on joitakin osia särkynyt ja em. Marttila lupasi toimittaa sen korjattavaksi.
4 § Piiriliitosta saadaan hautausmaapäivien tilalle havaintoesitys.
5 § Päätettiin kieltäytyä Mannerheimin Lastensuojeluliiton ehdotukseen järjestää keväällä yhteiset Kodinhoitokurssit.
6 § Turun Marttayhdistyksen kuoro järjestää laulajaiset Paimion kirkkoon ja Marttayhdistys järjestää näille korviketarjoilun.
7 § Pikkujoulujuhla ja myyjäiset päätettiin pitää 25 p:nä marrask. Ohjelmaan tuli mm. tervehdyspuhe nti L. Ruohonen, juhlapuhe rva Kiviluoto. Ravintolasta huolehtii nti Aili Ränni.


Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokous Rännillä 16 p:nä marrask. 1945. Läsnä olivat seuraavat jäsenet op. E. Linnovaara, em. E. Uotila, em. E. Marttila, em. I. Mäkelä, em. H. Ali-Halla, rva T. Ruusuvirta, nti L. Ruohonen ja nti Aili Ränni. Puheenjohtajana toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä A. Ränni.

2 § Turun Marttayhdistyksen kuoro järjestää laulajaiset Paimion kirkossa 25 p:nä marrask. ja tänne lähetettiin pääsylippuja myytäväksi ennakolta 550 kpl. Näitä jaetaan myös kerhoille.
3 § Keskusteltiin vielä siitä joulujuhlasta. Ohjelmassa mm. puhe rva Kiviluoto, Turusta tulee muutamia henkilöitä, jotka laulavat, luentaa em. Uotila, op. Lummevuo johtaa lausuntaa ja laulua. Pakettia keräävät Helmi Järvinen, Alise Ruusuvirta, Aino Ilola, Alta Lehtimäki, Helvi Silanto. Korvikkeen hinta 5 mk.
4 § Pellavakoneen vuokra muutettiin tuntimaksuksi 30 mk jäseniltä ja ei jäseniltä 50 mk.


Vuosikertomus 1945 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Niin se aika vaan menee ihan huomaamatta, taas on vuosi vierähtänyt edellisestä vuosikokouksesta. Hiljaisessa työn ja toiminnan merkeissä on Paimion Marttayhdistyskin päättänyt toimintavuoden 1945. Mitään suuria tosin ei ole aikaan saatu, mutta älkäämme pientäkään halveksiko. Työsuunnitelma on saatu toteutetuksi ja ompeluillat olleet säännöllisesti ja niissä osanottajia runsaasti.

Jäseniä Paimion Marttayhdistyksessä on 113 eli sama kuin viime vuonna.

Kerhoja on 3: Vistan, Kevolan ja Kalevan kerhot.

Johtokunnan jäsenet ovat: puheenjohtajana op. Esteri Linnovaara, varapuheenjohtajana em. Elin Uotila, sihteerinä nti Aili Ränni, rahastonhoitajana nti Lyyli Ruohonen ja muina jäseninä em. Esteri Marttila, em. Irja Mäkelä, em. Hanni Ali-Halla, rva Toini Ruusuvirta ja nti Rauha Uotila. Kolme viimeksi mainittua varajäseninä.

Tilintarkastajina ovat olleet nti Tilda Säleikkö ja emäntä Alma Pietilä, varalla op. Tellervo Lummevuo ja nti Rauha Uotila.

Johtokunnan kokouksia on ollut 6 ja niissä osanottajia yhteensä 39.

Yleisiä kokouksia on ollut 1 ja siinä osanottajia 17.

Paimion Marttayhdistystä olivat edustamassa Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton vuosikokouksessa rva Toini Ruusuvirta, rva Helmi Järvinen ja nti Helvi Ali-Halla.

Helmikuussa yhdistys järjesti yhdessä Maatalousnaisten kanssa Kodinhoitokurssit Paimion Yhteiskoululla. Kurssit olivat iltakurssit ja ne kestivät 12 päivää. Kursseja johti konsulentit Sillanpää ja Hämäläinen. Luennoitsijoina olivat kirkkoherra Kantele, tri Nikula, johtaja Mäkelä, op. Linnovaara, rva Karjalainen sekä terveyssisar Vartiainen. Osanottajia oli noin 70 henkeä. Kurssien päättäjäisiksi järjestettiin häät juhlapäivällisineen ja vaihtelevine ohjelmineen.

Huhtikuussa oli Keskikylässä lavakurssit, opettajana toimi nti Aili Viertokangas, osanottajia oli 40.

Huhtikuun 24 p:nä oli havaintoesitys pöydänkattamisesta Sukselan Marttilassa, opettajana toimi konsulentti Sillanpää, osanottajia oli 47 henkeä.

Toukokuun 25 p:nä oli havaintoesitys Ali-Hallalla värjäämisestä, osanottajia oli 20 henkeä ja opettajana toimi nti Maila Hämäläinen.

Marraskuun 20 p:nä oli Kuotisella havaintoesitys kaislatöistä, opettajana oli nti Aili Viertokangas, osanottajia oli 7 henkeä.

Yhdistyksemme puheenjohtaja op. Esteri Linnovaara sai tilaisuuden olla mukana Nuoriso Raittiuskursseilla Helsingissä.

Piiriliiton toimihenkilökursseilla olivat nti Lyyli Ruohonen ja nti Aili Ränni.

Nuorisotyöntekijäkursseilla Turussa olivat op. Esteri Linnovaara ja nti Liisi Leino.

Palmusunnuntaina oli kerhojen kanssa yhteinen yleisöjuhla Yhteiskoululla, ohjelmassa oli tervehdyspuhe (op. Linnovaara), lausuntaa (rva Mäkelä), yksinlaulua (rva Lehtonen), puhe (kirkkoherra Keppo), kuorolausuntaa, voimisteluesitys, juhlapuhe (rva Kiviluoto), näytelmä "Yö ja päivä", lopettajaissanat (kirkkoherra Kantele). Ravintolassa myytiin korviketta, pullaa ja hernekeittoa. Puhdas tulo 5.738 mk luovutettiin Kansanavulle ja siirtoväen hyväksi. Juhla oli kaikin puolin oikein onnistunut, yleisöä oli yli 200 henkeä.

Kesäkuun 3 p:nä oli juhla Sukselan kansakoulussa. Puhujana oli rva Kiviluoto, sekä lasten ohjelmaa. Kerättiin paketteja, jotka myytiin huutokaupalla. Yleisöä oli noin 50 henkeä.

Marraskuun 25 p:nä oli hengellinen juhla Sukselan koululla, ohjelmassa oli mm. tervehdyspuhe nti Lyyli Ruohonen, laulu- ja lausuntanumero "Tuhlaajapoika", esittivät neidit Kivelä ja Kirsti Ketola op. Lummevuon säestämänä, esitelmä nti Kaijala, luentaa em. Elin Uotila, puhe rva Kiviluoto. Myös tähän juhlaan kerättiin paketteja, jotka myytiin huutokaupalla. Ravintola oli myös järjestetty. Juhla oli hyvin onnistunut, yleisöä oli noin 200 henk.

Ompeluiltoja on ollut 11 ja niissä osanottajia 254 eli keskimäärin 23 henkeä kokousta kohti. Ompeluilloissa on entiseen tapaan laulettu, luettu kiertokirjeitä sekä erilaisia ajankohtaisia kirjoituksia, joista mainittakoon "Uusi ilme kansamme kasvoihin" (Erkki Airas), (Maisteri Anneli Kuusi) "Perheenlisää nauttivien parissa", Margit Borg "Naisen vastuu yhteiskunnassa", (Matti Selonen) "Hyvien ihmisten armeija", (tri Roschierin kirjoitus) "Hermostuneisuus ja koti", E. Kilpeläisen kirjasta "Tie rauhaa" kappaleet "Marianpäivänä", "Palmusunnuntaina" ja "Pitkäperjantaina", (Kersti Bergrothin pakina) "Vanhuus", Pellervon kirjoitus "Miksi viihdyn maalla", (Irja Teersuo) "Hoida vaatteesi" sekä "Äidin silmäterä" muistokirjoitus talvisodan ajoilta.

Rahavarat ja omaisuus käyvät ilmi rahastonhoitajan laatimasta tilikertomuksesta.

25 p:nä marraskuuta oli Turun Marttayhdistyksen kuoron konsertti Paimion kirkossa. Laulajille tarjottiin korvike Kotamäellä Paimion Marttayhdistyksen puolesta. Tästä huomaavaisuudesta suuresti kiitollisena lähetti kuoron rahastonhoitaja yhdistykselle 500 mk.

Yhdistyksen jäsenet ovat myyneet Marttaliiton arpoja 50 kpl à 50 mk.

Yhdistyksen pellavaloukku on vakuutettu 11.000 mk.

Ja tässä yhteydessä en voi olla julkituomatta sitä suurta kiitollisuuttamme yhdistyksemme entistä rahastonhoitajaa. em. Esteri Marttilaa kohtaan, joka niin taitavasti ja säästäen hoito yhdistyksemme rahavaroja jo kymmenen vuoden, eikä nytkään vielä kokonaan vapaaksi tahtonut päästä, vaan hoitaa hän vielä edelleen yhdistyksen pellavakoneen tilaukset ja raha-asiat.

Tässä ovatkin suurin piirtein Paimion Marttayhdistyksen viime vuoden aikaansaannokset. Ja koska elämä on ja sen tuleekin olla sitä ainaista eteenpäin pyrkimistä, niin tehkäämme taas nyt alkaneenakin toimintakautena kukin voitavamme yhdistyksemme hyväksi. Sillä tällainen yhdistystoiminta se kasvattaa ja kehittää meitä itse kutakin, niin henkisesti kuin käytännöllisesti.

Johtokunnan puolesta
Esteri Linnovaara
Aili Ränni, sihteeri


1946



Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta op. Linnovaaran luona 10 p:nä tammik. 1946. Läsnä olivat op. E. Linnovaara, em. E. Uotila, em. E. Marttila, em. I. Mäkelä, rva T. Ruusuvirta, nti R. Uotila, nti L. Ruohonen ja nti A. Ränni.

2 § Luettiin kirje, jonka Turun Marttayhdistyksen kuoron rahastonhoitaja oli lähettänyt kiitokseksi heille järjestetystä korviketarjoilusta, kirjeen mukana seurasi lahjana 500 mk.
3 § Laadittiin toimintasuunnitelma vuodelle 1946, päätettiin pitää 4-viikkoiset kutomakurssit, kurssipaikaksi saatiin Majankalma, heiltä saa myös opettaja asunnon. Kurssimaksuksi määrättiin 200 mk. Lehti-ilmoitukset näistä hoitaa em. Uotila. Sekä havaintoesityksenä syöpäläistorjunta.
4 § Luettiin piiriliiton kiertokirje, sekä Marttaliiton kiertokirje n:o 6.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen vuosikokouksessa 5 p:nä helmik. 1946 Majankalmalla. Läsnä oli 30 jäsentä.

1 § Kokouksen avasi yhdistyksen puh.joht. op. Esteri Linnovaara, jonka jälkeen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin op. Aino Lehtisalo ja sihteeriksi rva Elin Uotila.
3 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin nti Aino Laaksonen ja emäntä Elli Hahkapyöli.
6 § Toimintasuunnitelmaan kuluvaa vuotta varten päätettiin ottaa 4-viikkoiset kutomakurssit, vanhasta uutta -kurssit yhdessä Sukselan kansakoulun jatkolaisten kanssa, 1-päiväinen puutarhakurssi, 1-vuotinen pihanhoitokilpailu, syöpäläisten torjunta havaintoesityksenä sekä 2 yleisöjuhlaa.
7 § Jäsenmaksu päätettiin korottaa 20 mk:si. Johtokunnan vaalia ei tänä vuonna toimitettu, vaan sen kokoonpano on ennallaan.
8 § Edustajiksi piiriliiton vuosikokoukseen valittiin emännät Esteri Marttila, Tyyne Hakala ja Elli Hahkapyöli, varalle nti Hilkka Väänänen ja nti Kyllikki Kraakkussuo.
9 § Tilintarkastajiksi valittiin nti Tilda Säleikkö ja emäntä Esteri Marttila, varalle op. Tellervo Lummevuo ja nti Rauha Uotila.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa op. Linnovaaran luona 28/3-46. Läsnä olivat seuraavat jäsenet: E. Linnovaara, E. Marttila, L. Ruohonen, I. Mäkelä, R. Uotila ja E. Uotila. Puhetta johti E. Linnovaara ja sihteerinä toimi E. Uotila.

2 § Yhdistyksen sihteerille Aili Rännille päätettiin ostaa häälahja. Lahjan ostajaksi valittiin em. I. Mäkelä ja em. E. Uotila.
3 § Luettiin Varsinais-Suom. Naisten Raittiuskeskuksesta saapunut kirje, jossa kehotettiin viettämään raittiuspäivää. Päätettiin olla viettämättä sitä.
4 § Kansanavun juhlaa ei tänä vuonna pidetä vaan päätettiin lahjoittaa kassasta 1000 mk Kansanavulle.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Sukselan Heikkilässä 24 p:nä toukok. 1946. Puheenjohtajana toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä Aili Ketola. Läsnä olivat op. E. Linnovaara, em. E. Uotila, em. E. Marttila, em. H. Ali-Halla, nti R. Uotila, nti L. Ruohonen, rva T. Ruusuvirta ja em. A. Ketola.

2 § Keskusteltiin sen johdosta, kun Paimion Maatalousnäyttelyyn oli pyydetty Marttayhdistyksen järjestämään ravintolatarpeita, kukin johtokunnan jäsen hankkii osan tarpeista, em. E. Marttila muutaman kilon siirappia, em. H. Ali-Halla perunajauhoja, em. A. Ketola munia, em. I. Mäkelä, rva T. Ruusuvirta, nti R. Uotila kukin maitoa 50 kg.
3 § Keskusteltiin kirjeen johdosta, jonka Turun Ensikotiyhdistys ry. lähetti pyytäen apuamme tässä vaikeassa, mutta perin tärkeässä asiassa. Päätettiin aloittaa vapaaehtoinen keräys asian hyväksi. Kerääjäksi valittiin Aili Ketola.
4 § Keskusteltiin näytelmäkurssien järjestämisestä, jos sellaiset olisi mahdollisuus järjestää vaikka ensi syksynä.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta op. Linnovaaran luona 7 p:nä lokak. 1946. Läsnä olivat seuraavat jäsenet op. E. Linnovaara, em. E. Marttila, em. E. Uotila, em. I. Mäkelä, nti R. Uotila, rva T. Ruusuvirta ja em. A. Ketola. Puheenj. toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä A. Ketola.

2 § Luettiin piiriliiton kiertokirjeitä. Päätettiin lähettää keväällä pidetyn kutomakurssien töitä Piiriliiton järjestämään näyttelyyn Turkuun. Kerääjäksi valittiin nti Siiri Lehto.
3 § Paimion Maatalousnäyttelyn tuloista tuli yhdistyksemme osalle 19.490:50.
4 § Paimion naisjärjestöt järjestävät Kodinhoitokurssit Paimion Yhteiskoululla. Kurssit ovat iltakurssit ja kestävät kaksi viikkoa.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta 13 p:nä jouluk. 1946. Läsnä olivat seuraavat jäsenet op. E. Linnovaara, em. E. Marttila, nti R. Uotila, em. T. Ruusuvirta, em. A. Ketola. Puheenjoht. toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä A. Ketola.

2 § Luettiin piiriliiton kiertokirje.
3 § Lähetetään joulupaketteja Varsinais-Suomen Parantolan potilaille sekä Aapeli Silannolle Kunnalliskotiin.
4 § Ensi vuoden toimintasuunnitelmaan otettiin seuraavat havaintoesitykset omenapuiden leikkaus, maljakoitten asettelu, erikoispesu ja vaihtelua jälkiruokiin.


Vuosikertomus 1946 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Vuosi 1946 on taas vierähtänyt menneisyyteen, tämä oli jo 17 toimintavuosi Paimion Marttayhdistyksen historiassa. Mitään erikoista ei tosin ole aikaan saatu, mutta voimamme mukaan olemme yrittäneet tehdä parhaamme ja niin onkin työsuunnitelma saatu toteutetuksi ja ompeluillat olleet säännöllisesti ja osanottajiakin niissä on ollut kohtalaisesti.

Jäseniä Paimion Marttayhdistyksessä on 110.

Kerhoja on Vistan, Kevolan ja Kalevan kerhot.

Johtokunnan jäsenet ovat puheenjohtajana op. Esteri Linnovaara, varapuheenjohtajana em. Elin Uotila, sihteerinä em. Aili Ketola, rahastonhoitajana nti Lyyli Ruohonen ja muina jäseninä em. Esteri Marttila, em. Irja Mäkelä, em. Hanni Ali-Halla, rva Toini Ruusuvirta ja nti Rauha Uotila. Kolme viimeksi mainittua varajäseninä.

Tilintarkastajina ovat olleet nti Tilda Säleikkö ja em. Esteri Marttila, varalla op. Tellervo Lummevuo ja nti Rauha Uotila.

Johtokunnan kokouksia on ollut 5 ja niissä osanottajia yhteensä 34.

Yleisiä kokouksia on ollut 1 ja siinä osanottajia 30.

Paimion Marttayhdistystä olivat edustamassa Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton vuosikokouksessa em. Esteri Marttila, em. Elli Hahkapyöli ja rva Tyyne Hakala.

Helmikuun 1 p:nä alkoivat 4-viikkoiset kutomakurssit Majankalmalla, opettajana oli nti Aino Lehtisalo ja kurssilaisia oli 12. Kalevalan päivänä oli näyttely Sukselan kansakoululla, mikä oli todistuksena siitä, miten kotoisistakin aineista saadaan ihania ja käytännöllisiä töitä, kun vaan on taitoa ja ahkeruutta.

Illalla oli päättäjäisjuhla myös Sukselan koululla monipuolisine ja hauskoine ohjelmineen. Ohjelmassa oli mm. tervehdyspuhe nti Aino Lehtisalo, lausuntaa esittivät neidit Hilkka Elomaa, Siiri Lehto, kurssilaisten lauluesityksiä, kronikan esitti nti Asta Silvola, "Aino" kuvaelma, kansantanhuja, lopettajaissanat lausui op. Esteri Linnovaara, sekä yhteislaulua. Arvottiin kaakku ja kaitaliina. Juhlassa oli myös ravintola. Yleisöä oli erittäin runsaasti noin 150 henkeä.

Toukokuussa oli puutarhakurssit Sukselan Marttilassa, op. konsulentti Viertokangas, osanottajia oli 14.

Puutarhaneuvoja oli ruiskuttamassa muutamien marttojen kodeissa omenapuita ja marjapensaita.

Marraskuussa järjestivät Paimion eri naisjärjestöt Kodinhoitokurssit Yhteiskoulussa, johon yhdistyksemme otti myös osaa järjestämällä luennoitsijaksi liikuntakasvatuksen opettajan Aino Laitisen Turusta.

Paimion Maamiesseura järjesti Maatalousnäyttelyt 29-30 p:nä kesäk., johon yhdistyksemme otti runsaasti osaa, asettamalla näyttelyyn erilaisia käsitöitä, säilykkeitä, leivonnaisia ym. sekä martat olivat koko ajan niiden järjestelyssä mukana. Palkintoja tuli useita mm. kaksi kunniapalkintoa, nimittäin em. Signe Kantola sai kunniapalkinnon patjakankaasta, ja em. Anna Ruusuvirta piimälimpusta.

Muutamien kutomakurssilaisten töitä oli myös piiriliiton järjestämässä näyttelyssä Turussa.

Ompeluiltoja on ollut 12 ja niissä osanottajia yhteensä 224 eli keskimäärin 19 henkeä kokousta kohti. Ompeluilloissa on entiseen tapaan laulettu, luettu kiertokirjeitä sekä luettu erilaisia kirjoituksia, joista mainittakoon (Irja Kilpeläinen) "Sittenkin kotiin" ja "Kun se parasta on ollut", (E. Kilpeläinen) "Eri teitä Kristuksen luo", (Ville Neuvonen) "Salattuja teitä", (Emäntälehdestä) "Oman nuoruuden taakka", "Porsas", (Kotiliedestä) Isoäiti "Osaatko kuunnella", (Rouva Kaarina) "Sopiiko kirja emännän käteen" sekä kirjoitukset "Onnellinen koti" ja "Rukousten lapsi".

Rahavarat ja omaisuus käyvät ilmi rahastonhoitajan laatimasta tilikertomuksesta.

Kansanavulle lahjoitettiin 1000:-.

Joulupaketteja lähetettiin Varsinais-Suomen Parantolan potilaille.

Piiriliiton arpoja myytiin 200 kpl.

Yllä kerrotuissa merkeissä kului siis Paimion Marttayhdistyksen viime vuosi. Nyt, aloittaessamme taas uutta toimintakautta, ottakoon jokainen martta sydämen asiaksi, että kohta miehuusiän saavuttanut yhdistyksemme toiminta ei saa lamaantua, vaan yhä uudestaan monipuolistua ja vilkastua.

Johtokunnan puolesta
Esteri Linnovaara
Aili Ketola, sihteeri

1947


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen vuosikokouksesta 17 p:nä tammik. 1947 Ali-Hallalla. Läsnä oli 14 jäsentä.

1 § Kokouksen avasi yhdistyksen puh.j. op. Esteri Linnovaara, jonka jälkeen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin konsulentti Toini Miettinen ja sihteeriksi em. Aili Ketola.
3 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin em. Hanni Ali-Halla ja nti Hilkka Toivonen.
4 § Luettiin vuosikertomus ja tilit ja tilintarkastuskertomus.
5 § Myönnettiin vastuuvapaus johtokunnalle.
6 § Ensi vuoden toimintasuunnitelmaan tuli puutarhakurssit, erikoispesu, maljakoiden asettelu ja vaihtelua jälkiruokiin sekä kutomakurssit, jos huone saadaan sekä pidetään kaksi yleisöjuhlaa. Kevättalvella toinen ja toinen pikkujoulun aikaan.
7 § Jäsenmaksu päätettiin pitää entisenä nim. 20 mk.
8 § Toimitettiin johtokunnan vaali, arvan kautta erovuoroon tulivat em. Irja Mäkelä, em. Aili Ketola ja nti Lyyli Ruohonen, sekä varajäsen nti Rauha Uotila, jotka kaikki valittiin uudelleen. Johtokunnan virkailijat jäivät entiselleen. Kunniajäseneksi kutsuttiin em. Hanni Ali-Halla.
9 § Edustajiksi Piiriliiton vuosikokoukseen valittiin em. Meeri Kolhonen, nti Laura Salovaara ja nti Hilkka Toivonen, varalle em. Alta Lehtimäki ja em. Aili Ketola ja rva Helmi Järvinen.
10 § Tilintarkastajiksi valittiin nti Tilda Säleikkö ja herra Väinö Järvinen, varalle op. Tellervo Lummevuo ja em. Esteri Marttila.
11 § Huoltoemänniksi valittiin em. Aune Tammisto, em. Alma Pietilä, em. Elin Uotila, rva Tyyne Hakala, rva Toini Ruusuvirta, nti Lyyli Ruohonen, nti Edit Marttila ja nti Helvi Ali-Halla.


Aune Tammisto



Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 6 p:nä helmik. 1947. Läsnä olivat em. Hanni Ali-Halla, op. Esteri Linnovaara, em. Elin Uotila, em. Esteri Marttila, em. Irja Mäkelä, nti Lyyli Ruohonen, rva. Toini Ruusuvirta ja em. Aili Ketola.

2 § Päätettiin pitää myyjäiset Sukselan koulussa maaliskuussa. Ohjelmaan tuli mm. tervehdyspuhe op. E. Linnovaara, puhe rva Kiviluoto, lasten ohjelmaa. Pakettia keräämään valittiin nti Kaija Pietilä, nti Helvi Silanto, nti Irma Pekkonen, nti Meeri Joukas, nti Kyllikki Kraakkussuo ja em. Meeri Kolhonen. Ravintolasta huolehtii rva Helmi Järvinen ja nti Hilkka Toivonen. Arvotaan kahvia, joka on saatu lahjaksi.
3 § Mennään retkeilylle Kunnalliskotiin Marianpäivänä klo 2. Tarjotaan hoidokeille kahvia ja pullaa, leipomisesta huolehtii rva Toini Ruusuvirta.
4 § Käsiteltiin Kunnallislehdessä ollutta ilmoitusta, jossa kaikkia naisjärjestöjä kehotettiin osallistumaan naisten äänioikeuden 40-vuotisjuhlaan. Päätettiin kuitenkin olla osallistumatta, koska yhdistyksen oma juhla on myös maaliskuussa.
5 § Luettiin piiriliiton kiertokirjeet no 1.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa op. Linnovaaran luona 22 p:nä huhtik. 1947. Läsnä olivat op. Linnovaara, em. Ali-Halla, em. Uotila, em. Marttila, em. Mäkelä, nti Uotila, nti Ruohonen ja em. Ketola. Puheenjohtajana toimi op. Linnovaara ja sihteerinä em. Ketola.

2 § Viime vuosi oli kilpailuvuosi ja yhdistyksemme tuli neljänneksi ja saatiin kunniakirja, johon päätettiin laittaa lasi ja kehykset.
3 § Keskusteltiin pellavakoneen myynnistä, mutta jätettiin se syksyyn.
4 § Päätettiin ottaa myytäväksi Vistan kerhon kevätjuhlan pääsylippuja.
5 § Päätettiin mennä kesällä retkeilylle Kemiöön.
6 § Piiriliiton lomakursseille Pyhärantaan valittiin em. Aina Kankare, em. Helli Silanto ja em. Sandra Salovaara. Maksetaan Silannon 2 vuoden vanhan lapsen ruoka, jonka emäntä saa ottaa mukaansa.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta 10 p:nä marrask. 1947 op. Linnovaaran luona. Läsnä olivat em. H. Ali-Halla, em. E. Uotila, em. E. Marttila, em. I. Mäkelä, rva T. Ruusuvirta, nti R. Uotila, nti L. Ruohonen ja em. A. Ketola. Puheenj. toimi op. Linnovaara ja sihteerinä A. Ketola.

2 § Luettiin kiertokirje, jonka Suomen Naisjärjestöjen keskusliiton siveellisyyskomitea ry. on lähettänyt, jossa kehotettiin vaalipäivinä järjestämään keräys mainitun järjestön työn tukemiseksi.
3 § Pellavakoneen paikka on tästä lähtien koulun vajassa.
4 § Luettiin piiriliiton kiertokirje.


Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokous 16 p:nä jouluk. 1947 op. Linnovaaran luona. Läsnä olivat op. Linnovaara, em. E. Uotila, em. E. Marttila, nti R. Uotila, nti L. Ruohonen, em. A. Ketola. Puheenj. toimi op. Linnovaara, sihteerinä A. Ketola.

2 § Ensi vuoden työsuunnitelmaan tuli 1-viikkoiset ruuanlaittokurssit, kakkujen koristelu, koristetut voileivät, erikoispesu ja pukujen suojaaminen.
3 § Puutarharuisku olisi paikkakunnalle erittäin tarpeellinen, mutta se tarvitsisi hoitajan. L. Ruohonen valittiin tiedustelemaan hoitajaa, jos sellainen saadaan, niin ostetaan puutarharuisku.


Vuosikertomus 1947 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Vuosi on taas vierähtänyt eteenpäin. Niin on Marttayhdistyksenkin laadittava toiminta ja tilinpäätös kuluneelta vuodelta. Näin vuoden lopulla, kun tarkastelee yhdistyksen toimintaa, tuntee miten paljon on laimin lyönyt, paljon enemmän olisi pitänyt tehdä ja toimia.

Jäseniä Paimion Marttayhdistyksessä on 163, jäsenmäärä on lisääntynyt 53:lla.

Kerhoja on Vistan, Kevolan ja Kalevan kerhot.

Johtokunnan jäsenet ovat puheenjohtajana op. Esteri Linnovaara, varapuheenjohtajana em. Elin Uotila, sihteerinä em. Aili Ketola, rahastonhoitajana nti Lyyli Ruohonen ja muina jäseninä em. Esteri Marttila, em. Irja Mäkelä, rva Toini Ruusuvirta, nti Rauha Uotila, kaksi viimeksi mainittua varajäseninä, kunniajäsenenä em. Hanni Ali-Halla.

Tilintarkastajina ovat olleet nti Tilda Säleikkö ja herra Väinö Järvinen, varalla op. Tellervo Lummevuo ja em. Esteri Marttila.

Johtokunnan kokouksia on ollut 4 ja niissä osanottajia 29.

Yleisiä kokouksia on ollut 1 ja siinä osanottajia 14.

Paimion Marttayhdistystä olivat edustamassa Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton vuosikokouksessa em. Meeri Kolhonen ja nti Hilkka Toivonen.

Helmikuussa oli havaintoesitys vaihtelua jälkiruokiin Pennaisten Kankareella, op. oli konsulentti Toini Miettinen ja osanottajia oli 17.

Maaliskuussa oli havaintoesitys maljakoiden asettelu Keskikylässä, täällä vierailivat Vistan kerhon jäsenet, ohjelmassa oli mm. op. Esteri Linnovaaran tervetuliaissanat, laulua säestäjänä rva Suo, sitten seurasi havaintoesitys, opettajana oli konsulentti Aili Viertokangas. Ketjulaulua, tyttönen Leena Rinne lausui, nti Kirsti Ketola luki kirjasta "Kyynel ja kammio" kappaleen Laulaen kärsimyksiin, lopuksi rva Suo kiitti heille järjestetystä vierailusta, osanottajia oli 58.

Huhtikuussa oli Hahkapyölissä havaintoesitys omenapuiden leikkaus ja ruiskutus. Opettajana oli konsulentti Aili Viertokangas, osanottajia oli 16.

Eräänä kauniina maaliskuun sunnuntaina tekivät johtokunnan jäsenet retken Paimion Kunnalliskotiin. Hoidokeille tarjottiin kahvia ja leipää, op. Linnovaara puhui ja laulettiin yhdessä.

29 p:nä kesäkuuta tehtiin retki Kemiön Viikin Marttayhdistyksen järjestämille kesäjuhlille. Matka oli erittäin virkistävä, osanottajia oli 20.

Syyskuun viimeisenä sunnuntaina tehtiin retki Tarvasjoen marttojen vieraaksi, osanottajia oli 15.

Maaliskuun 2 p:nä oli Sukselan kansakoulussa myyjäiset, ohjelmasta mainittakoon tervehdyspuhe op. Esteri Linnovaara, puhe rva Helmi Kiviluoto sekä erittäin kaunista lasten ohjelmaa. Paketteja oli kertynyt aika paljon, joten taloudellinen tulos oli hyvä. Juhlassa oli myös ravintola. Yleisöä oli noin 150 henkeä.

Tänä vuonna järjestivät martat myös äitienpäivät Sukselan kansakoulussa. Ohjelmassa oli  mm. yhteislaulua, tervehdyspuhe, lausuntaa, puhe op. Esteri Linnovaara, kuorolaulua, esitelmä "Lasten terveyden hoidosta" op. Tellervo Lummevuo, runo "Minä aikana ihminen kaunein on" esitti Meeri Joukas kuoron säestäessä, vuoropuhelu "Äidin haudalla". Tarjoiluna oli kaksi kertaa kahvia. Vieraita oli 74.

Ompeluiltoja on ollut 12 ja niissä osanottajia yhteensä 292. Ompeluilloissa on entiseen tapaan laulettu, luettu kiertokirjeitä sekä luettu erilaisia kirjoituksia. Toukokuun ompeluilta Arossa muodostui erikoisen onnistuneeksi, siellä nimittäin vierailivat Tarvasjoen martat oikein runsaslukuisina. Heidät otettiin vastaan laululla, tervehdyssanat lausui op. Esteri Linnovaara, rva Helmi Kiviluoto piti puheen, nuoret martat esittivät laulua op. Tellervo Lummevuon johdolla, lausuntaa esitti nti Meeri Joukas kuoron säestäessä, sekä reipasta yhteislaulua. Vieraiden puolesta kiitti rva Minne Laine.

Rahavarat ja omaisuus käyvät ilmi rahastonhoitajan laatimasta tilikertomuksesta.

Paimion Marttayhdistys sai Marttapiiriliiton välityksellä lähettää kolme äitiä Länsirannan lomakotiin. Siellä olivat em. Aina Kankare, em. Sandra Salovaara ja em. Helli Silanto ja Silannon kaksivuotias Ulla-tyttö, jonka ruuan yhdistys maksoi.

Yhdistys on edelleen huolehtinut kummilapsestaan.

Kodin ja työn arpoja myytiin 50 kpl, arvan hinta 100 mk.

19 p:nä toukok. kunnioitti yhdistys em. Elli Heimon muistoa adressilla.

Tässä ovatkin pääpiirteet yhdistyksemme viime vuoden toiminnasta. Ja nyt taas jokainen martta lähteköön reippain ja innostunein mielin jatkamaan jo alkanutta toimintakautta.

Johtokunnan puolesta
Esteri Linnovaara
Aili Ketola, sihteeri


1948

27.1.1948 ompeluilta ja vuosikokous Ali-Hallalla. Puhui Rva Kiviluoto.
17.2.1948 ompeluilta Kuotisella. Ohjelma. Konsulentti Viertokankaan havaintoesitys "pukujen suojaaminen". Laulettiin Marttojen laulukirjasta sekä myöskin ketjulauluja, konsul. Viertokankaan johdolla vielä leikittiin.
16.3.1948 ompeluilta Keskikylässä.
9.4.1948 ompeluilta Majankalmassa. Kaakkujen koristelu, konsulentti Miettinen.
18.5.1948 ompeluilta Ruusuvirralla.
10.6.1948 ompeluilta Kankareella.
20.7.1948 ompeluilta Oinilan Peltoalhossa.
10.9.1948 ompeluilta Kruuvaisten Marttilassa Sirkka Alavan luona. Terveydenh.-lehdestä Rintasyöpä.
21.9.1948 ompeluilta Sukselan Marttilassa. Luettiin kirjaa "Äidin sydän" hengellinen kirja.
2.11.1948 ompeluilta Vuolteen Riihilässä. Rouva Helmi Kiviluoto kertoi Amerikan matkastaan.
23.11.1948 ompeluilta Kruuvaisten Penttilässä. Konsulentti Viertokangas piti havaintoesityksen lahjapakettien valmistuksesta. Nuoret martat esittivät laululeikin. N:ti Elsa Helén puhui.
7.12.1948 ompeluilta Siililän Lautkankareella. Luettiin kirj. "Äidin sydän", "Muistojen puutarha".
14.12.1948 Marttailta pikkujoulun merkeissä Kruuvaisten Marttilassa. Yleisöä oli 70 henkeä. Ohjelmassa oli talousopettaja Teriön esitelmä Joulukoristeiden laitto oljista ym. Runo. Laulettiin joululauluja. Lopuksi leikittiin. Myytiin koristekaakku huutokaupalla 385 mk. Emäntälehden joulunumeroa myytiin 20 kpl.

Vuoden 1948 alkuperäiset vihkomerkinnät


Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokous Uotilassa 9/1-48. Läsnä olivat op. E. Linnovaara, em. E. Uotila, em. I. Mäkelä, rva T. Ruusuvirta, nti L. Ruohonen, nti R. Uotila ja em. A. Ketola.

2 § Havaintoesitykset ovat seuraavasti pukujen suojaaminen helmik. Kuotisella, kakkujen koristelu huhtik. Majankalmalla, koristetut voileivät kesäk. Kankareella, erikoispesu toukok. Ruusuvirralla, 1 viikon kestävät ruuanlaittokurssit Kajanojalla alkavat 1 pnä maalisk.
3 § Kiertokirje no 2 luettiin.
4 § Päätettiin ostaa em. Hanni Ali-Hallalle kullattu marttamerkki, nti Lyyli Ruohonen sai asian hoitaakseen.
5 § Mennään Kunnalliskotiin 14 p:nä maalisk. Leipomisesta huolehtii em. Irja Mäkelä.
6 § Pidetään Kiven juhla lokakuussa.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen vuosikokouksesta 27 p:nä 1948 Ali-Hallalla. Läsnä oli 17 jäsentä.

1 § Kokouksen avasi yhdistyksen puheenjohtaja op. Esteri Linnovaara. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin rva Helmi Kiviluoto ja sihteeriksi em. Aili Ketola.
3 § Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin em. Signe Kantola ja rva Toini Ruusuvirta.
4 § Luettiin vuosikertomus, joka hyväksyttiin.
5 § Esiteltiin tilit tarkastettuina ja myönnettiin tili- ja vastuuvapaus tilivelvollisille.
6 § Toimintasuunnitelmaan tuli 1-viikkoiset ruuanlaittokurssit, kakkujen koristelu, koristetut voileivät, erikoispesut, pukujen suojaaminen, nuorisotyö.
7 § Edustajiksi piiriliiton vuosikokoukseen valittiin nti Lyyli Ruohonen, nti Laura Salovaara, nti Meeri Joukas, rva Tyyne Hakala, varalle em. Signe Kantola ja em. Hanni Ali-Halla.
8 § Päätettiin tästä lähtien ompeluseuroissa harjoitella uusia lauluja ja leikkejä. Laulun johtajiksi valittiin op. Tellervo Lummevuo ja rva Kirsti Vehanto. Leikin johtajiksi nti Meeri Joukas ja nti Laura Salovaara.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa Keskikylässä 16 p:nä maalisk. 1948. Saapuvilla olivat op. Esteri Linnovaara, em. Elin Uotila, em. Irja Mäkelä, nti Rauha Uotila. Puheenjohtajana toimi op. Esteri Linnovaara ja sihteerinä em. I. Mäkelä.

2 § Keskusteltiin Piiriliitolta saapuneen kirjeen johdosta, jossa pyydettiin yhdistykseltä lahjaksi hyvää arpajaisvoittoa tai vastaavasti rahaa. Päätettiin antaa 1000:- mk.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta 29 p:nä lokak. 1948 op. Linnovaaran luona. Läsnä olivat op. Esteri Linnovaara, em. Esteri Marttila, em. Irja Mäkelä, em. Toini Ruusuvirta, nti Rauha Uotila, nti Lyyli Ruohonen ja em. Aili Ketola. Puheenjohtajana toimi op. Esteri Linnovaara ja sihteerinä Aili Ketola.

2 § Yhdistykselle tilataan emäntälehti ja Marttaliitosta tilataan kolme esitelmää, "Emännän työn helpoittaminen". Inkeri Miettinen, "Kodin hengestä". Margit Borg-Sundman "Murrosikäinen tyttö". Sirkka Kouki, "Nainen maaseudun elämässä".
3 § Marttayhdistys saa kaksi Ameriikan pakettia, toinen annetaan rva Maire Tuomiselle ja toinen Hulda Hiirelle.
4 § Jos piiriliitossa on vielä myymättä pitokalusto päätettiin se ostaa.
14 p:nä marrask. pidetään myyjäiset, piiriliitosta pyydetään esitelmä ja nuoret martat esittävät muuta ohjelmaa. Ravintolasta huolehtii rva Toini Ruusuvirta.
2 adventtisunnuntaina pidetään joulujuhla klo 1/2 8 illalla.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksesta op. Linnovaaran luona 16 p:nä jouluk. 1948. Läsnä oli op. Linnovaara, em. E. Marttila, em. Irja Mäkelä, em. E. Uotila, nti L. Ruohonen ja em. A. Ketola. Puhj. toimi op. E. Linnovaara ja sihteerinä em. A. Ketola.

2 § Ensi vuoden toimintasuunnitelmaan tuli 6-viikkoiset kutomakurssit, kurssipaikaksi saatiin Rukkijoen Yli-Frosti. Sitten pidetään seuraavat havaintoesitykset Miehen puvun prässäys, pikaruokia vieraille ja perunajauholeivonnaiset.
3 § Ostetaan 150 hengen pitokalusto.


Vuosikertomus 1948 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Taasen on vuosi vierähtänyt menneisyyteen. Tämä olikin jo yhdeksästoista Paimion Marttayhdistyksen toimintavuosi. Se on ollut hiljaista toimintaa, kuten edellisetkin vuodet.

Jäseniä Paimion Marttayhdistyksessä on 167, jäsenmäärä lisääntynyt 4:llä.

Kerhoja on kolme, Vistan, Kevolan ja Kalevan kerhot.

Johtokunnan jäsenet ovat puh.j. op. Esteri Linnovaara, varapuh.j. em. Elin Uotila, sihteerinä em. Aili Ketola, rahastonhoitajana nti Lyyli Ruohonen, muina jäseninä em. Esteri Marttila, em. Irja Mäkelä, rva Toini Ruusuvirta, nti Rauha Uotila, kaksi viimeksi mainittua varajäseninä, kunniajäsenenä em. Hanni Ali-Halla.

Tilintarkastajina ovat olleet herra Väinö Järvinen, nti Tilda Säleikkö, varalla op. Tellervo Lummevuo ja em. Esteri Marttila.

Johtokunnan kokouksia on ollut 4 ja niissä osanottajia 24.

Yleisiä kokouksia on ollut 1 ja siinä osanottajia 20 henkeä.

Paimion Marttayhdistystä olivat edustamassa Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton vuosikokouksessa nti Lyyli Ruohonen, nti Laura Salovaara, nti Meeri Joukas ja rva Tyyne Hakala.

Helmikuussa oli havaintoesitys pukujen suojaaminen Kuotisella, opettajana oli konsulentti Aili Viertokangas, osanottajia oli 27.

Maaliskuun 1 p:nä alkoivat 1 viikon kestävät ruuanlaittokurssit Kajanojalla, osanottajia oli 8, opettajana oli nti Nykrén. Päättäjäisohjelmassa oli mm. kahvi, yhteislaulua, kuva-arvoitus, laulua "Nainen hallitsee", kronikka. Lopuksi oli huutokauppa ja arvontaa.

Huhtikuussa oli Majankalmalla havaintoesitys kakkujen koristelu. Opettajana oli konsulentti Toini Miettinen, osanottajia oli 34 henkeä.

Toukokuussa oli Ruusuvirralla havaintoesitys kesäkukista, osanottajia oli 28, opettajana toimi konsulentti Aili Viertokangas.

Kesäkuussa oli Pennaisten Kankareella havaintoesitys koristetuista voileivistä, opettajana oli konsulentti Toini Miettinen.

Täällä vierailivat Liedon Yliskulman martat, aluksi laulettiin yhdessä, opettaja Esteri Linnovaara lausui vieraat tervetulleeksi, rva Enna Pietilä lausui Koskenniemen runon "Unta" ja Oiva Paloheimon "Auttamaton Pekka", luettiin kiertokirje sekä laulettiin yhdessä paljon. Arvottiin kaksi kaakkua ja nautittiin herkullisia voileipiä. Lopuksi rva Oksanen lausui kiitokset heille järjestetystä vierailusta.

Joulukuussa oli konsulentti Aili Viertokangas Sukselan kansakoululapsille opettamassa joulukoristeluja.

Maalisk. 14 p:nä olivat martat tervehdyskäynnillä Kunnalliskodissa. Tarjottiin hoidokeille kahvit pullan, piparkakun ja kääretortun kera. Pastori Lehtonen puhui ja rva Lehtonen esitti yksinlaulua.

Elokuun 8 p:nä tehtiin retki Lepaan puutarhanäyttelyyn, osanottajia oli 25 henkeä. Selostuksen tästä retkestä teki Sukselan Heikkilän ompeluseurassa rva Tyyne Hakala.

14 p:nä marraskuuta oli Sukselan kansakoulussa myyjäiset. Ohjelmassa oli mm. op. Esteri Linnovaaran esitelmä "Kaksi kotia" sekä runsaasti nuorten ohjelmaa. Pakettia oli kertynyt aika paljon, jotka myytiin huutokaupalla. Ravintolassa myytiin kahvia ja pullaa. Yleisöä oli noin 120 henkeä.

Jouluk. 14 p:nä oli Marttailta pikkujoulun merkeissä Kruuvaisten Marttilassa. Ohjelmassa oli talousopettaja Teriön esitelmä joulukoristeluja oljista ym., runo, laulettiin joululauluja ja lopuksi leikittiin. Tilaisuudessa myytiin täytekaakku huutokaupalla. Yleisöä oli 70 henkeä, Matit mukana.

Ompeluiltoja on ollut 12 ja niissä osanottajia 303 eli 25 henkeä kokousta kohti. Ompeluilloissa on entiseen tapaan laulettu, luettu kiertokirjeitä, sekä useita hengellisiä että muita kirjoituksia. Vuolteen Riihilän ompeluseuraan saimme vieraaksi rva Helmi Kiviluodon. Hän kertoi Ameriikan matkastaan. Sekä Kruuvaisten Penttilän ompeluseuraan konsulentti Aili Viertokankaan. Hän taas opetti meille miten kaunis joulupaketti tehdään.

Rahavarat ja omaisuus käyvät ilmi rahastonhoitajan laatimasta tilikertomuksesta.

Nuoriso-ohjaajakursseilla Turussa olivat rva Tyyne Hakala, neidit Hilkka Toivonen ja Asta Silvola.

Piiriliitolle lahjoitettiin 1000:- arpajaisia varten. Piiriliiton arpoja myytiin 200 kpl.

Emäntälehden joulunumeroa myytiin 200 kpl. Yhdistys on edelleenkin huolehtinut kummilapsestaan.

Pitemmälti ei nyt taas olekaan kertomista viime vuoden toiminnasta. Ehkäpä jokainen martta yrittää tehdä parhaansa, että ensi vuodesta saataisiin niin tulosrikas kuin mahdollista, että voisimme tyydytyksellä päättää yhdistyksemme 20-vuotistaipaleen.

Johtokunnan puolesta
Esteri Linnovaara
Aili Ketola, sihteeri


1949

18.1.1949 ompeluilta ja vuosikokous Ali-Hallalla.
15.3.1949 ompeluilta Majankalmalla.
29.3.1949 ompeluilta Episten Metsärannassa. Havaintoesitys pikaruokaa vieraille, konsulentti Toini Miettinen.
29.4.1949 ompeluilta Kajanojalla. Kotitaloutta kansakouluissa esitelmöi talousopettaja Aune Laitinen.
17.5.1949 ompeluilta Järvisellä. Havaintoesitys perunajauholeivonnaiset, konsulentti Toini Miettinen.
7.6.1949 ompeluilta Arossa. Marttaillassa pidetyn esityksen aihe: "Lapsen rankaiseminen". Terveyssisar.
28.6.1949 ompeluilta Kruuvaisten Ruohosella. Luettiin Emäntälehdestä "Rakas kotimme".
19.7.1949 ompeluilta Ruusuvirralla. Luettiin Kotiliedestä "Elänkö minä", Vaasa-lehdestä "Marttatyön johtavia periaatteita", Impi Aronahon pakina, Kersti Bergroth kirj. "Mielikuvitusta".
30.8.1949 ompeluilta Kruuvaisten Marttilassa. Vietettiin muistohetki opettaja Laaksoselle opettaja Linnovaaran pitämällä puheella. N:ti Elsa Helén esitti sepittämänsä runon omistettu Paimion "maamiehelle". Laulettiin useita hengellisiä lauluja.
20.9.1949 ompeluilta Vuolteen Riihilässä. Esitelmä vitamiineista, opettaja Aune Laitinen.
4.10.1949 ompeluilta opettaja Esteri Linnovaaran luona. Annettiin kultainen marttamerkki emäntä Hanni Ali-Hallalle. Tässä tilaisuudessa puhui konsulentti Aili Hotokka. Opettaja Lummevuo luki kertomuksen. Laulettiin.
8.11.1949 ompeluilta Hahkapyölissä. Rouva Helvi Karjalainen "Kansanomaiset käsityöt".
22.11.1949 ompeluilta Uotilassa. Havaintoesitys joulukoristeista Maija Markkula, kerhoneuvoja.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen vuosikokouksesta 18 p:nä tammik. 1949 Ali-Hallalla. Läsnä oli 25 jäsentä.

1 § Kokouksen avasi yhdistyksen puheenjohtaja op. Esteri Linnovaara. Kokouksen puheenj. valittiin konsulentti Toini Miettinen ja sihteeriksi op. Marjatta Takala.
3 § Luettiin vuosikertomus, joka hyväksyttiin.
4 § Esitettiin tilit tarkastettuina ja myönnettiin tili- ja vastuuvapaus tilivelvollisille.
5 § Jäsenmaksun suuruus määrättiin 30:-.
6 § Toimintasuunnitelmaan tuli 6-viikkoiset kutomakurssit, 3 havaintoesitystä Pikaruokia vieraille, Miehen puvun prässäys ja Perunajauholeivonnaiset.
7 § Johtokunnan erovuorossa olevat op. Esteri Linnovaara, em. Elin Uotila, em. Esteri Marttila valittiin uudelleen, varajäsen Rauha Uotilan tilalle valittiin nti Helvi Ali-Halla.
8 § Edustajiksi piiriliiton vuosikokoukseen valittiin em. Martta Peri, nti Kyllikki Kraakkussuo, nti Helvi Ali-Halla ja nti Martta Puusa, varalle neidit Asta Silvola, Ritva Vahtera, Kaija Pietilä ja Kirsti Ketola.
9 § Tilintarkastajat entiset.
10 § Pöytäkirjan tarkastajiksi em. Irja Mäkelä ja nti Edit Marttila.
11 § Ohjelmatoimikuntaan valittiin rva Tyyne Hakala, nti Kirsti Ketola, herrat Veikko Järvinen ja Aarne Suominen, kokoonkutsujaksi op. Tellervo Lummevuo.
12 § Pitokalustotoimikuntaan tuli nti Siiri Penttilä ja nti Lyyli Ruohonen.
13 § Ompeluiltoihin päätettiin ottaa keskusteluja ja alustuksia. Ehdotusten teko jätettiin ohjelmatoimikunnalle.


Ritva Eräharju (os. Vahtera)



Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 15 p:nä maalisk. 1949 Majankalmassa. Läsnä olivat E. Linnovaara, E. Uotila, L. Ruohonen, I. Mäkelä, T. Ruusuvirta, H. Ali-Halla ja A. Ketola.

2 § Naisten Raittiusseuran kokouksessa oli edustajana rva Helli Silanto.
3 § Kevolan kerho on lopettanut toimintansa.
4 § Opettaja Laaksosen 70-vuotispäivän johdosta yhdistys muisti häntä kukkaistervehdyksellä.
5 § Pellavaloukun tuntipalkka korotetaan.
6 § Piiriliiton kiertokirjeen johdosta oli Vistalla kokous, missä valittiin edustaja Marttaliiton vuosikokoukseen. Edustajaksi valittiin rva Mannerberg, varalle em. Esteri Marttila.
7 § Pidetään iltama, pääsymaksu 50 lap 25 mk. Nuoret suorittavat ohjelmaa.
8 § Kultamerkki ostetaan em. Ali-Hallalle.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 2 p:nä toukok. 1949 Sukselan koululla. Läsnä olivat op. E. Linnovaara, em. E. Uotila, em. E. Marttila, nti L. Ruohonen ja nti H. Ali-Halla (sihteeri).

2 § Nuorten toimintaa päätettiin tukea ja annetaan edelleenkin toimia.
3 § Päätettiin järjestää äitienpäiväjuhla Sukselan koululla 8 p:nä toukok. Martat huolehtivat tarjoilusta. Lapsilla ohjelmaa.
4 § Päätettiin piiriliiton pyynnöstä tehdä kaksi esiliinaa, yhdistys hankkii kankaan, muusta huolehtii nti Helvi Ali-Halla.
5 § Marttaliiton 50-vuotisjuhlaan päätettiin tehdä retki. Retkeilyohjelma Helsingissä Presidentinlinna - Lastenlinna - Lastensairaala.
6 § Päätettiin tilata Sotainvaliidijulkaisua 50 kpl. Tilauksen hoitaa em. Elin Uotila.


Pöytäkirja Paimion Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa ompeluseuran yhteydessä opettaja Linnovaaran luona 4/10. Läsnä olivat op. Linnovaara, em. Hanni Ali-Halla, em. Irja Mäkelä, nti Lyyli Ruohonen ja em. Aili Ketola.

1 § Keskusteltiin iltaman järjestämisestä 13 p:nä marrask., puheen pitää rva Hotokka, muusta ohjelmasta huolehtivat nuoret. Johtokunnan jäsenet huolehtivat ravintolasta.


Pöytäkirja tehty Marttayhdistyksen johtokunnan kokouksessa 13/12-49. Läsnä olivat op. Esteri Linnovaara, em. Esteri Marttila, em. Elin Uotila, em. Irja Mäkelä, nti Lyyli Ruohonen ja nti Helvi Ali-Halla.

2 § Lähetettiin em. Helmi Kajanojalle hänen täyttäessään 50 v. atressi ja kukkia.
3 § Päätettiin ostaa 13 ltr kahvipannu marttojen käyttöön.
4 § Arvotaan seinävaate, arvan hinta 25 mk.
5 § Luettiin kiertokirje, koski Marttaliiton arpajaisia. Arpoja ei oteta.
6 § Luettiin piiriliiton kiertokirje, koski toimintasuunnitelmaa. Päätettiin kutomakurssit, jos opettaja saadaan tai kokkikurssi (vaihtoehtoisesti). Havaintoesityksiä omenajälkiruokia, juhlajälkiruokaa, kotijuhlien järjestäminen.


Vuosikertomus 1949 Paimion Marttayhdistyksen toiminnasta

Vuodet vierivät ja vuosikymmenet vaihtuvat, ajassa olemme taas saaneet aloittaa uuden vuosikymmenen. Samoin on yhdistyksemme toiminnassa: kaksi vuosikymmentä jää jo taaksemme. Menkäämme ajatuksissamme kaksi vuosikymmentä taakse päin, miten paljon siihen sisältyy. Lukemattomat kurssit, havaintoesitykset, juhlat ja monen monet muut tilaisuudet, joissa olemme saaneet olla mukana oppimassa ja virkistymässä.

Jäseniä Paimion Marttayhdistyksessä on 168. Vistan ja Kalevan kerhot ovat tänä vuonna tulleet itsenäisiksi yhdistyksiksi. Kevolan kerho on lopettanut toimintansa.

Johtokunnan jäsenet ovat puh.j. opettaja Esteri Linnovaara, varapuh.j. em. Elin Uotila, sihteerinä em. Aili Ketola, rahastonhoitajana nti Lyyli Ruohonen, muina jäseninä em. Esteri Marttila, em. Irja Mäkelä, rva Toini Ruusuvirta, nti Helvi Ali-Halla, kaksi viimeksi mainittua varajäsenenä, kunniajäsenenä em. Hanni Ali-Halla.

Tilintarkastajina ovat olleet herra Väinö Järvinen ja nti Tilda Säleikkö, varalla opettaja Tellervo Lummevuo ja em. Esteri Marttila.

Edustajana Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton vuosikokouksessa oli nti Helvi Ali-Halla. Raittiusseuran kokouksessa rva Helli Silanto. Vapaa-Huollon kokouksessa em. Elin Uotila.

Johtokunnan kokouksia on ollut 6, osanottajia 38.

Yleisiä kokouksia on ollut 1, osanottajia 25.

Tammik. 17 p:nä alkoivat 6-viikkoiset kutomakurssit Rukkijoen Yli-Frostilla. Kurssilaisia oli 20, joista 8 oli koko ajan, muut kaikki lyhempiä aikoja. Opettajana oli nti Marjatta Takala. Kaunis ja runsas näyttely oli todistuksena näidenkin kurssien onnistumisesta.

Majankalmalla oli maaliskuussa havaintoesitys miehen puvun prässäys. Opettajana oli konsulentti Toini Miettinen, osanottajia oli 38.

Havaintoesityksen pikaruokia vieraille piti konsulentti Toini Miettinen Metsärannassa, osanottajia oli 25.

Toukokuussa oli havaintoesitys Järvisellä perunajauholeivonnaisia, opettajana oli konsulentti Toini Miettinen, osanottajia oli 20.

Jouluk. Uotilassa joulukoristeista antoi havaintoesityksen kerhoneuvoja Maija Markkula, osanottajia 32 h.

Maalisk. oli iltama Sukselan koululla. Ohjelmasta huolehtivat opettajat Linnovaara ja Lummevuo, nuoret martat ja matit. Ohjelma oli kokonaan Kivi-aiheinen. Yleisöä oli noin 125 henkeä.

Yhdistys järjesti myös äitienpäivät, ohjelman järjestivät opettajat ja lapset. Ravintolasta huolehtivat martat.

Toukokuussa oli myös nuorten järjestämä juhla Kruuvaisten Marttilassa. Yleisöä 70 henkeä.

Marrask. 13 p:nä oli iltama Sukselan kansakoululla, ohjelmassa oli mm. tervehdyspuhe op. Esteri Linnovaara, yksinlaulua rva Eila Knaapinen, lasten laulua op. Lummevuon johdolla, puhe rva Aili Hotokka, näytelmä "Nummisuutarit" 1 osa, yhteislaulua. Arvottiin kaakku ja sähkövuoka. Yleisöä oli noin 130 henkeä.

Ompeluiltoja on ollut 13 ja niissä osanottajia 296 eli 23 henkeä kokousta kohti. Ompeluillat ovat tänä vuonna olleet erikoisen opettavia, useamman kerran on ollut vieras esitelmöitsijä eri aloilta. Opettaja Aune Laitinen on pitänyt esitelmät "Kotitaloutta kansakoulussa" sekä "Vitamiineista". Rouva Helvi Karjalainen "Kansanomaiset käsityöt". Terveyssisar Hilkka Urkola "Lapsen rankaiseminen". Sekä luettu kiertokirjeitä ja erilaiset kirjoitukset, emäntälehdestä "Rakas kotimme", Kotilieden kirjoitukset "Elänkö minä", "Mielikuvitusta" sekä Impi Aronahon pakina "Eroks". Vaasalahdestä "Marttatyön johtavia periaatteita".

Rahavarat ja omaisuus käyvät ilmi rahastonhoitajan laatimasta tilikertomuksesta.

Yhdistys on edelleenkin huolehtinut kummilapsestaan.

Yhdistyksen toimesta myytiin 50 kpl Sotainvaliidi-julkaisua à 100 mk.

Samoin myytiin emäntälehden joulunumeroa 10 kpl.

Piiriliitolle on lahjoitettu 2 esiliinaa.

Yhdistykselle on hankittu kahvikalusto, juomalasit ja suuri kahvipannu pitoihin vuokrattaviksi. Näiden vuokra on 300 mk jäseniltä, ei jäseniltä 600 mk.

Tunnustukseksi pitkäaikaisesta ja innokkaasta toiminnasta yhdistyksemme hyväksi hankittiin em. Hanni Ali-Hallalle kultainen Marttamerkki.

Opettaja Hilda Laaksosen 70-vuotispäivänä yhdistys muisti häntä kukkaistervehdyksellä. Samoin hänen hautaustilaisuuttaan.

Kukkia ja atressi lähetettiin kunnallisneuvoksetar Helmi Kajanojalle hänen täyttäessään 50 vuotta.

Rouva Hotokalle yhteisesti ostettuun otti yhdistys osaa.

Yllä kerrotulla tavalla kului siis yhdistyksemme 20:nes vuosi. Tämä kulunut vuosikymmen on ollutkin kansamme elämässä raskasta menetysten ja kärsimysten aikaa. Toivokaamme, että nyt alkanut vuosikymmen saisi olla niin yhdistysten kuin yksityisten elämässä rauhan ja rakennuksen aikaa.

Johtokunnan puolesta
Esteri Linnovaara
Aili Ketola, sihteeri



Katso 1940-luvusta myös Marttaperinne-sivustolta.