22.9.2018

Ilmoittaudu Lemminkäiseen 10.11.2018


Teemme lauantaina 10.11. teatteriretken Helsinkiin, jossa Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä on näytelmä Lemminkäinen päivänäytöksenä klo 13. Lemminkäisen on ohjannut paimiolaislähtöinen Juha Hurme.

Meillä on yhteiskuljetus Paimiosta. Tarkemmat aikataulut sekä kuljetuksen hinta lähempänä ajankohtaa.

Lippuvaraukset viimeistään maanantaina 8.10., soita tai laita sähköpostia: Mirkku Salminen 050 550 1110, mirkku.salminen@saunalahti.fi.

kuva: Tommi Mattila


Arvosteluja

Tuijata. Kulttuuripohdintoja: ”Lemminkäisessä laulu, lyömäsoittimien kalisuttaminen, koreografiat ja liikkeellinen lavan hallinta ihastuttavat. En usko, että vähään aikaan verkkokalvoiltani häviää esimerkiksi luikertelevan Lieto Lemminkäisen kaatuilutaituruus tai Louhivuoren kimaltava kiemurtelu ehtoisana show-emäntänä.”

Paljon melua teatterista: ”Hurmeen Lemminkäinen on samaan aikaan kansalliseepoksestamme ammentava veijaritarina, mutta silti täysin omille laduilleen sukeltava komedia. Täynnä ihanaa hurmemaista kielellä kikkailua, jota kuunnellessaan voi vain hykerrellä penkissään.”

Blyygi Blumsteri: ”Kun Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä alkoivat rummut soida, niin minä olin heti valmis bileisiin. Huikeat rytmitykset ja näyttelijöiden svengi tempasivat mukaansa Lemminkäisen menoon.”

Teatterivinkki: ”Näytelmä ei nimittäin ole lainkaan perinteisen paatoksellinen Kalevala-toisto, vaan kreisi koktaili vähän kaikkea. Naurattikin esityksen aikana aika monesti ja yleisö yllättyi alvariinsa.”

Lukupino: ”En halunnut nähdä, että Kalevalaa lähdetään tulkitsemaan leppoisen leikinlaskun kautta, latistaen sen voimaa, mutta Hurmeen tapa käyttää huumoria oli kunnioittavaa.”

Ääni katsomossa: ”Hurmeen Lemminkäinen on Kalevalaan, historiaan ja mielikuvitukseen tehtyjen matkojen kooste, jonka ainoa tarkoitus lienee hämmentää ja naurattaa.”

LM-mummin maailma: ”Pienellä näyttämöllä rajallisessa tilassa nähtiin suuri näytelmä.”

Aamulehti: ”Erittäin viihdyttävä ja virkeä parituntinen etäisesti Kalevalan myyttisiä hahmoja muistuttavien sketsihahmojen seurassa.”



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti